lauantai 29. huhtikuuta 2023

Tuloskauden yhteenveto ja viimeisten salkkuyhtiöiden tulokset: Puuilo, Nike ja Elekta AB

Tähän yhteenvetoon sisällytän Puuilon vuoden 2022 ja Q4 tuloksen sekä Q3-kvartaalikatsaukset Nikeltä ja Elektalta. Pari viikkoa sitten 13.4. alkoikin jo salkussani seuraava tuloskausi, kun Fastenal raportoi Q1/2023 tuloksestaan, joten oli syytä pistää viime tuloskausi pakettiin.

Tämä teksti jatkaa koko vuoden 2022 ja Q4 tuloksen julkistaneiden yritysten esittelyä ja tilinpäätöksen arviointia. Olen kirjoittanut aiemmin seuraavasti:

Lisäksi olen harvemmalla kammalla käynyt läpi salkkuyritysten Q1/Q2 tuloksia:

Puuilo (PUUILO)

"En....Tuun"-mainoksista tuttu Puuilo on sekatavaraketju vähän Tokmannin, Clash Ohlsonin ja Rustan tyyliin. Puuilo avasi ensimmäisen myymälän 1998, myymälöitä on nyt jo lähes 40 ja tavoitteeksi on asetettu 60 myymälän verkko Suomessa. Kasvu perustuu uusien myymälöiden avaamiseen, myynnin lisäämiseen vanhoissa myymälöissä ja verkkokaupan hyödyntämiseen. Puuilo on kannattavampi kuin kilpailijansa ja se myös kasvaa nopeammin. Jos yritys on kannattavampi kuin kilpailijansa ja kasvaa nopeammin kuin kilpailijansa, niin silloin sen on pakko tehdä jotain oikein eikä siihen pelkkä tuuri riitä. Puuilolla on myös halvemmat hinnat suhteessa valikoiman laajuuteen, joka näyttää tukevan suoriutumista. Puuilon markkinaosuus on vielä pieni, mutta tämä onkin selvä kasvuyritys.

Puuilon tulos oli hyvä. Liikevaihto kasvoi +9,7% ja oli jo lähes 300 miljoonaa. Same store sales kasvoi 5,5% ja verkkokaupan myynnissäkin oli kasvua 3,9%. Nettotulos kasvoi hieman, mutta vapaa kassavirta oli erittäin vahva ja lähes 10-kertaistui vuodesta 2021. EPS oli 0,41 euroa ja siitä ehdotettiin jaettavaksi osinkoina 0,34 euroa.

Tase on hyvässä kunnossa, sillä nettovelkaa on vain 41 miljoonaa (velka 70M ja käteinen 29M), joka on 54% omasta pääomasta ja 18% asseteista. 3M korkokulut katetaan 15-kertaisesti 47M EBIT-tuloksella (interest coverage). Nettovelka on siis about yhden vuoden tuloksen verran. Nettomarginaali oli viime vuonna 11,9%, ROE 46% ja ROA 15%, jotka ovat hyvin linjassa pitkän aikavälin (2018-2022) keskiarvojen kanssa 10,7%, 43% ja 13%.

Ohjeistus antaa ennusteen liikevaihdon ja oikaistun EBITA:n kasvavan vuoteen 2022 verrattuna. Toimitusjohtaja Juha Saarelan sanoin: "Kasvumme jatkui tilikauden loppuun saakka. Päättynyt tilikausi oli toimintaympäristön näkökulmasta vaihteleva ja haasteellinen. Puuilon kaikissa olosuhteissa menestyvä konsepti menestyi hyvin ja olemme koko vuoden suoritukseen tyytyväisiä. Onnistuimme edelleen kasvattamaan asiakasmäärää. Q4 aikana avasimme uudet myymälät Tornioon ja Lietoon. Kasvua tukevat peräti viiden uuden myymälän avaaminen alkaneella tilikaudella. Kaikki uudet myymälät sijaitsevat Uudellamaalla ja odotamme näille nopeaa käyntiinlähtöä hyvien liikepaikkojen vuoksi. "

Käypä arvo on oman arvioni mukaan n. 11,9 euroa per osake (nettovelka huomioituna 11,4€). Tällä hetkellä kurssi on noussut viime syksyn pohjista 7 euron tuntumaan, joka antaa P/E-luvuksi FY2023 inderes ennusteella 15,3 ja osinkotuotoksi 0,34€ osingolla 4,8%.

Nike (NKE)

Kaikki tietää Niken kengät, mutta tiesitkö, että niitä on tehty jo yli 50 vuotta? Lisäksi tiesitkö, että Nike myy tuotteistaan lähes 50% suoraan itse Nike Direct nettikaupan kautta? Cut the middle man, sanoivat jo huumekauppiaat aikaan.

Niken Q3 liikevaihto kasvoi 14% ja Nike Directin 17%. Nettotulos oli 0,79 dollaria per osake, jossa laskua 9%. Tämä johtui inventaarion vähentämistoimista eli hinnan alennuksista ja lisäksi tuotantokustannusten noususta. Liikevaihto kvartaalilla oli 12,4 miljardia, joilla tehtiin noin 10% nettomarginaalilla 1,2 miljardia tulosta. Osinkoa maksettiin 530M ja takaisinostot olivat 1,5 miljardia. 

Q3 lopuksi inventaario oli 8,9 miljardia ja käteistä oli 10,8 miljardia. Pitkäaikaista velkaa oli 8,9 miljardia eli Nike on nettovelaton taseeltaan, nice! Oma pääoma on noin 14,5 miljardia, jolle tehdään siis noin 1,2B per kvartaali nettotulosta antaen ROE:ksi reilu 30%.

Kvartaalin 12,4 miljardin liikevaihdosta 5B tulee jenkkilästä, 3,2 EMEA:sta, 2B Kiinasta ja loput 1,6 muualta Aasiasta tai Etelä-Amerikasta + Converse tuo 600M per kvartaali. Kengistä tulee 2/3-osaa.

Nykyisellä 127 dollarin hinnalla forward P/E on 40 ja osinkotuotto 1%. Itse ostin Nikea viime syyskuussa 83,5 dollarilla ja arvioni käyvästä arvosta on noin 96 dollaria. 

Elekta (EKTA-B)

Elekta on ruotsalainen lääketeknologiafirma, joka kehittää, valmistaa ja markkinoi sädettimiä sekä muita laitteita. Elekta on keskittynyt tuotteisiin, jolla voidaan varmistaa tarkka sädehoito syöpää vastaan. Elekta on toiminut jo pitkään ja ympäri maailmaa asennettu laitteisto tarjoaa hyvän pohjan uusiutuvalle liikevaihdolle huoltojen ja korvausinvestointien kautta. 4700 työntekijää ehtivät tehdä muutakin ja tuotteisiin sekä palveluihin voi tutustua lisää heidän kotisivuiltaan.

Elekta julkaisi helmikuun lopussa Q3 tuloksen, joka oli lupaava. Vakiovaluutoilla laskettaessa, tilaukset paisuivat 9%, liikevaihto 8% ja EPS laski 5% ollen 0,57 SEK per osake. Kannattavuus on siis hieman paineessa edelleen, mutta kulukuuri on menossa parhaillaan. Tilauskirja on yhteensä 43 miljardia kruunua, jota voi verrata 4,4 miljardin kvartaaliliikevaihtoon.

Kun liikevaihto kasvaa, 14% liikevaihdosta käytetään tutkimukseen ja kehitykseen ja kannattavuuskin saadaan paremmaksi, niin tästähän voi muodostua aika merkittävä vipu ylöspäin pidemmällä aikavälillä. Tähän tietenkin tarvitaan hyvä tase, että voidaan businesta kehittää pienistä töyssyistä huolimatta pitkä jänteisesti. Velkaa oli 4,6 miljardia ja käteistä 1,2 miljardia Q3 lopulla eli nettovelka oli 3,4 miljardia SEK. Oma pääoma on noin 9,6 miljardia ja taseen loppurivi (assets) oli 28 miljardia. Ei pahaa sanottavaa. FY2022 perusteella korkokuluja syntyi 150M, jotka katetaan 11-kertaisesti 1,65B EBIT-tuloksella, joten eiköhän toi tase kestä kasvun rahoittamisen, vaikka kannattavuus onkin aika ajoin paineessa.

Nykyisellä 86 kruunun kurssilla forward P/E on noin 34 ja osinkotuotto asettuu 2,4% tienoille. Ostin itse Elektaa viime vuoden marraskuussa 53,5 kruunun kurssilla. Mielestäni, Elektan käypä arvo on noin 63 kruunua (velattomana 59 kruunua).

Yhteenveto

Se olisi siinä se tuloskausi ja kuten alussa sanoin, niin uusi on jo alkanut ja tällä viikolla tulikin jo useamman firman kvartaalikatsaukset. En tähän tahtiin aio jatkaa itse näiden läpikäyntiä ja kirjoittamista. Loppuvuoden aikana tulee kuitenkin FY/Q4 tulosjulkkareita vielä ADP, V, ROK, SBUX, APD, BDX, UI, SWKS, DIS osalta kuten myös tämän tekstin Nikeltä ja Elektalta, jotka ovat suunnitelmissa käydä läpi. Mielestäni kerran vuodessa riittää katsoa firman tilanne ja numerot vähän paremmalla kammalla läpi, niin tietää taas missä mennään vai nouseeko jotain punaisia lippuja.

Happy investing ja hyvää Wappua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti