maanantai 24. elokuuta 2026

No saako Fyysikko niitä osinkoja?

Kirjoitin viimeksi tammikuussa eli siitä on nyt kulunut aika tarkalleen 7 kuukautta. Minulla ei ole ollut oikeastaan mitään sanottavaa, joten eipä ihme.

  • En ole tehnyt mitään osakkeilleni, ei ostoja, ei myyntejä.
  • En ole lukenut ainuttakaan osavuosikatsausta enkä seurannut pörssikurssien kehitystä.
  • Nordnetin olen tainnut avata noin kerran kuukaudessa, jos sitäkään.
  • Sijoitusasuntoon on vaihtunut vuokralainen (taas) ja se alkaa mennä rutiinina.

Tämä tauko on tullut tarpeeseen, mutta toisaalta en ole oikeastaan tehnyt mitään muutakaan tällä kaikella ylimääräisellä "ajalla". Välillä ajatuksissa on käynyt klassikko klisee: "Raha ei tuo onnea".

Rahalla saa kyllä kaikkea kivaa. Olemme käyneet ulkomailla kahdesti, kotimaan huvipuistot ja vesipuistot on kaluttu läpi ja vuokra-autolla suhailta yksi jos toinenkin kerta.

Osakkeet ja osingot

Kuten sanoin, salkussa ei ole muutoksia tullut. Osakesalkun arvo on noin 174 000 euroa, josta yli 10 000 euroa on käteisenä. Kolme selkeästi suurinta positiota ovat Booking 9200€, Aflac 10 300€, ja Puuilo 10 000€. Pienimpänä salkussa roikkuu Niken 24 osaketta alle 900€ positiolla tuottosarakkeen vilkkuessa -51% punaisella.

Osinkoja olen viimeksi ihmetellyt huhtikuussa. Tieto, Fortum, ja Puuilo ilmoittivat osinkojen leikkauksesta. Korotukset olivat pieniä, joista ainoan poikkeuksen teki Bufab korottamalla osinkoa lähes 24%. Tämän jälkeen tulleista uutisista ainoastaan Skyworksin ilmoitus jättää osingot maksamatta Qorvo yhdistymiseen liittyen kiinnitti huomioni.

Salkkuni kaipaisi selvästä hieman huomiota. En ole täysin tyytyväinen kaikkiin päätöksiin mitä yrityksissä on tehty viime aikoina tai miten pörssissä osakkeet hinnoitellaan. Tämä toki hyvin lyhyen perehtymisen jälkeen. Toisaalta olen siis niin pihalla, että ei ehkä kannata kovin suuria muutoksia tehdä vajavaisin tiedoin.

Sijoitusasunto

Taloyhtiössä vaikuttaa tilanne stabiloituneen hallituksen, isännöitsijän ja kirjanpitänän touhujen osalta. Epäselvyyden on ratkaistu, mitään suuria vahinkoja ei ole käynyt ja muutenkin talous alkaa olemaan vakaalla pohjalla. Omaa vastaavia asuntoja on aika ajoin tullut myyntiin noin 130 000 euron hinnalla, jota voi verrata 143 000 euron ostohintaan vuodelta 2016.

Vuokralainen vaihtui kesän aikana. Tämä ole eka kerta, kun kaikki ei mennyt aivan nappiin. Asiat on kuitenkin saatu sovittua ja vaikuttaa järjestyvän kuten sovittu. Viimeisimmän vuokratuottolaskelman mukaan velaton vuokratuotto on 4,0% alkuperäiselle ostohinnalle laskettuna. Nettokassavirta on noin 130€/kk. Ei kovin hyvät lukemat, mutta tässä markkinatilanteessa voin noihin lukemiin olla mielestäni ihan tyytyväinen.

Muut varat

Palkkatöistä on jäänyt alkuvuonna sukanvarteen keskimäärin noin 700€ kuukaudessa. Suurimmat ylitykset suhteessa budjettiin ovat tulleet juhlimisesta ja matkailusta, jotka painottuen kesään pitäisi tasaantua loppuvuoden aikana. Neljä sataa euroa kuussa maksava autoilu on edelleen pysynyt poissa ja tilalla on pysynyt 60€/kk maksava bussilippu.

Ruokatilille on alkanut kertymään ylimääräistä vajaa 100€ kuussa, mitä en voi käsittää, sillä suurin osa ostoksista on keskittynyt viimeisen vuoden aikana pieniin lähikauppoihin (Alepa, K-Market) isompien markettien sijaan (Prisma, S-Market, Lidl). Herkuttelut ja heräteostokset ovat kai jääneet pois ja ruokahävikkiä on ilmeisesti tullut vähemmän.

Optioita tulee lisää pikku hiljaa. Arvostus huimaa osinkosijoittajaa, mutta henkisesti ajattelen optiot pelkkänä bonuksena, josta voi joskus kostua muukin kuin pelkkä lasinpohja. Toisaalta ne voivat myös päätyä muistojen arkistoihin tai roskikseen arvottomana kaunopaperina. Oli miten oli, niin töiden osalta pyyhkii hyvin.

Kaiken kaikkiaan nettovarallisuus vaikuttaa kehittyneen noin 3200€/kk tämän vuoden aikana hätyytellen uusia huippuja lähes joka kuukausi. Kiitos pitkälti säästämisen ja optioiden.

Tälläistä tällä kertaa. Blogi on siis vielä hengissä vaikkakin jonkinlaisella sapattivapaalla yhdessä sijoittamisen kanssa.

torstai 22. tammikuuta 2026

Vuosi 2025 pakettiin

Perinteiseen tapaan vuoden vaihteen aikainen tilanne-chek.

Ikää alkaa olla lasissa juuri yli 40 vuotta, eikä aika tai kiinnostus riitä osakkeilla pelaamiseen. Viime vuosi kuvastaa tätä erittäin hyvin, sillä blogimerkintöjä syntyi ennätysvähän ja sijoitusten parissa vietetty aika oli muutoinkin todella vähäinen. Blogi kuitenkin jatkaa taivaltaan vaikka viime vuonna se täyttikin 12 vuotta.

Heikentynyt dollari näkyi negatiivisesti  jenkkipainotteisessa osakesalkussa. Asuntomarkkinan hiljaisuus piti sijoitusasunnon edelleen omissa käsissä ja vuokratuotto pysyi käytännössä muuttumattomana. Säästöön ei juuri jäänyt ylimääräistä. Yksi uusi rivi varallisuuden laskentaan kuitenkin tuli, jonka siivittämänä uskallan sanoa, että uusi 100-tonninen meni niukin naukin rikki.

Nettovarallisuus

Lähtötilanne 31.12.2024:

  • Osakesalkku 153 800€
  • Asunnon oma pääoma 100 200€
  • Käteinen ja muut varat 25 200€
  • Nettovarallisuus yhteensä 279 200€

Vuosi meni melko vähäsanaisesti. Ehkä suurimmat varallisuuteen ja säästämiseen vaikuttavat muutokset olivat muutto ja autosta luopuminen. Tulot pysyivät kohtuullisena.

31.12.2025 tilanne:

  • Osakesalkku 158 700€
  • Asunnon oma pääoma 103 300€
  • Käteinen ja muut varat 18 100€
  • Optiot (arvio) 20 000€
  • Nettovarallisuus yhteensä 300 100€
Nettovarallisuus kasvoi +20 900€, joka on suhteellisesti mitattuna vain +7,5%. Laskelmaan on ilmestynyt uusi rivi, joka kuvastaa työn kautta kertyviä optioita. Tämä selittää käytännössä koko NAV:n kasvun yksinään. Tällä hetkellä kirjaus perustuu omaan arvioon ja sisältää toki paljon epävarmuutta vaikkakin on konservatiivisesti arvioitu.

Alla kuvat nettovarallisuuden kehittymisestä vuodesta 2012 alkaen (viimeisin vuoden 2026 lukema on tämän hetkinen arvo).

Osakkeet

Vuosi oli melko hiljainen osakesalkuissa (AOT ja OST). Tein kauppaa pelkästään OST-tilillä ja nekin olivat pelkästään ostoja (Puuilo, Tietoevry, Fortum, Paypal, Copart) pl. yksittäinen IPO-pikavoittoyritys GRK Infran kanssa. Bufabin osakesplitti oli toukokuussa ja lisäksi tein muutamia valuutanvaihtoja. Salkussa pysyi koko ajan positiivinen käteispositio.

Alla erittely osakesalkun kehityksestä:

  • Lisätty pääoma +9 900€
  • Osingot (brutto) +4 347€
  • Ennakopidätykset -675€
  • Korkokulut -0,27€
  • Kaupankäyntikulut -66€
  • Arvon lasku -8 606€

Kuten aiemmin mainitsin, niin dollarin heikkous rokotti salkkua aika urakalla. Lisäksi useiden salkkuyhtiöiden osakekurssit laskivat, joista ehkä pahimpina esimerkkeinä euromääräisesti olivat Novo Nordisk (-2700€), Skyworks Solutions (-2000€), ja Automatic Data Processing (-1850€). Positiivisimmat yllättäjät olivat kaikki pohjoismaisia: Sandvik (+2600€), Svenska Handelsbanken (+2000€), ja Fortum (+2000€).

Osakesalkkuni TWR-tuotto oli -3,20%. Salkkuni suurin sijoitus on edelleen viime vuoden tapaan Tractor Supply. Aflac sinnittelee kakkospallilla vieläkin ja kolmanneksi kiilasi monen muun ohi Booking.

Vertailuindeksin (50% SP500 ja 50% OMXHG25) tuotto oli viime vuoden tapaan kaksijakoinen, mutta tällä kertaa lukemat olivat päälaellaan vuoteen 2024 verrattuna. SP500 euroissa mitattuna (SXR8) tuotti viime vuonna + 4,73 % nousten 600,78 lukemasta 629,22 lukemaan. OMXHG25 taas pinnisti oikeen kunnolla 6733,6 pisteestä 9280,81 pisteeseen eli jopa +37,83%. Näillä lukemilla laskettuna turpaan tuli ja kovaa, sillä vertailuindeksini tuotti +21,28%. Tämä on lähes 25% salkkuani paremmin.

Tälläiset vuoden kertovat karua kieltä indeksisijoittamisen eduista. Kumulatiivisen tuoton osalta vuoden takainen 2% ero kasvoi merkittävästi ja on aikaväliltä 2012-2025 lukemissa +466% vs. 370% vertailuindeksin hyväksi.

Osinkotulot kasvoivat lähes 22% ja nettona osinkotulot olivat noin 270€/kk. Salkun 30 yhtiöistä, 2 ei maksa, 1 ei korottanut ja 1 laski osinkoa. Kaikilta muilta tuli osingon korotus, jotka olivat keskimäärin noin +10,7%. Suurin korotus +84% tuli Puuilolta.

Noin 66€ kulut antavat TER lukemaksi alle 0,01%.

Alla muutama kuvaaja.


Sijoitusasunto

Lähtötilanne 31.12.2024:

  • Taloyhtiölaina 42 800€
  • Oma pääoma 100 200€
  • Yhteensä 143 000€
31.12.2025 tilanne:
  • Taloyhtiölaina 39 750€
  • Oma pääoma 103 250€
  • Yhteensä 143 000€
Vuosi sitten lainaa oli 29,9%, mutta nyt on enää 27,8% vipu alkuperäiseen ostohintaan nähden. Velan korko tarkastettiin viime vuonna ja se laski 3,48%:sta 2,92%:iin. Hoitovastike nousi ja on nyt 6 €/kk/m2, mutta koron laskun myötä rahoitusvastiketta voitiin laskea 25%. Nettokassavirta sijoitusasunnosta viime vuonna oli 118€/kk.

Kuten syyskuussa kerroin, niin sijoitusasuntoon tuli uusi vuokralainen, jonka kanssa on sujunut kaikki hyvin. Parempi olisikin, sillä sijoitusasunnon myynti tässä markkinatilanteessa ei vaikuta järkevältä. Alla arvioitu arvon kehitys (Blok:n laskurin mukaisesti), jonka perusteella nykyinen markkinahinta on huomattavasti alle alkuperäisen hankintahinnan.

Muu varallisuus

Tällä hetkellä kaikki muu varallisuus on käytännössä puhtaasti käteisenä. Viime vuonna laskelmassa oli mukana auto, jonka arvostin sen hetkisen arvion (muistaakseni reilu 8000€) mukaisesti. Auton sain myytyä viime vuonna hinnalla 7300€, joka tarkoitti yhteensä 6100€ arvon alenemaa alkuperäiseen 13400€ ostohintaan nähden. Auto oli minulla lähes 6,5 vuotta eli kyllä siinä ehti toki muitakin kuluja tulla:

  • Omistusaika 06/2018 - 07/2025 (75kk)
  • Ajokilometrit 86218 km
  • Polttoainekulut 8305€
  • Muut kulut 15768€
  • Arvon alenema 6100€
  • Kulut + arvonalenema yhteensä 30173€
Autoilu maksoi siis kaikkinensa noin 402€/kk tai 0,35€/km. Ei se ihan halpaa huvia ole. Nyt menen julkisilla, joka kustantaa reilu 60€/kk (kärjistäen, sillä ei nämä täysin vertailukelpoisia ole).

Optiot

Työpaikkani optio-ohjelman mukaan olen alkanut saamaan optioita jo jonkin aikaa. Tällä hetkellä oma arvioni niiden potentiaalisesti nykyarvosta on noin 20 000€ (bruttona). Lasken tämän mukaan nettovarallisuuteen konservatiivisesti arvioiden vaikka oikeasti tässä on kyse potentiaalista eikä niinkään myytävissä olevasta varallisuudesta. Käytännössä tämä voisi muuttua oikeaksi varallisuudeksi yrityksen myynti- tai listautumistilanteessa. Silloin joutaisi toki verolle, jonka jälkeen vasta saataisiin oikea lukema laskelmaan. Käytännössä näen mahdollisena, että tämä potti olisi joskus vielä 7 figures luokkaa, mutta sisältää toki huomattavaa riskiä ja vaatii paljon onnistumisia seuraavien vuosien aikana.

Yhteenveto

Yksi pitkäaikaisista tavoitteistani oli saada vuonna 2025 yhteensä 400€/kk passiivisia nettotuloja sijoituksista. Ehkä huomasitkin, että tässä en aivan onnistunut. Netto-osingot olivat noin 270€/kk ja sijoitusasunnon nettokassavirta 118€/kk eli yhteensä 388€/kk. Ei sentään kovin kauas jääty ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Hyvää uutta vuotta 2026 kaikille!