perjantai 25. heinäkuuta 2014

Käteinen osingoiksi

Käteisen paino salkussani on ollut viime aikoina lähellä kymmmentä prosenttia viime aikaisen talletuksen jälkeen. Tässä kuussa en pystynytkään tekemään normaalia 700 euron kk-talletusta, koska maksoin kuun alussa asunnon varausmaksun. Thats right --olen ostamassa ensiasuntoani! Siitä lisää myöhemmin.

Tällä hetkellä monien osakkeiden arvostus on melko korkealla, mutta yksi Helsingin pörssissä oleva yritys on tällä hetkellä mielestäni aliarvostettu. Laskin aiemmassa tekstissäni Nokian Renkaiden arvoksi noin 30 euroa. Ostin ensimmäisen satsin nre:tä hieman yli 28 euron tasoon juuri ennen 1,45 euron osingon irtoamista. Nyt lisäsin yhtä suuren 35 kpl erän hintaan 27,29 euroa, jolloin hankintahintani painuu alle 28 euron. Olen valmis lisäämään seuraavan erän noin 25-26 euron tasoon. Jos osake laskee edelleen, noin 22 euron tasolle, niin olen valmis käyttämään velkavipua reilulla kädellä.

Kärsivällisyyttä kaikille ja odotellaan sekä ihmetellään. Laadukkaille yrityksille ja niiden omistajille aika on paras ystävä! Tämä on muuten ensimmäinen blogi merkintä, jonka teen puhelimella. Pahoittelen mahdollisia typoja.

torstai 3. heinäkuuta 2014

Q2/2014 tulos ja kommentteja Q1 tapahtumista



Osakesalkkuni on tuottanut 1.1. – 30.6.2014 välisenä aikana +7,43 %, mistä suurin osa +6,26 % on tullut Q2:n aikana. Tämä on mielestäni hyvä tulos vaikkakin vertailuindeksini mukainen. Olen päivittänyt salkkusivuani Q2:n lopun (30.6.2014) tilanteen mukaiseksi.

En ole ehtinyt julkaisemaan mietteitä 1. kvartaalin tuloskauden annista. Suurin osa osavuosikatsauksista ei sisältänyt mitään uutta tai mielenkiintoista. Pikimmiten asiaan, alla lyhyet mietteeni Q1 tulosjulkistuksista:

IBM: Pilvihommiin panostamista jatketaan ja Watsoniin ollaan investoimassa miljardi dollaria lisää, EPS tavoite vuosille 2014 ja 2015 pysyy ennallaan. Iloisin uutinen oli, että osinko nousee lähes 16 %.

Kone: Tulos vetää sanattomaksi, lisäksi tilauskirja ihan täysi ollen kaikkien aikojen huipussa yli 6 miljardissa.

Fortum: Suomen sähköverkkoliiketoiminnan myynti saatiin päätökseen.

Outotec: Tilauskirja romahti, epävarmuus jatkuu ja suurista tilauksista on puutetta. Porukkaa laitettu pihalle lomautusten muodossa.

Aflac: Jenin heikkous pitää edelleen dollarituloksen paineessa. Liiketoiminta hyvässä kunnossa.

Chevron: Tulos tippui ja liikevaihto pysyi tasaisena. Positiivisia merkkejä kuitenkin ilmassa, sillä osinkoa nostettiin 7 % ja tuotannon odotetaan lisääntyvän lähiaikoina jopa 20 %.

Strayer Education: Opiskelijamäärä laski edelleen, mutta uusien opiskelijoiden määrä kääntyi kasvuun, mikä näkyi myös kurssissa. Osakekohtainen tulos kohtuullinen ja vapaa kassavirta hyvällä tasolle.

Technopolis: Kasvu on ollut odotusten mukainen ja vuokrausaste pysynyt hyvällä tasolla (94%). Tänä vuonna keskitytään parantamaan kannattavuutta ja integroimaan uudet kohteet konseptiin.

Nokian Renkaat: Liiketoiminnan ympäristö oli haastava, mutta tulos oli hyvä! Sekä liikevaihto, että liikevoitto kasvoivat.

Tikkurila: Tulos ylitti ennusteet ja maalinmyyjille vaikea Q1 meni todella hyvin. Liikevaihto ja osakekohtainen tulos pysyivät kasvu-uralla.

Wal-Mart: Liikevaihto kasvoi vain hieman ja osakekohtainen tulos laski, mistä 75 % arvioitiin selittyvän erityisen huonolla säällä. Positiivista oli, että verkkokaupan liikevaihto kasvoi jopa 27 %, mutta e-commerce on edelleen hyvin pieni osa WMT:n yli 400 miljardin liikevaihdosta. Wal-Mart Chilen loput osakkeet ostettiin markkinoilta pois 1,5 miljardilla dollarilla.

Medtronic: Liikevaihto kasvoi 3 % ja kehittyvillä markkinoilla jopa 10 %. Kassavirta pysyi vahvana ja ensi vuodelle osattiin antaa ennuste: EPS = USD 4 – 4,1. Myöhemmin kesäkuussa Medtronic ilmoitti ostavansa Covidienin 42,9 miljardilla dollarilla. Tämä tuo lisää hajautusta tuoteportfolioon ja mahdollistaa verojen pienentämisen siirtämällä yhtiön kotipaikan Irlantiin.

Muita tapahtumia: Ukrainan ”kriisin” aikana venäjäriskiset osakkeet laskivat voimakkaasti ja itsekin koitin hyötyä tästä. Ostin Nokian Renkaita ennen osinkojen irtoamista hintaan 27,94, mutta oston mahdollistamiseksi myin osan Fortum potistani noin 16 euron hintaan (ennen osinkojen irtoamista). Nyt kun näiden kaverusten kursseja (29,55 ja 19,75) katsoo, niin tunnen kyllä itseni taas tyhmäksi. Miksi myydä yritystä, kun koet sen olevan aliarvostettu? Jatkossa näin en voi enää toimia ja aion ottaa salkun lainoitusominaisuuden käyttöön. Olisin aivan hyvin voinut ottaa 1000 euroa lainaa kuukaudeksi tai kahdeksi NRE ostojen mahdollistamiseksi ja pitää salkussani Fortumin ylipainossa. Oli miten oli, niin luottohakemus on nyt vetämässä.

Kohta sitä joutuu painumaan jo kesälomille ja nyt onkin hyvä ennen lomien alkua laittaa tulosjulkistusaikataulu muistiin. Alla salkkuni yhtiöiden tulosjulkistuskalenteri lähinnä omaan käyttöön:

17.7.
IBM
18.7.
Kone, Fortum
25.7.
Tikkurila
29.7.
Aflac
31.7.
Outotec, STRA
1.8.
Chevron
8.8.
Nokian Renkaat
14.8.
WMT
18.8.
Medtronic
20.8.
Technopolis