torstai 30. toukokuuta 2013

Fortumin ydinvoimaliiketoiminta

Fortumin ydinvoimaliiketoiminta on keskittynyt neljään laitospaikkaan, joista kolmessa Fortum on vähemmistöomistajana. Laitokset vaikuttavat olevan jatkuvan kehittämisen kohteena, sillä modernisointia on siellä ja täällä:

Loviisan laitosyksiköt(osuus 100%):
1 (nettoteho 496 MW): viime vuosihuollon aikaisten ongelmien jälkeen täydellä teholla. Isot vuosihuollot tulossa automaation modernisointiin sekä turbiinipuolen uudistukseen liittyen vuodesta 2015 alkaen. Nettoteho nousee hieman alle 10 %.
2 (nettoteho 496 MW): sama kuin ykkösellä.

Oskarshamnin laitosyksiköt(osuus 43,4 %):
1 (nettoteho 473 MW): ollut lokakuusta 2011 asti pois tuotannosta, tällä hetkellä käynnissä vuosihuolto
2 (nettoteho 638 MW): laitosta ajetaan alennetulla teholla (bruttoteho ~580 MW) puuttuvien matalapaineturbiinien viimeisen vyöhykkeen siipien takia, käynnissä laitoksen modernisointi- ja tehon korottamisprojekti (PLEX)
3 (nettoteho 1 400 MW): normaalisti tuotannossa, tehonnosto 1 153 MW:sta 1 400 MW:iin valmistui viime vuonna ja yksikkö on nyt teholtaan maailman suurin kiehutusvesilaitos

Edellä mainittujen lisäksi käsittääkseni jotain ongelmia on sähkönsiirtokapasiteetissa. Korotettua tehoa ei saada käyttöön ennen kuin siirtoyhteyksiä on modernisoitu. En löytänyt tietoa tästä, voi liittyä Forsmarkkiinkin kun mutupohjalla mennään.

Forsmarkin laitosyksiköt(osuus 23,4 % 1- ja 2-yksiköistä ja 20,1 % 3-yksiköstä):
1 (nettoteho 984 MW): normaalisti tuotannossa
2 (nettoteho 996 MW): normaalisti tuotannossa, tehonkorotuksen koekäyttöohjelma käynnissä. Yksiköllä tavoitellaan tehon korottamista 996 MW:sta 1 130 MW:iin.
3 (nettoteho 1 170 MW): normaalisti tuotannossa

Olkiluodon laitosyksiköt(osuus 26,6 %):
1 (nettoteho 880 MW): normaalisti tuotannossa, viimeisin modernisointi- ja tehonkorotusprojekti valmistui v. 2010 (tehonnousu 20MW)
2 (nettoteho 880 MW): normaalisti tuotannossa, viimeisin modernisointi- ja tehonkorotusprojekti valmistui v. 2011 (tehonnousu 20MW)
3 (nettoteho n. 1600 MW): sähköntuotantoon vuonna 2016, ongelmia digitaalisen automaation(käytännön sama kuin mitä loviisaan ollaan laittamassa) hyväksyttävyyden kanssa.
4 (sähköteho 1450-1650 MW(ei netto)): tarjoukset vastaanotettu tammikuussa viideltä toimijalta, Arevan EPR, GE Hitachin ESBWR, Korea Hydro&Nuclear Powerin APR1400, Mitsubishi Heavy Industriesin APWR ja Toshiban ABWR. Rakentamislupahakemus tulee jättää viimeistään 1.7.2015. Valmistunee 2020-2022, jos OL3 projektista on mitään opittu.

Kyllä näillä tasaista tulosta jauhetaan todella pitkään. Tällä hetkellä Fortumilla on kyllä niin monta rautaa(ydinvoimaloiden modernisoinnit, venäjän investoinnit, uusia CHP-laitoksia baltiaan ja ruotsiin, sähköverkkojen myynti, Ranskan vesivoimaoikeuksien osto, tehostamisohjelma, nykyisen ydinosaamisen tuotteistaminen) tulessa, että näiden kaikkien onnistuessa osakekohtainen tulos on jotain aivan muuta 10 vuoden päästä. Tämä tietenkin edellyttää, että sähkön hinta ei romahda.

Jos verkot saadaan myytyä, niin minulla on pieni kutina, että Oskarshamnin ydinvoimloiden ostaminen kokonaan itselleen on ollut kiikarissa. Tämä voisi sopia myös E.Onin strategiaan, kun se vetäytyi jo Fennovoiman Hanhikivi 1 hankkeesta.

Durect ja Posidur

Durect jätti Posidurin osalta uuden lääkkeen hakemuksen (NDA) yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirastolle (FDA) huhtikuun 16. päivä. Durect odottaa saavansa vastauksen 74 päivän kuluessa eli minun laskujeni mukaan viimeistään kesäkuussa.

Jos hakemus hylätään Durectin kuvittelisin, että osake tulee tippumaan lähelle käteisvarojen arvoa, jotkaa olivat $25,5 miljoonaa 31.3.2013. Tällä hetkellä Durectin osake treidaa P = $0,829 tasolla, joka tekee yhtiön markkina-arvoksi 101.88 miljoonalla osakkeella noin $84.46 miljoonaa. Negatiivisten uutisten tullessa osakkeella on laskupotentiaalia siis noin 70 % aina P = $0,25 tasolle asti. Jotta yhtiö välttäisi konkurssin, niin rahaa toiminnan jatkamiseksi pitää saada osakkeen omistajilta. Mahdollinen osakeanti heikentää nykyisten osakkeiden osuutta tulevista voitoista ja osakkeiden arvo voi laskea edelleen. Tilanne ei mielestäni vaikuta hyvältä lyhyen aikavälin tuoton suhteen.

Positiivisten uutisten tullessa osake voi nousta nykyiseltä tasolta merkittävästi, sillä Posidurin potentiaali on merkittävä tämän koko luokan firmalle. Voisin arvata, että kurssi nousisi tasolle P = $ 1,1-1,3. Lyhyen ajan nousupotentiaali ei siis ole läheskään niin suuri kuin laskupotentiaali. Kaiken lisäksi voimme Remoxysta oppia, että positiivisten faasi III tulosten jälkeen ja usean NDA:n sekä vastineen jälkeen lääke ei välttämättä vieläkään saa lupaa. Tämän perusteella osakkeesta tulisi irtautua ja jäädä seuraamaan sivusta miten Posidurin kanssa käy.

Kuva 1. Durectin osakkeen (ylempi) ja RSI:n (alempi) kehitys viimeisen 3kk ajalta.
Osake on kuitenkin tällä hetkellä aliostettu. Remoxya koskevien negatiivisten uutisten jälkeen RSI on laskenut noin 10-20 tietämille tasoilta 50-70, mikä voidaan nähdä yllä olevasta kuvasta 1. Uskoisin, että osake tulee nousemaan RSI:n nousun myötä, kun lähestytään kesäkuun loppua ja mahdollisia uutisia Posidurista.

Kuten edellä esitetystä voi päätellä tämä sijoitus on todellista spekulointia. Sitä se oli alun alkaenkin, mutta en aivan ymmärtänyt riskien merkitystä lyhyellä aikavälillä enkä sitä, että mahdollisten epäonnistumisten takia voin joutua lisäämään pääomia Durectiin osakeannissa. Siihen en kuitenkaan ole valmis. Spekuloinnissa arvioissa on todella paljon epätarkkuutta, kun yhtiötä koskevat uutiset vaikuttavat todella paljon lähiajan näkymiin. En haluaisi laittaa itseäni uudestaan näin epävarmaan tilanteeseen ainakaan .

Yhteenvetona voinkin todeta, että aion myydä positioni Durectissa ennen Posidur uutisia. Uskon osakkeen arvon ja RSI:n nousevan uutisajankohdan lähestyessä, mikä mahdollistaa paremman myyntihinnan. Arvioidaan vielä lopuksi, että Posidur hyväksytään 75 % todennäköisyydellä ja hylätään 22 % todennäköisyydellä sekä 3 % todennäköisyydellä tapahtuu jotain muuta. Hyväksyttäessä kurssi nousee tasolle $1,1 ja hylättäessä laskee tasolle $0,25, muutoin pysyy paikoillaan. Tämän perusteella Posidur päätöksen jälkeen osakkeen odotettu arvo on 0,75*$1,1+0,22*$0,25+0,03*$0,829 = $0,905. Osakkeen hinta pitäisi olla itseasiassa sama $0,905 ennen päätöstä. Uskon saavani myytyä positioni lähellä tätä hintaa ennen Posidur päätöstä.

tiistai 28. toukokuuta 2013

Parempi ydin parempi tuotto

Myin tänään spekulaatio osakkeistani Metson ja Saga Furssin. Molempia olin ostanut viime vuonna ja tarkoituksena oli pitää osakkeita, kunnes arvostustaso on korjaantunut. Metsoa ostin keskihintaan 28,26€ ja Saga Furssia 19,95€. Tarkoituksena oli myydä osakkeet, kun ROE/(P/B) < 8 %. Tämä ehto toteutuisi Metsolla hintaan 31,78€ ja Saga Furssilla 25,91€. Nyt myymistäni osakkeista pääsin eroon hintaan 31,06€ ja 24,15€ eli aika lähelle tavoitteita päästiin.

Kiire myyntiin syntyi pääoman tarpeesta. Haluan nimittäin sijoittaa laadukkaampaan liiketoimintaan ja tällä hetkellä aiemmassa tekstissäni mainitsema Aflac on ostohinnoissa, sillä ROE/(P/B) on noin 12 %. Myynnistä vapautuneilla pääomilla olisi tarkoitus ostaa siis Aflackkia ja kasvattaa ytimen osuutta salkussani. Myyntien selvityspäiviä menee muutama ennen kuin voin suorittaa valuutan vaihdon Nordnetissä ilman korkoseuraamuksia, joten ajattelin ostavani Aflackkia loppuviikosta. Ostaahan voi jo ennen valuutan siirtoa, kunhan tilillä on oikeaa valuuttaa oston selvityspäivänä. Jos joku ihmettelee kiirehtimistäni, niin pitää muistaa, että en omista kristallipalloa ja en pysty ennustamaan mihin suuntaan myymieni/ostamani osakkeiden hinnat kehittyvät, mutta näin mielestäni hyvän tilaisuuden nyt allokoinnin muutokseen: Metso ja Saga Furs olivat lähellä oikeaa arvostustasoa ja Aflac on tällä hetkellä aliarvostettu.

Tarkoituksena olisi edelleen päästä eroon YIT:stä ja TeliaSonerasta, mutta niille asettaman tavoitehinnat ovat liian kaukana myyntien tekemiseen. Myyntihinnat voidaan laskea samalla ehdolla kuin Metsolle ja Saga Furssille, ROE/(P/B) < 8 %. Tämä ehto toteutuu, kun p_YIT > 18,94€ ja p_TS > 6,08€. Näitä joutunee siis odottamaan vaikkakin isot positiiviset uutiset TeliaSoneralta saattavat odottaa aivan oven takana. YIT:n tuleva jakaantuminen sekoittaa tietenkin hieman pakkaa ja joudun tarkastelemaan tilannetta uudelleen, kun tilanne on ajankohtaisempi. Näistä vapautuneet varat aion aikanaa sijoittaa mahdollisesti pankkiliiketoimintaan.

Vakuutusyhtiö ulkomailta

Päätin tutustua Aflacin liiketoimintaan yrityksen vuosiraporttien muodossa. Itseasiassa en ollut uskoa silmiäni, sillä yrityksen kasvu on ollut ällistyttävää. Liikevaihto on kasvanut välillä 1993-2012 keskimäärin 9,16 % vuodessa ja samaan aikaan nettoliikevoitto on kasvanut jopa 16,1 % vuodessa. Yhtiö kuuluu osinkoaristokraatteihin ja se on nostanut osakekohtaista osinkoaan 30 vuotta peräjälkeen. Osakekohtainen osinko on kasvanut keskimäärin 19,6 % vuodessa välillä 1993-2012 osingonjakosuhteen pysyessä kuitenkin maltillisena keskimäärin 19,2 % tuloksesta. Samaan aikaan osakkeiden lukumäärä on vähentynyt keskimäärin noin 1,54 % vuodessa. Vuodesta 2009 lähtien osakkeiden lukumäärä on kuitenkin pysynyt lähes vakiona noin 469 miljoonassa.
Yllä on taulukko Aflacin liiketoiminnan kehityksestä ja edellä mainitut luvut ovat laskettu taulukon perusteella. Tiedot pohjautuvat yrityksen kotisivuilta löytyviin vuosiraportteihin. Vaikka historia ei ole tae tulevasta, niin silti taulukkoa katsoessa joutuu miettimään miten ihmeessä yritys voi olla hinnoiteltu tällä hetkellä todella "halvaksi":

P/E = 54,9/6,11 = 9,0
P/B= 25,26/15,978 = 1,60

Kai tästä siis voi päätellä, että joku koira tähän on haudattuna ja osake on syystä halpa. Tämän hetkisellä arvostuksella ja 5 vuoden keskimääräisellä ROE:lla laskettuna tuotoksi tulee ROE/(P/B) = 19,12 %/1,60 = 11,95 %, joka on vallan mainio yhtiön laatu huomioon ottaen. Vielä kun selvittelen syyt osakkeen arvostukseen, niin tämä menee ehdottomasti ostolistani kärkeen.

maanantai 27. toukokuuta 2013

Aina "kalliit" laatufirmat OMXH:sta

Tässä on nopea muistutus itselleni firmoista, joita kannattaa hankkia yleisen markkinapaniikin aikana. Tällöin osakkeiden hinnat myydään alas ja omia polkujaan kulkeville saattaa tarjoutua loistavia ostopaikkoja. Kaikki firmat ovat Helsingin pörssistä:

Firma                                   ROE 5 v. ka.         ESP kasvu 2v.            P/E          P/B
Kone                                          34,8 %                    12,1 %               24,4          8,27
Konecranes                                 19,4 %                    11,6 %               16,3          3,40
Nokian Renkaat                            23,5 %                     3,4 %               13,1          2,73
Olvi                                             17,4 %                      8,9 %               16,9          2,96
Vacon                                          23,5 %                    10,9 %               27,7          6,87

Arvot perustuvat kätevään pörssisäätiön tarjoamaan työkaluun: Liisan lista

perjantai 24. toukokuuta 2013

Henkilökohtaisen talouden hoito, osa 1

Menot ja tulot. Ne ovat tärkeitä yrityksille ja tehostamistoimenpiteillä yritetään yleensä säästää kuluissa, jos pelkona on tulojen hiipuminen tai kasvun puute. Ne ovat myös tärkeitä säästäjälle, jotta henkilökohtainen talous pysyy tasapainossa ja kassavirta positiivisena. Tämä on erityisen tärkeää, jos säästäjällä on velkaa ja sitä pitää lyhentää. Itse olen kohtuu mukavassa tilanteessa, missä kulut ovat pienet ja tulot kohtuulliset. Silti välillä tuntuu, että ennen palkkapäivää tilin pohja alkaa näkyä vaikka marginaalia pitäisi olla ja taskun pohjalle pitäisi aina jäädä jotain.

Tässä tekstissä menen jonkin verran henkilökohtaisuuksiin ja haluan näin julkisesti arvioida omaa talouden pitoani. Tuloihini en voi hirveästi vaikuttaa vapaa-ajastani tinkimättä. Olen työssä, josta saan vakio kuukausipalkkaa ja ylitöitä/työmatkoja on harvoin tarjolla. Lisätuloja voisin hankkia tekemällä toista työtä vapaa-ajallani, mutta mielestäni siinä ei ole mitään järkeä. Vuosibonuksen saan kerran vuodessa ja summa riippuu mm. yrityksen tuloksesta. Vuosibonus on yleensä alle 10 % vuosipalkasta. Vuosibonuksella yhdessä lomarahojen (50 % loma-ajan palkasta) kanssa yritän rahoittaa lomamatkat ja arvioni mukaan ne menevät aika hyvin yks-yhteen. Nämä lukeutuvat kertaeriin ja eivät varsinaisesti vaikuta jatkuvaan kassavirtaan, jolla syön, asun ja harrastan. Mennään seuraavaksi säännöllisiin tuloihin ja menoihin, joiden pitäisi muodostaa siis positiivinen kassavirta.

Tulot:
100 % nettotulot palkkatyöstä (veroprosentti säädetty siten, että tulee vähän palautuksia)

Menot:
43.4 % ASP-säästöön
13.7 % autoiluun (sis. bensat, huollot, tarvikkeet, vakuutukset, verot, pysäköinnin, kaiken)
9.5 % vuokraan (sis. veden, sähkön, netin)
7,0 % ruokaan kotona
5.5 % ruokaan työpaikkaruokalassa (oletus 21.5 työpäivää/kk)
3.5 % juhlinta ja viikonlopun vietot
4.6 % muut menot (kotitaloustarvikkeet, hygienia, lääkkeet, harrastukset, vaatteet, koiran ruoka, jne.)
87.2 % yhteensä

Edellä esitetyn laskelman perusteella ASP-säästöjen lisäksi minulle pitäisi jäädä syrjään vielä 12.8 % nettotuloistani, mutta viime kuukausina näin ei ole käynyt. Arviot menoista perustuvat toteutuneisiin kuluihin ja arvioihin. Jotenkin tuntuu mahdottomalta tuhlata johonkin 12.8 % tuloista ilman, että sitä on budjetoitu, mutta tunnetusti bensa ja bilettäminen on aina kallista! Epäilys on suuri, että nämä kaksi ovat rahat vieneet.

Lomamatkojen rahoitus pitäisi olla nyt siis kunnossa, joten kertaeriä ei pitäisi olla. Tämän pohjalta asetan tavoitteen itselleni, että noudatan vuoden loppuun asti laatimaani budjettia ja pistän kaiken ylimääräisen sivuun. Juuri ennen tammikuun palkkaa pitäisi olla siis noin 90 % kuukausipalkasta säästössä (7*12.8 %). Pistän itselleni porkkanan tähän: jos onnistun budjetin noudattamisessa, niin saan jouluksi ostaa yli 100 euron arvoisen lahjan itselleni.

Jotta pääsen alkuun ja alan saamaan tuloksia säästöissäni, niin aion ensinnäkin leikata bensakuluja. Olen aloittanut pyöräilykauden tämän viikon maanantaina ja vettä on tullut kyllä sen verran taivaalta, että heti on pistetty motivaatio ja usko koetukselle. Laskin, että pyörräillessäni töihin säästän hieman alle 20€ viikossa.

Toiseksi aion pitää tipatonta tai lähes tipatonta aina kun mahdollista. Tästä voisin todeta, että ensimmäinen on tärkeämpi, sillä se vaikuttaa terveyteen ja ihmissuhteisiin. Voin elää onnellisesti ilman säästöjäkin, mutta en ilman terveyttäni ja ystäviä. Säästämisen aion toteuttaa siten, että sovin viikonlopuiksi jotain muuta toimintaa esimerkiksi yritän osallistua urheilutapahtumiin tai järjestää niitä itse kaveriporukalle. Olen havainnut, että täysin tipaton linja ei ole hyväksi, koska elämässä pitää olla pieniä nautintoja. Mikään ei tule ikinä korvaamaan saunaoluttakaan ja sen takia en siitäkään aio luopua. Niitä pitää vaan ottaa kohtuudella, niin rahat säästyvät samalla.

Lisäksi säästöjä voi koittaa saavuttaa ruokamenoissa sekä muissa menoissa, mutta toisaalta olen jo asettanut budjetin melko alas. Esimerkiksi vaatteita ostan hyvin harkiten ja aina alennuksesta. Viime viikolla kävin ostamassa uudet juoksukengät ja kävin ensin intersportissa, kun mainostivat. Löysin 129 € arvoiset kengät hintaan 69€, mutta en löytänyt aivan sopivaa kokoa ja jätin ostamatta. Jatkoin matkaani Stadiumiin ja siellä oli täysin samat kengät samalla alkuperäisellä hinnalla tarjouksessa 49,90€. Oikeaa kokoakin löytyi ja nyt kelpaa juoksennella pisin maita ja mantuja.

Mainitsematta jäänyt asia on opintolaina, jonka lyhennykset aloitan joulukuussa. Tällöin kuukausierä ASP-tilille pienenee lainalyhennyksen verran. Onneksi korot ovat matalalla ja opintolainasta ei paljon kuluja tule. Opintolainan määrä on kyllä kohonnut aikamoiseksi, sillä olen nostanut sitä mitä erinäköisempiin ulkomaan reissuihin ja aivan opiskelun lopussa myös suoraan sijoittamista varten.

Lopuksi vielä haluan mainita, että olen valmis antamaan itselleni myös keppiä, jos tavoitteita ei saavuteta. Olen ajatellut, että jos en saa joulukuuhun mennessä säästöjä kasaan, niin joudun myymään autoni. Tämä vapauttaa paljon pääomaa ja pienentää kuukausikuluja merkittävästi. Vaikka olen tiedostanut tämän jo pitkään, niin en ole harkinnut autosta luopumisesta. Auto on nimittäin todella mukava hyödyke ja ilman sitä moni reissu olisi jäänyt tekemättä ja asia hoitamatta. Auto aiheuttaa kuluja, mutta kyllä siitä vapaudesta melko paljon voi maksaakin! Kepin antaminen toimii siis oivana pelotteena itselleni. Muistan aivan varmasti ne tammikuiset bussimatkat töihin ja mietin, että miksi myin auton ja miksi en pysynyt kurinalaisesti budjetissani. Jos jotain todella haluaa, niin sen eteen pitää tehdä töitä. Lopussa kiitos seisoo.

Muistakaa tarkastella omaa taloutta yhtä tarkkaan ja kriittisesti kuin seurannassa olevia yrityksiä. Jokaisen kiven alla voi olla koira haudattuna ja kokonaisuus voi olla pilalla, jos et ymmärrä mistä raha tulee ja mihin se menee.

torstai 23. toukokuuta 2013

Seurannassa olevat yritykset

Jos katsoo salkkuni toimialahajautusta, niin voi äkkiä todeta, että ainakin kaksi toimialaa puuttuu täysin. Salkustani puuttuu nimittäin pankki- ja vakuutustoimiala sekä salkussani ei mielestäni ole yhtään teknologia yhtiötä. Olen pyrkinyt välttämään teknologia firmoja, koska ensinnäkin niiden arvostuksia on voimakkaan kasvun takia yleensä huomattavan vaikea arvioida ja toiseksi alalla tuotteiden ja trendien muutos on todella nopeaa, jolloin kilpailukyvyn ylläpitäminen on haastavaa.

Olen ollut jo pidempään etsimässä sopivaa yritystä pankki- ja vakuutuspuolelta, mutta viime kesän lopulla en jotenkin onnistunut laittamaan rahojani Sampoon tai Nordeaan. Näitä olin seurannut jonkin aikaa, sillä Jukka Oksaharjun tekstien lukeminen Nordnetin blogista oli saanut mielenkiinnon heräämään. Näin kuitenkin paremman ostopaikan taas yhdessä spekulaatiofirmassa nimittäin Ramirentissä, jota ostin keskihintaan 5,56 € luopuen niistä tämän vuoden puolella 8,68 € kappalehintaan. Muistaakseni Nordea pyristeli samaan aikaan noin 6,5 euron tuntumassa ja tällä hetkellä kolistelee 9 ja 10 euron välissä.

Ostaisin mielummin Sampoa kuin pelkkää Nordeaa, koska mukana tulee myös vakuutustoiminnot If ja Mandatum Life. Äkkiseltään laskettaessa Sammosta saatavaa tuottoa nykyisellä hinnalla voidaan todeta yhtiön laatu huomioon ottaen (tuottovaatimus > 10 %), että ei se enää ostohinnoissa ole:

ROE:n 5 vuoden keskiarvo = 13.2 % ja
P/B = 1.62, jolloin tuotoksi saadaan
ROE/(P/B) = 8.15 % > 8 %.

Ongelma Sammon kanssa on myös mielestäni kasvupotentiaalin puuttuminen, mutta tämä ei siinä mielessä haittaa, koska Sampo pystyy tuottamaan kasvua omistaja-arvon muodossa :) Onnistuneet yrityskaupat ja vakuutustoiminnan tehokkuus pitää osakkeen omistajan leivän kannassa kiinni.

Lisäksi haluaisin hajauttaa salkkuani ulkomaille esim. Yhdysvaltoihin ja Aasiaan, joten siinä mielessä Nordea ja Sampo eivät sovi kuvaan. Lupaan kuitenkin, että jos jostain syystä hinta on vastustamattoman houkutteleva, niin en pelkää avata positiota näihin Pohjoismaisiin yhtiöihin. Enää en aio myöhästyä salonkivaunusta.

Screenaamalla vastaan on tullut Yhdysvalloista useita pankkeja, mutta voin vain hämmästellä kuinka vaikeaa eri vaihtoehtojen läpikäyminen on jollain muulla kuin omalla äidinkielellä. Bank of Internet (BOFI) sai vähän aikaa sitten huomiota Nordnetin blogissa ja se kuulosti tutulta. Aiemmissa screenaus tuloksissa BOFI on ollut mukana ja epäilen, että  muistin sen sieltä. Lukemani perusteella sain lisämielenkiintoa ja aion tutustua yritykseen ehkä paremmin, jos aikaa jää.

Aflac on ollut esillä useassa lukemassani blogissa ja vaikuttaa mielenkiintoiselta. Tällä hetkellä Aflac on mielenkiintoisesti hinnoiteltu, sillä P/B=1,6 ja 5 vuoden ROE:n keskiarvo n. 19 %. Näihin firmoihin en ole tutustunut kuin päällisin puolin, mikä on jättänyt ostamisen myös väliin. Lisäksi tällä hetkellä salkussani on niukasti käteistä ja ennen uuteen firmaan sijoittamista pitäisi pääomia vapauttaa jostain.

Tämä teksti toimii kuitenkin muistutuksena tulevaisuuden kannalta tämän hetkisistä ajatuksistani ja uskon valittettavasti, että tästä oli enemmän hyötyä minulle kuin blogin lukijalle. Kiitos kuitenkin mielenkiinnosta ja jos mielestäsi jokin mielenkiintoinen firma pankki- ja vakuutustoimialalta jäi mainitsematta, niin laita kommenttia!

Seurannassani olevat yhtiöt pankki- ja vakuutusliiketoimintasektorilta:

Yhtiö      P/E      Mkt cap
BofI       14.75    550Mio
Aflac      8.65     25.5Mrd
Sampo  12.44    17.5Mrd
Nordea  12.2      38.2Mrd

Spekuloinnista ytimeen

Tämä blogaaminen on todella avannut silmäni ja tekstien julkaiseminen on herättänyt mielenkiintoni erityisesti omiin sijoituksiini. Jo toisen kirjoituksen jälkeen olen harkinnut muutoksia strategiassani sekä tulevaisuuden suunnitelmissani omistamiani yhtiöitä kohtaan vaikka 2. kirjoituksesta on kulunut vasta alla kuukausi. Ensinnäkin olen harkinnut Metson ja YIT:n siirtämistä pois spekulointifirmoista salkuni ytimeen. Yhtiöiden pitäisi kuitenkin toteuttaa muutamia ehtoja, jotta siirto voisi toteutua.
Ensinnäkin Metson huoltoliiketoiminnan osuuden kasvu liikevaihdosta ja -voitosta pitää jatkua. Toiseksi Metson vähemmän kannattavan osan  eli voimalaitos- ja paperikoneliiketoiminnan tehostamista pitää jatkaa. Lisäksi jakautumissuunnitelmien eteneminen olisi positiivinen uutinen siirron kannalta.

YIT:n kohdalla ajatukseni pyörivät lähes samoissa asioissa kuin Metson kanssa. Jotta voisin siirtää YTYn salkkuni ytimeen, niin Caverioniin jäävän kiinteistönhuolto-osuuden pitäisi kasvaa kannattavasti ja lisäksi vaadin Caverionin kannattavuuden paranemista. Tämä osa on nykyisen YIT:n heikommin kannattava osa, mutta toisaalta toiminta on paljon vakaampaa kuin rakennuspuoli. Odotan myös rakentamispalveluiden kannattavuuden pysyvän hyvällä tasolla.

Molemmilla yrityksillä on samankaltaisia piirteitä: Metso rakentaa koneita ja laitoksia, joiden huoltoa se tarjoaa laitteiden käytön aikana. YIT rakentaa taloja ja kiinteistöjä, joiden huoltoa se tarjoaa valmistumisen jälkeen. Molemmat firmat ovat osoittaneet pitkällä aikavälillä kykenevänsä tuottamaan riittävän korkeita pääoman tuottoja, sillä ROE:n 5 vuoden keskiarvo on 16,4 % Metsolla ja 17,4 % YIT:llä. Lisäksi molemmat yritykset ovat jakaantumassa omistaja-arvon kasvattamiseksi.

Jokatapauksessa elämme mielenkiintoisia aikoja mm. yhtiöiden jakautumissuunnitelmien takia ja jään mielenkiinnolla odottamaan molempien yritysten tiedotteita. Lisäksi odotan näkeväni lisää toimenpiteitä heikommin kannattavien osien tehostamiseksi.

tiistai 21. toukokuuta 2013

Durect Corporation

Tämä firma on ainut spekulointi firma, johon olen sijoittanut peesaamalla toista sijoittajaa. Tämä firma on viime aikaisten negatiivisten uutisten ja kurssilaskun takia aiheuttanut minulle eniten päänvaivaa. tämä teksti käsittelee sitä, miten edetä Durect positioni kanssa?

[Lähde: http://www.unanet.com/content/technology]

Firman ongelmat voivat kärjistyä seuraavien kvartaalien aikana muutamalla tavalla. Q1 raportin mukaan yhtiön käteisvarat olivat 25.5 miljoonaa dollaria 31.3.2013. Viime kvartaalien keskimääräinen käteisen kulutustahti (cash burn rate) on ollut noin 3.8 miljoonaa dollaria/kvartaali, kuten alla olevasta taulukosta voi nähdä.

Käteisen kulutustahti (miljoonaa dollaria)
Q1/11   8.143
Q2/11   3.996
Q3/11   0.965
Q4/11   4.282
Q1/12   4.416
Q2/12   2.658
Q3/12   2.735
Q4/12   3.639
Q1/13   3.377
Keskiarvo 3.801

[Lähde, Durectin kotisivut: http://phx.corporate-ir.net/phoenix.zhtml?c=121590&p=irol-sec]

Nykyiset käteisvarat (31.3.2013) ovat 25.5 miljoonaa dollaria. Tästä voidaan laskea aika helposti, että raha loppuu kesken hyvin nopeasti. Käteisvarat riittävät reilu kuuden kvartaalin keskimääräisiin käteismenoihin, joten omistajien lompakolla firman on käytävä viimeistään Q3/2014 aikana. En tiedä onko tässä jotain rajoituksia käteisvarojen määrästä firman taseessa, mutta lisäpääoman laittaminen hyvin riskiseen sijoitukseen ei houkuttele.

Negatiiviset uutiset, joihin viittasin alussa koskevat Pfizer:n reaktiota FDA:n antamaan opastukseen. FDA siis vastasi Remoxyn uuden lääkkeen hakemukseen (NDA) kesäkuussa 2011 antamalla "complete response"-kirjeen, jossa vaadittiin lisäselvityksiä. Nyt maaliskuussa käydyssä Pfizerin ja FDA:n välisissä keskusteluissa kävi ilmi, että FDA vaatii kliinisiä tutkimuksia ja jos Pfizer jatkaa Remoxyn kehittämistä, niin he (Pfizer) eivät vastaa niihin kuin korkeintaan Q2/2015:n jälkeen. Tästä päästäänkin toiseen tapaan, jolla firman asiat kärjistyvät eli mahdolliset tulot Remoxyn suhteen viivästyvät vähintään vuodella jos niitä edes tulee. Jos Pfizer päättää luopua Remoxyn kehittämisestä, niin kyllä Durectin lähiajan potentiaali pienenee merkittävästi.

Toinen merkittävä lähiajan tapahtuma koskee Durectin toista tuotetta Posiduria, josta jätettiin NDA huhtikuun 16. päivä FDA:lle. En tarkalleen tiedä kuinka kauan tämän arviointi FDA:n toimesta kestää, mutta vastauksen sisältö on sitäkin tärkeämpi. Durect odottaa saavansa vastauksen FDA:lta kesäkuussa, että onko NDA hyväksytty ja Q1/2014 aikana aikamääreen Posidurin PDUFA:an. (Prescription Drug User Fee Act).

Tästä tekstistä ei tainnut tulla aivan sitä mitä odotin. Kun tutustuin tarkemmin Durectin materiaaleihin, niin kysymyksiä heräsin vaan lisää, eikä todellakaan vastausta alussa esittämääni kysymykseen: miten edetä Durect positioni kanssa. Tunne puolella vähän kuohuu ja tekisi mieli irtautua, mutta osake on tällä hetkellä aliostettu (RSI<10) ja kaiken lisäksi tappioiden realisoiminen ei tunnu kivalta. Myyminen tuntuu luovuttamiselta, mutta toisaalta olen koittanu olla varovainen spekulointifirmojen kanssa eli en ainakaan haluaisi putoavaan puukkoon tarttua. Tämän tekstin kirjoittaminen kuitenkin näytti minulle, kuinka tärkeää on liiketoiminnan ymmärtäminen ja sen sisältämien riskien arviointi. Tulen jatkossa kirjoittamaan lisää Durectista, jotta ymmärrykseni firman liiketoiminnasta kasvaa ja toivottavasti pystyn niiden kirjoitusten jälkeen päättämään mitä teen positiollani!

maanantai 13. toukokuuta 2013

Myyntihinnan määrittäminen allokaatiomuutoksia varten

Kuten aloitustekstissäni mainitsin aion tässä tekstissä selvittää myyntistrategiaani ja suunnitelmiani eri osakeluokkien välisten painojen muokkaamiseksi halutunlaiseksi. Tarkoituksena on vähentää osinkovirta ja spekulaatio firmojen painoa.

Kun teen ostotoimeksiantoa pyrin määrittämään tuottovaatimukseni yrityksen laadun perusteella. Heikommilta yrityksiltä vaadin suuremman tuoton yleensä 12 % p.a. ja vahvoiltä yrityksiltä, jotka ovat jäämässä salkkuun pidemmäksi aikaa vaadin vähintään 8 % tuoton. Suomalaisissa firmoissa käytän hyväkseni pörssisäätiön sivuilla ilmaiseksi olevaa liisan lista palvelua, josta voi tekemällä oman listan etsiä haluamiaan parametrejä. Itse olen käyttänyt tunnuslukuja ROE (5 vuoden keskiarvo) ja P/BV. Näiden suhde ROE/(P/BV) antaa sijoittajan tuoton tämän hetkisen hinnan mukaan, mikä pitää siis olla suurempi kuin asettamani tuottovaatimus. ROE/(P/BV) on käytännössä sama kuin E/P.

Myyntihintaa määrittäessä käytän samaa menetelmää, mutta tässä asetan tuottovaatimukseksi 7 %. Eli olen valmis myymään osakkeen, kun sen antama tuotto on tippunut riittävän alas. Otetaan esimerkki Metsosta, jota ostin osinkosekoilujen jälkeen viime vuonna ja keskihinnaksi muodostui noin 28€. Metson ROE (5 vuoden ka.) on liisan listan mukaan 16,4 % ja osakekohtainen omapääoma on 15,5€. Kysymys kuuluukin, mikä pitäisi osakkeen hinnan P olla, jotta ROE/(P/BV)<0,07-0,08? Ratkaisemalla lausekkeesta P:n saamme arvoksi 36,3€, joka on samalla siis määrittämäni myyntihinta.

Tässä vielä muut myynihinnat, jotka olen määrittänyt samalla menetelmällä:
Fortum, kevennä kun P>22€
TeliaSonera, myy kun P>6.95€
Metso, myy kun P>36,3€
YIT, myy kun P>18,9€
Saga Furs, myy kun P> 27,6€

Saga Fursin arvostustason korjaantuminen on epätodennäköistä, mutta jätän sijoituksen salkkuuni osinkovirta yhtiöksi jos korjaantumista ei näy. Saga Fursin osalta olen käyttänyt 10 vuoden ROE:n keskiarvoa 10,19 %, jolla tuo myyntihinta on laskettu. Durectin kanssa en vielä tiedä, miten aion toimia. Yhtiöllä on kuitenkin merkittävä tulosparannus potentiaali ja käytännössä myyntihinnan määrittäminen on todella vaikeaa.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Näkemystä uusin silmin

Tulen käsittelemään tässä blogissa sijoituksiani osakemarkkinoilla. Ensinnäkin haluan itselleni jonkinlaisen kanavan, missä puhua sijoituksistani anonyymisti. Toiseksi haluan uuden harrastuksen, jonka etenemistä voin seurata paremmin. Sijoitusharrastuksestani tulee jäämään tulevaisuuden varalle toivottavasti rahaa ja kasvavaa osinkovirtaa, mutta nyt myös tämä blogi ja nämä kirjoitukset.


Ensimmäiset sijoitukset tein vuonna 2010. Tämän jälkeen on tapahtunut paljon! Alussa en ajatellut asiaa sen kummemmin ja en edes tiennyt mihin sijoitin enkä ymmärtänyt mitä ostin. Nyt ymmärrän ainakin useimmiten. Monessa vaiheessa sijoittaminen oli pelkkää hakuammuntaa eikä allokointi perustunut mihinkään muuhun kuin sattumaan. Näin ainakin muistelen aiempia toimeksiantojani. "Pistetään rahat nyt johonkin, kun ei niitä tilillä ainakaan kannata säilyttää!" sanoin itselleni. Olen onnellinen, että löysin sijoitusaiheiset blogit. Nämä veivät minut aivan eri urille ja aloin käyttää koulusta opittuja matematiikan taitojani ja laskupäätäni myös sijoittamisessa. Mutta ennen kaikkea aloin ymmärtää, että mitä pidempi sijoitushorisontti on, niin sitä vähemmän on tuurilla ja varianssilla merkitystä. Toisin sanoen, mitä pidempi sijoitushorisontti on, niin sitä tarkemmin sijoituskohteiksi valitut yritykset pitää valita. Tähän voinkin todeta, että minun sijoitushorisontti on pitkä. Lisäksi on hyvin epätodennäköistä, että tulen tarvitsemaan sijoitusvarallisuuttani johonkin muualle. Olen 28-vuotias.

Nyt itse asiaan. Esittelen ensin nykyisen salkkuni ja kehittelemäni jatkosuunnitelmat. Minulla on mielestäni neljänlaisia firmoja: osinkovirtaa, kasvua, spekulointia ja ytimen laatuyhtiöitä. Monet firmat voidaan luokitella useampiin luokkiin, mutta tässä on yksinkertainen jako:

Ydin 32,1 %
Wal-Mart 9,3 %
Strayer Education 14,4 %
Tikkurila 8,4 %

Osinkovirta 25,8 %
Fortum 19,0 %
TeliaSonera 6,8 %

Kasvu 8,6 %
Technopolis 8,6 %

Spekulointi 29,8 %
Metso 9,2 %
YIT 6,2 %
Saga Furs 4,6 %
Durect Corporation 9,8 %

Käteinen 3,7 %

Salkustani voi huomata, että olen jonkin verran "peesannut" muita sijoittajia, jotka julkaisevat ajatuksiaan blogeissa. Olen lukenut blogin ja kiinnostunut aiheena olevasta firmasta lukemiseni perusteella. Tämän jälkeen olen tutustunut yhtiöön omakohtaisesti ja tehnyt sijoituspäätöksen itsenäisesti. Näitä blogeistä peräisin olevia firmoja ovat ainakin nämä kaksi: Strayer Education (seligson phoebus, nordnet blogi) ja Durect Corporation (lääkärin resepti). Myös yksi tämän blogin tavoitteista on saattaa sijoituspäätösten tekeminen enemmän itsenäiseen suuntaan, jotta voisin itse löytää uusia mielenkiintoisia firmoja esim. screenaamalla. Tässä pitää kuitenkin muistaa, että ei minun tarvitse pyörää keksiä uudelleen, mutta silti oma ensimmäinen yritysanalyysi saanee odottaa vielä pitkään.

Ytimen yhtiöt ovat laadukkaita, korkeaan oman pääoman tuottoon kykeneviä, markkina-asemaltaan vahvoja ja mielellään myös kasvavia sekä hyvin johdettuja firmoja. Nämä muodostavat sijoituksista sen osan, jota en ole harkinnut myyväni ikinä. Painon keventäminen on kuitenkin mahdollista, jos kurssin arvostus lähtee pois maan vetovoimasta aivan älyttömyyksiin. Tarkoitukseni on nostaa ytimen paino koko salkussa noin 50 %:iin, joten se on tällä hetkellä liian pieni. Aion hajauttaa sijoituksiani ulkomaille ja tähän osioon tulen ainakin niitä lisäämään.

Ajattelen osinkovirta yhtiöt vakaiksi, isoiksi ja vahvan kassavirran firmoiksi, joilla on kyky maksaa tasaista osinkoa pienellä riskillä. Näistä Fortum ja TeliaSonera ovat oivia esimerkkeja, jotka kaiken lisäksi maksavat merkittävän osan tuloksestaan ulos. TeliaSoneralla ja muilla teleoperaattoreilla on murrosvaihe tulossa ja tasaisen tuloksen teko voi olla pitkällä tähtäimellä haastavaa. TS:llä on kuitenkin hyvä markkina-alue ja uskon osingon maksukyvyn pysyvän ennallaan kasvun ja hinnoittelun muutosten avulla. Fortumilla taas on kysymysmerkkejä Venäjän liiketoimintojen käynnistämisessä ja tulevaisuuden sähkönhinnassa pohjoismaissa. Firmalla on kuitenkin niin vakaat näkymät, vallihautaa liiketoiminnan ympärillä ja hyvä markkina-asema alueellaan, että en usko Fortumilla olevan mitään ongelmia osinkovirran ylläpitämisessä. Osinkovirta yhtiöiden paino on tällä hetkellä mielestäni liikaa ja aion tavoitella noin 15 % painoa osinkofirmoille. Fortumia myydään tällä hetkellä ja on myyty viime aikoina polkuhintaan ja en ole malttanu olla nostamatta painoa. Aion keventää Fortumin painoa, kun sen arvostus paranee ja/tai myydä TS:n arvostuksen noustessa. Fortumista en aio kuitenkaan kokonaan luopua ja sekin on tarkoitus pitää salkussa hyvin pitkään.

Kasvu yhtiöt ovat firmoja, jotka tulevat tarvitsemaan lisäpääomaa kasvaessaan. Tähän osioon kuuluu siis firmat, joilla on edessä osakeanteja tai ne, jotka ovat erityisesti suuntautuneet kasvuun. Technopoliksella on viime aikoina ollut kova kasvu ja tavoitteet ovat edelleen korkealla. Kasvuyhtiöissä pitää siis varautua lisäpanostuksiin, mutta toisaalta keskittyä tarkasteluissa siihen, että kasvu on myös kannattavaa. Tarkoituksenani on hankkia joku toinen kannattavasti kasvava firma mielellään ulkomailta tähän osioon. Tavoittelen kasvuyhtiöiden painoksi noin 20 %:a.

Viimeisenä sitten vähäisimmät eli spekulointi firmat. Näillä otan näkemystä lähitulevaisuuden kurssikehityksessä ottamatta kantaa yhtiön muihin ominaisuuksiin. Nämä firmat tulee kuitenkin olla voitollisia tai muuten erittäin mielenkiintoisia sekä kovan nousupotentiaalin sisältäviä. Saga Furs ja Metso ovat mielestäni molemmat osinkosekoilujen uhreja ja niiden kurssit ylireagoivat tippuessaan voimakkaasti. Näissä tuloksentekokyky ja kassassa oleva raha ei ole kuitenkaan muuttunut. Näissä spekulaatioissa pyrin aina pikavoittoihin, mutta en kuitenkaan suostu jäämään kiinni putoavaan puukkoon, joten näissä sijoituksissa olen hyvin varovainen. Sijoittamisessa ei varovaisuus aina auta, kuten viime aikainen Durectin syöksy antaa ymmärtää. Voimakas kurssilasku tiedotteen jälkeen, yli -50 % ja päivän päätteksi luokkaa -35 %. Oli miten oli, niin spekulointi osuutta on pienennettävä tämän hetkisestä noin 30 % painosta kolmasosaan. Metso on lähimpänä määrittämääni myyntihintaa.

Käteinen on tällä hetkellä melko sopivassa painossa, sillä tavoitepainoni on 5 %. Tämä mahdollistaa uusien toimeksiantojen suorittamisen ilman edellisten myymistä ja antaa pelivaraa mahdollisiin osto-ohjelmiin. Käteistä ei tällä hetkellä tule muualta kuin myynneistä ja osingoista.

Jos en olisi tehnyt firmojen järjestelyä edellä mainittuun jakoon en olisi koskaan tajunnut, että spekulointi firmojen osuus on aivan liian suuri ja ytimen osuus liian pieni. Tämä muutos ja sen toteuttaminen sekä perustelut toimilleni, myynneilleni ja ostoilleni tulee olemaan yksi blogin alkuvaiheen tavoitteista. Ei siis muuta kuin odotteleen, että kolehdit alkaa tippumaan meikäläisen koriin jatkossa entistä paremmin, kunhan välillä ottaa uutta näkemystä uusin silmin.