DGI-yritysanalyysit

                                                                                                                                Päivitetty 17.3.2024

Tälle sivulle on laitettu linkit ja pieni kuvaus kaikkiin tekemiini yritysanalyyseihini DGI-strategiani mukaisesti. Mukana on satunnaisesti myös muita firmoja tai arvioita.

2018-2019 kirjoitin hyvin pitkälti samalla kaavalla, jossa kävin läpi pitkän aikavälin tunnuslukuja ja sen hetkistä arvostusta. 2019 loppu ja 2020 alku meni strategiaa pohtiessa ja sitten tulikin korona, jolloin aloitin kirjoittamaan yrityksistä aina ostojen yhteydessä. Tein myös muita katsauksia kuten tilinpäätösten yhteydessä päivitin seuranta-excelin ja kävin aina yrityksen läpi. 2021 alkaen pyrin katsauksissani aina hivenen syvempään analyysiin, jossa arvioin erityisesti kvalitatiivisia laatutekijöitä, sillä kvantitatiiviset luvut olivat jo excelissä tallessa.

Tässä siis listaus erilaisista katsauksista, jotka olen listannut käänteisessä kronologisessa järjestyksessä. Listasta löytyy linkki ja yritysten nimet tai tikkerit, jotka tekstissä on käyty vähintään hieman laajemmin läpi.

- 1/2024 PayPal - Yritysanalyysi Elon Muskin ensimmäisestä X.com nimisestä firmasta
- 10/2023 NIBE - Alustava analyysi ruotsalaisesta ilmalämpöpumppuvalmistajasta
- 4/2023 Puuilo, Nike ja Elekta - FY22- ja Q3-tulosten läpikäynti ja firmojen esittely
- 3/2023 BKNG, STRA, FORTUM - Vuoden 2022 tulosten läpikäynti ja firmojen esittely
- 2/2023 TYRES, BUFAB, SHB, ORLY - Vuoden 2022 tulosten läpikäynti ja firmojen esittely
- 2/2023 GILD, ICE ja ITW - Vuoden 2022 tulosten läpikäynti ja firmojen esittely
- 2/2023 Altria, Aflac, Novo Nordisk - Vuoden 2022 tulosten läpikäynti ja firmojen esittely
- 2/2023 TSCO, KNEBV, AOS, SYK, MCO - Vuoden 2022 tulosten läpikäynti ja firmojen esittely 
- 1/2023 FAST, SAND, MMM, TXN - Vuoden 2022 tulosten läpikäynti ja firmojen esittely
- 12/2022 Graco (GGG) - Maaliruiskujen valmistaja uutena yrityksenä seurantaan
- 12/2022 Automatic Data Processing - Analyysi salkkuni 3. suurimmasta sijoituksesta eli ADP:stä
- 12/2022 Novo Nordisk - Analyysi salkkuni 2. suurimmasta sijoituksesta, köpiksen helmestä
- 12/2022 Tractor Supply - Analyysi salkkuni suurimmasta sijoituksesta, jenkkilän hankkijasta
- 12/2022 Fortum, Puuilo, Tokmanni, Citycon, TietoEvry, Aktia, Capman, Kesko - Osinkotykit hesasta
- 10/2022 Bufab, Nike, ROK, BDX - Uusia yrityksia salkkuun inflaatio/korkojennousu dipistä
- 9/2022 MO, Sandvik, AOS, 3M - Tupakkaa ja teollisuutta, ml. ruotsalainen kääntöteräfirma Sanvik  
- 7/2022 SWMA, SHB-A, ICE, 3M, AOS - Nuuskaa, pankkia, pörssiä ja teollisuutta lisää salkkuun
- 3/2022 Teradyne - Seurantaan uusi firma TER, joka kasvaa robotiikassa ja testausjärjestelmissä
- 3/2022 Nokian Renkaat - Tarkka ja laaja analyysi Nokian Renkaiden venäjäriskeistä ja historiasta
- 2/2022 Fortum - Tarkka ja laajempi analyysi Fortumin venäjäriskeistä ja historiasta
- 2/2022 Keysight Technologies - Seurantaan uusi firma KEYS, joka kasvaa mittausinstrumenteissa
- 2/2022 3M, SBUX, GILD, MCO, ICE, V, UI, APD - Seurantalistan/salkun tutkintaa
- 2/2022 Puuilo - Vihdoin jokin pikkufirma uutena salkkuun, morjensta pöytää vaan
- 1/2022 O, WPC, STAG, STORE, NNN, ESS - Suuri Triple-Net REIT-analyysi, jossa TOP6 mukana
- 4/2021 O'Reilly Automotive - Kvartaalituloksen läpikäynti autojen varaosan jakelista ORLY:stä
- 3/2021 Novo Nordisk - Laaja analyysi salkkuni kulmakivestä, tanskalaisesta diabeteslääkejätistä
- 1/2021 ADP, Moodys - Lisäys ADP:hen ja salkkuun uutena lainojen luottoluokitusfirma Moodys
- 1/2021 O'Reilly Automotive - Laaja analyysi salkun uudesta yrityksesta, auton varaosien jakelijasta
- 11/2020 Strategic Education - Laaja analyysi erillisellä kiinteällä yritysanalyysisivulla
- 10/2020 Gilead Science - Kilpailuedun, markkinaosuuksien ja johdon arviointi salkun Big Pharmasta
- 9/2020 Ubiquiti - Uusi yritys salkkuun: Robert Peran omistama ja johtama verkkoteknologiafirma 
- 9/2020 Strategic Education - Lisäys aikuiskoulutusyhtiöön, jota ostin ensi kerran jo 2013
- 9/2020 Fortum, Kone, Nokian Renkaat - Osinkohistorian tarkastelua
- 8/2020 ADP - Lisäys HR- ja palkanmaksupalveluja tarjoavaan osinkoaristokraattiin
- 6/2020 Finnair - Koronan aiheuttaman Finnairin osakeannin analysointi
- 6/2020 Intercontinental Exchange - Lisäys NYSE:n omistajaan ja futuuripörssien omistajaan 
- 5/2020 Aflac, ADP, Altria - Uutta ja vanhaa tuttua osakesalkkuun koronadropista
- 4/2020 Fortum - Vesivoiman todellista arvoa ei huomioida Fortumin osakekurssissa
- 3/2020 Kone, Colgate, Brown-Forman - Seurantalistani/salkkuni 3 yliarvostetuinta 
- 2/2020 Gilead, Aflac, 3M - Lisää aliarvostusta seurantalistaltani/salkustani
- 1/2020 Altria, Tractor Supply, Booking Holdings - Seurantalistani/salkkuni 3 aliarvostetuinta
- 10/2019 Altria - Marlboro brändillä tupakkaa USA:ssa myyvä yritys tuli uutena salkkuuni 
- 9/2019 Gilead Science - HIV ja Hepatiittilääkkeiden valmistaja, jonka siirsin ydinsijoitukseksi

Tunnuslukujen ja arvostuksen läpikäyntiä (vanhemmat samaan pohjaan tehdyt):
- 8/2019 Svenska Handelsbanken - Euroopan tai ehkä jopa maailman paras pankki
- 8/2019 Brown-Forman - laadukas Jack Danielsin valmistaja ja alkoholiyhtiö
- 8/2019 APD - laadukas teollisuuskaasuyhtiö ja ainut seuraamani materiaalisektorin yhtiö
- 1/2019 J M Smucker - heikon ROE:n ruoka, kahvi ja lemmikkiherkkuyhtiö
- 1/2019 Fortum - hidasta käännettä tekevä laadukas energiantuotanto yhtiö
- 1/2019 Kone - laadukas hissien ja liukuportaiden valmistus- ja huoltoyhtiö
- 12/2018 Nokian Renkaat - hesapörssin premiumluokan talvirengasspesialisti
- 12/2018 Novo Nordisk - laadukas insuliinin valmistaja Tanskasta
- 12/2018 Siili Solutions - kasvava, mutta ei kovin laadukas IT-palvelija
- 12/2018 Strategic Education - laadukas koulutus- ja käänneyhtiö
- 12/2018 Gilead Science - laadukas, mutta velkainen biolääkeyhtiö ja hepatiitti C:n parantaja
- 12/2018 Tractor Supply - laadukas lemmikkikauppa ja maatalousretaileri
- 12/2018 Walmart - maailman suurin retaileri 500 miljardin liikevaihdolla
- 12/2018 Visa - maksuliikenneteknologian markkinajohtaja ja laatuyhtiö
- 12/2018 IBM - laadukas, mutta velkainen IT-alalla operoiva käänneyhtiö
- 12/2018 Medtronic - laadukas lääkealan jättiläinen Irlannista
- 12/2018 Aflac - laadukas pääosin Japanissa operoiva vakuutusyhtiö
- 11/2018 Fastenal - laatubisnes, joka voittaa jatkuvasti markkinaosuutta muttereidenmyynnissä
- 11/2018 Bufab - kasvava mutterifirma Ruotsista, mutta ei kovin laadukas
- 11/2018 3M - erittäin laadukas monialabisnes
- 9/2018 Tikkurila - stabiili bisnes matalalla nettomarginaalilla
- 9/2018 Betsson - laadukas ja kasvava vedonlyöntibisnes
- 9/2018 Starbucks - laadukas ja kasvava kahvilabisnes
- 9/2018 Protector ja Gjensidige - ei kovin laadukkaat vakuutusyhtiöt Norjasta
- 9/2018 Skyworks Solutions - laadukas Applen alihankkija ja puolijohdevalmistaja
- 8/2018 Texas Instruments - laadukas puolijohdevalmistaja
- 8/2018 Pandora - laadukas ja kasvava tanskalainen koruvalmistaja ja -myyjä
- 7/2018 WM - jenkkilän Lassila & Tikanoja matalakatteisella alalla
- 7/2018 ITW - laadukas teollisuuden monialayhtiö
- 6/2018 Sampo - laadukas vakuutus ja sijoitusbisnes
- 6/2018 Pepsi - erittäin laadukas limu- ja snäksibisnes
- 3/2018 Vakuutusyhtiöt - yleistarkastelu vakuutusyhtiöistä
- 2/2018 Disney - erittäin laadukkaan bisnes, joka hallitsee tuotteidensa koko arvoketjun
- 11/2017 CVS -  velkainen apteekkiketju ja lääkkeidenjakelija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti