maanantai 22. tammikuuta 2018

Sijoitusasunto keissini

Minulla tulee nyt toukokuussa täyteen 2 vuotta omassa yksiössäni asumista. Tämä tarkoittaa sitä, että oman asunnon muuttaminen sijoitusasunnoksi tulee mahdolliseksi. Lisäksi vaikuttaa siltä, että asumisjärjestelyjen osalta se on muutenkin ajankohtaista. Avaan tässä kirjoituksessa sijoituskeissini.

Ostin 25 neliöisen yksiön Espoosta uudiskohteesta reilu pari vuotta sitten. Asunto valmistui toukokuussa 2016, jolloin muutin siihen. Asunnon hankintahinta oli 143 000 €, josta yhtiölainaa oli vajaa puolet. Katsotaanpa miltä tilanne näyttää tällä hetkellä.

Kilpailutin hetki sitten asuntolainani, jolloin sain marginaalin sopivalle tasolle ja lisäksi pidensin laina-ajan takaisin 25 vuoteen. Tänä vuonna alkaa myös yhtiölainan lyhennykset ja tiedän vihdoin tarkat tiedot myös vastikkeista tulevaisuutta varten. Toki vastikkeet hieman elää kulujen ja taseeseen kertyneen ali-/ylijäämän mukaisesti.

Tehdään tarkastelu kesäkuun tilanteen mukaan. Oletetaan asunnon arvoksi edelleen 143 000€. Lainaa on n. 80% ja oma rahoitusosuus on n. 20%. Kesäkuussa asunnon rahoitus näyttää seuraavalta:
Asuntolaina 51 700 €
Taloyhtiölaina 62 200 € (30.9.2017 tilinpäätöksen mukainen)
Oma pääoma 29 100 €.

Rahoitusvastike tuloutetaan taloyhtiön puolella, joten sen voi vähentää vuokratuotoista verotuksessa. Hoito- ja rahoitusvastikkeet sekä vesimaksu ovat vuodelle 2018 seuraavat:
Hoitovastike 100,45 €
Rahoitusvastike 225,4€
Vesiennakko 20€ (tasataan kerran vuodessa).

Entä sitten oma laina? Lainan lyhennys ja korot ovat kilpailutuksen jälkeen seuraavat:
Lyhennys 179€
Korot 31€ (korko on 0,725%+12kk euribor).

Yhteensä asunnon pitämiseen menee siis rahaa n. 536€ (tässä vesimaksu ei ole mukana). Huom. olen pyöristänyt lukuja pitääkseni esityksen yksinkertaisena. Mielestäni aika edukasta asumista näin pääkaupunkiseudulla! Matalat korot toki vaikuttaa tähän ja olen lisäksi laskenut, että rahoitusvastike pitäisi olla n. 277€, jotta se kattaisi lyhennykset ja korot. Taloyhtiölainan korko on 0,8%+12kk euribor ja laina-aika on 22 vuotta. Tänä vuonna vastike on mitoitettu siten, että taseessa oleva ylijäämä syödään pois. 2019 alkaen rahaa menisi siis n. 588€ asunnon pitämiseen. Edelleen mielestäni ihan kohtuullinen summa ja näyttää siltä, että hoitovastiketta pystytään vielä tiputtamaan hieman, mutta se menee jo spekulaation puolelle.

Entä se vuokratuotto sitten? Kävin läpi lähialueen vuokra-asunnot oikotieltä vuokratason arvioimiseen. Alueella on ollut yhteensä 15 yksiötä vuokrattavana. Asuntojen koot vaihtelevat 25 ja 40 neliön välillä. Vuokrapyynnöt vaihtelevat 610 ja 948 euron välillä. Neliövuokrat vaihtelevat 19 ja 31 €/m2 välillä. Keskimääräinen neliövuokra on asunnoissa 25 €/m2.

"Tutkimukseni" perusteella oman 25 neliön asunnon vuokrataso olisi keskimääräisen 25 €/m2 vuokran mukaisesti 625€. Jos otetaan huomioon, että vuokrat eivät käyttäydy täysin lineaarisesti asunnon koon perusteella, niin asunnostani pitäisi saada hieman keskimääräistä neliövuokraa suurempaa vuokraa. Tutkittujen asuntojen keskimääräinen koko on 31 neliötä eli n. 20% isompia kuin minun asuntoni. Tämän perusteella voidaan kohtuullisesti arvioida, että 5% suurempi neliövuokra olisi realistinen. Tällöin neliövuokraksi asettuisi n. 26,25 €/m2 ja vuokratasoksi 656€.

Tässä on kuitenkin hyvä huomioida, että taloyhtiöstä, johon oma asuntoni kuuluu, vuorapyynnit ovat olleet 685 - 700€. Lisäksi vuokrausajat ovat olleet vain muutamista päivistä muutamaan viikkoon.

Nyt voidaankin laskea kaikki yhteen ja kattoa mitä tämän asuntosijoitus keissin kassavirraksi tulee. Ensin pitää kuitenkin laskea verotettava tulo ja vero:
Vuokratulo +656€
Yhtiövastike -100,45€
Rahoitusvastike -225,4€
Oman lainan korot -31€
Verotettava tulo =299€
Vero 0,3*299€ = 90€.

Tällöin kassavirta näyttää seuraavalta:
Vuokratulo +656€
Yhtiövastike -100,45€
Rahoitusvastike -225,4€
Oman lainan korot -31€
Vero -90€
Oman lainan lyhennys -179€
Kassavirta = 30€.

Eipä ole kummoinen kassavirta! Mutta onpahan sentään positiivinen :) Tää on tietyllä tapaa aika optimistinen, sillä tyhjiäkuukausia tai muita kuluja en ole ottanut huomioon.

Vuodessa kassavirta on yhteensä 360€. Kassavirtatuotto sidotulle pääomalle on siis n. 1,2%. Tämä ei taida olla kuitenkaan kovin järkevä saati vertailukelpoinen tunnusluku.

Lasketaanpa pari vertailukelpoisempaa tunnuslukua. Ensinnäkin katsotaan mitä vuokratuotto olisi, jos omistaisin koko asunnon. Tällöin laskelma näyttää seuraavalta:
Vuokra +656€
Hoitovastike -100,45€
Vuokratuotto =555€/kk = 6660€/vuosi
Vuokratuotto =4,66%.

Yleisesti ok tasona pidetään 5 prosenttia, josta jäädään hieman jälkeen.

Toinen vertailukelpoisempi tunnusluku on nettovuokratuotto. Tässä voidaan huomioida velkavivun vaikutus ja verotus seuraavasti:
Vuokratulo +656€
Yhtiövastike -100,45€
Rahoitusvastikkeen korkojen osuus -42€
Oman lainan korot -31€
Vero -90€
Nettovuokratuotto =393€/kk =4718€/vuosi
Nettovuokratuotto =3,30%.

Muistan jostain lukeneeni, mutta en löytänyt mitään linkkiä, että historiallisesti nettovuokratuotto on pääkaupunkiseudulla ollut n. 3,5% vaihteluvälin ollessa noin 3 - 4 %. Tähänkin verrattuna oma asunto ei ole kovin hyvä asuntosijoitus.

Itseäni eniten kiinnostaa kuitenkin nettovarallisuuden kehittyminen. Vaikka kassavirta ja vuokratuotto ovat matalat, niin asunto kasvattaa nettovarallisuuttani mielestäni todella mallikkaasti. NAV kasvaa itseasiassa netttovuokratuottoa vastaavalla vauhdilla eli 4718€ vuodessa. Käytännössä tätä voi verrata bruttoansiotuloihin. Asuntosijoittamisen tuotto vastaa karkeasti ottaen 800€ bruttokuukausipalkan korotusta (marginaalivero n. 50%). Tässä vasta huomaa kuinka merkittävä buusti sijoitusasunnolla voi olla varallisuuden kasvattamiseen.

Jos joku tänne asti jaksoi lukea, niin sanokaas onko tässä järkeä?

Niin ja osaako joku kommentoida seuraavaa mieltäni askartanutta asiaa:
Koska olen asunut asunnossani 2v, niin saan myyntivoiton verovapaana, mutta vaikuttaako tämä rahoitusvastikkeen tuloutttamiseen ja siitä saatavaan verohyötyyn jotenkin? Miten se vaikuttaa? Mitä esimerkiksi tapahtuu kun myyn asunnon velattomana taloyhtiölainan maksamisen jälkeen 170 000€ hinnalla 25v kuluttua?

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Liikaa perityt lähdeverot osingoista (Tanska ja Irlanti)

Nykyinen strategiani perustuu täysin osingonkasvusijoittamiseen. Osingot ja niiden verotus vaikuttavat merkittävästi saamiini tuottoihin. Päätin tutkia hieman mikä vaikutus verotuksella on saamiini osingoihin.

Normaalisti 85% osingoista ovat veronalaisia pääomatuloverotuksessa. Tämä tarkoittaa, että osinkojen veroksi muodostuu 25,5% (0,85×0,3=0,255). Ennakonpidätys ulkomaan osinkojen osalta on 15% ja loput 10,5% peritään vuosittaisen verotuksen yhteydessä. Jotkut valtiot eivät kuitenkaan noudata verosopimusta vaan ne perivät enemmän kuin 15% ennakonpidätystä.

Suurin osa salkkuyhtiöistä ovat kotipaikaltaan jenkkilästä, Suomesta tai Ruotsista. Suomalaisista ennakonpidätys on 25,5% ja muilta ennakonpidätys on 15%. Minun salkussani on kuitenkin kolme osaketta, joihin tämä verosopimuksen vastainen ennakonpidätys kohdistuu. Alla on esitetty ennakonpidätykset yritysten kotipaikkojen mukaan:
Irlanti 20%, kohdistuu Medtroniciin,
Tanska 27%, kohdistuu Pandoraan ja Novo Nordiskiin.

Näiden yritysten osalta lopullinen osinkoveroprosentti muodostuu seuraavanlaiseksi:
Irlanti 25,5% + (20% - 15%) = 30,5%,
Tanska 25,5% + (27% - 15%) = 37,5%.

Aikamoisia lukuja!

Medtronic sijoitukseni suuruus on tällä hetkellä 851€ ja osinkoa tulee vuosittain bruttona 18€ efektiivisen osinkotuoton ollessa n. 2,1%. Medtronic on salkkuni pienin sijoitus painon ollessa n. 1,8%.

Pandora sijoitukseni suuruus on tällä hetkellä 1699€ ja osinkoa tulee vuosittain bruttona 97€ efektiivisen osinkotuoton ollessa n. 5,7%. Pandoran paino on salkussani n. 3,6%.

Novo Nordisk sijoitukseni suuruus on tällä hetkellä 1653€ ja osinkoa tulee vuosittain bruttona 36€ efektiivisen osinkotuoton ollessa n. 2,2%. Novo Nordiskin paino on salkussani n. 3,5%.

Kokonaisuudessaan ei siis ole kovin suurista summista kyse. Jos hakisin liikaa perittyjä ennakonpidätyksia takaisin, niin saisin vuosittain veroja takaisin seuraavanlaisesti:
Medtronic (0,305-0,255)×18€ = 0,9€
Pandora (0,375-0,255)×97€ = 11,64€
Novo Nordisk (0,375-0,255)×36€ = 4,32€.

Voisin periä veroja takaisin yhteensä siis n. 17€. Mitä olen ymmärtänyt niin liikaverojen periminen takaisin on aikamoinen lomakesavotta. Ei mielestäni maksa vaivaa. Jos muistan oikein, niin siihen menee vielä jotain postikuluja ja muuta, niin ei todellakaan ole mun juttu. Korkeintaan ihan vaan mielenkiinnosta asiaa kohtaa voisin prosessin laittaa käyntiin. Tämänkin vissiin voi tehdä kerralla viimeiseltä 5 vuodelta, jolloin hommassa voisi päästä tuntipalkoille. Mutta ei kiitos, nyt ei ainakaan nappaa.

Taidan vaan holdailla näitä papereita, mutta jatkossa ostan vaan niitä yrityksiä, joiden kotipaikka noudattaa verosopimusta.

lauantai 13. tammikuuta 2018

Lynx auki ja valmiina kaupankäyntiin

Sain vihdoin siirrettyä rahat lynxiin. Tilin avaamisessa kesti useamman päivän kun ne kysyivät jotain lisätietoja työpaikkaani liittyen ennen tilini hyväksymistä. Nyt on kuitenkin kaikki kunnossa. Myös osakesäästäjien keskusliiton jäsenyysmaksun kuitti on toimitettu asiakaspalveluun.

Lynxin kaupankäyntikulut pitäisivät olla seuraavanlaiset:
Valuutanvaihto 4€
Osto tai myynti USA 2,87€ (3,5usd)
Osto tai myynti Canada 2,3€ (3,5cad)
Osto tai myynti Eurooppa 5€

Näissä on huomioitu OSKL:n jäsenyyden tuoma alennus.

Tavoitteena on alkaa ostelemaan säännöllisesti eli kerran kuukaudessa. DGI:tä noudattaen pyrin löytämään osingonkasvattaja avaruudesta hintalaatusuhteeltaan parhaan osakkeen salkkuuni. Tavoitteenani ei ole hajauttaa merkittävästi, mutta strategia väkisinkin johtaa nykyistä 18 eri osakkeen hajautusta laajempaan hajautukseen.

Lähtökohdaksi tai sijoitusavaruudeksi otan Dave Fishin ylläpitämän listan, joka on saatavilla täältä:

Pyrin tietyin tavoin screenaamaan yrityksiä, jonka jälkeen valitsen yrityksen tarkempaan analyysiin. Minulla on valmiina muutamia exceleitä, jotka täytän tutkittavalle yritykselle. Ecxcelpyörityksen jälkeen aion koostaan lopputuloksen paperille ja perustella itselleni oston järkevyys (tai järjettömyys). Esimerkkianalyysin tein CVS:stä viime vuonna ja se löytyy täältä:

Tämän jälkeen painan vaan ostonappia tai mahdollisesti jään seuraamaan osakkeen hinnan kehitystä, jos yritys muuten olisi hyvä, mutta sen hetkinen hinta on liian kallis. Olen harkinnut pienentää tuottovaatimusta 12 %:sta 10 %:iin. Olen huomannut, että salkkuuni on valikoitunut hitaan kasvun yhtiöitä ja olen miettinyt, että voiko se liittyä korkean tuottovaatimuksen käyttöön.

Tästä vuodesta pitäisi tulla mielenkiintoinen. Lynxissä on odottamassa 9000€ DGI ostoihin ja jos saan edes 500€ kuukaudessa säästettyä, niin voin tehdä joka kuukausi 1000€ sijoituksen laadukkaaseen osingon kasvattajaan. Uskon, että salkkuni on vuoden lopulla melkoisesti erinäköinen.

Cheers,
Fyysikko

lauantai 6. tammikuuta 2018

Vuosi 2017 pakettiin

Viime lopettamistekstistä huolimatta päätin kirjoittaa vielä. Vuosi 2017 päättyi muutama päivä sitten ja nyt on hyvä hetki pistää se pakettiin. Vuosi oli jännittävä, mielenkiintoinen ja meni kokonaisuudessaan hyvin!

Lähtökohdat vuoteen 2017

Lähtökohta perustuu vuoden takaiseen tekstiin, joka löytyy täältä.

31.12.2016 tilanne:
Osakesalkku 33556€
Osuusmaksut 1000€
Opintolaina 0€
Henkilöstörahasto 1832€
Asunnossa 23976€
Käteinen 2874€
"Oppii olemaan"-velka -8750€
+_________________________
                               NAV 54488€

Todellisen säästämisen esille saamiseksi laskin myös puhdistetut non-GAAP arvon.

NAV 54488€
2015 rahamenot 2863€
2016 rahamenot 3300€
"Oppii olemaan"-velka 8750€
+_________________________
            non-GAAP NAV 69401€

Nettovarallisuuden kehitys

31.12.2017 tilanne:
Osakesalkku 45109€, josta käteistä 9000€
Osuusmaksut 900€
Opintolaina 0€
Henkilöstörahasto 0€
Asunnossa 28212€
Käteinen 1101€
"Oppii olemaan"-velka 0€
+_________________________
                               NAV 75322€

Nettovarallisuuteni on siis kasvanut vuoden 2017 aikana 38,2 %, joka on 20834€ vuodessa. Verrattuna aiempiin vuosiin tämä on kaikkein suurin kasvu absoluuttisesti. Todellisen säästämisen esille saamiseksi aion laskea myös puhdistetut non-GAAP arvot. Tässä pitää ottaa huomioon vuosien 2015 - 2017 toteutuneet rahamenot.

NAV 75322€
2015 rahamenot 2863€
2016 rahamenot 3300€
2017 rahamenot 8896€
+_________________________
            non-GAAP NAV 90381€

Puhdistettu nettovarallisuus kasvoi 20980€, joka on vain n. 150€ suurempi kuin puhdistamaton NAV. Tämä johtuu ”oppii olemaan”-velan koroista.

Erotus puhdistetun ja todellisen nettovarallisuuden välillä on yhteensä 15059€. Tämä on siis se summa, joka lähiajan menoihin meni ja toivon hartaasti, että näitä lähiajan menoja ei tule lisää. Tällä hetkellä niitä ei ole myöskään odotettavissa. Se mitä kävi, on jäänyt edelleen salaisuudeksi. Monet tuttavani tietävät mitä tapahtui ja miten asiat meni. Olen helvetin onnellinen, että asia on nyt taputeltu ainakin tähän asti ja kuten edellä mainitsin, niin toivottavasti lopullisesti ohi. Olen myös todella tyytyväinen, että tämä ei käynyt yhdellekään ystävistäni, sillä monella olisi taloudellinen tilanne ollut heikompi asian hoitamiseen.

Osakesalkun kehitys

Kuten huomata saattaa, niin suurin nousu on tullut osakesalkussa, joka on noussut 11553€. Alla erittely osakesalkkuni kehityksestä

Lisätty pääoma 8400€
Osuusmaksujen korkotulot (bruttona) 136,71€
Osingot (bruttona) 1121.71€
Superluoton korko -11,42€
Osinkojen ennakonpidätys -225,42€
Arvon nousu 2131€.
+_________________________
                        Yhteensä 11553€

Nordnetin mukaan salkun (TWR) tuotto oli +2,83%. Korkotulot olivat osuuspääomalle yhteensä 13,67%. Painotettu koko Freedom fundin tuotto oli +3,14%. Vertailuindeksinä toimii puoliksi SP500 ja OMXH25, joiden tuotot olivat +20,49% ja +6,44%. Lisäksi dollarin kurssimuutos pitää huomioida SP500 indeksin tuotossa. Dollari heikkeni vuoden aikana 12,33% muuttuen arvosta 0,95034 USD/EUR arvoon 0,83316 USD/EUR. Vertailuindeksin vertailukelpoinen kokonaistuotto oli siis 0,5*(+20,49%-12,33%)+0,5*6,44% = +7,3%. Salkkuni hävisi selvästi vertailuindeksille.

Pyrin viime vuonna rajoittamaan kaupankäyntiä asettamalla kaupankäyntikulujen ylärajaksi 50€. Tässä en onnistunut, sillä tein loppu vuonna veromyyntejä ja hion lisäksi strategiaani. Kuluja tuli yhteensä 96€, joka on 0,24% salkkuni keskimääräisestä arvosta. Tämä on absoluuttisesti ja suhteellisesti salkkuni pienimmät kulut sijoittamisen aloittamisesta lähtien. Täksi vuodeksi aion siirtyä Lynxiin, jossa kuluiksi pitäisi tulla alle 50€ vaikka tekee kaupan joka kuukausi. Tästä johtuen salkussa onkin paljon käteistä, jotka aion siis siirtää Lynxiin. Tilin avasin ja tarvittavat vahvistus dokumentitkin lähetin.

Osinko- ja korkotulot olivat 11,87% suuremmat kuin aiempana vuonna. Myös sijoituslainan korkotulot olivat aiempaa vuotta pienemmät. Ensi vuonna osinko- ja korkotuloja pitäisi tulla selvästi enemmän, kunhan saan vapaana olevan pääoman liikkeelle ja pörssistä löytyy sopivan hintaisia osingonkasvu yrityksiä. Korkotuloja ei tänä vuonna pitäisi tulla.

Alla olevassa taulukossa on osinkojen, korkojen ja kulujen kehittyminen viimeisen 5 vuoden ajalta.

Vuosi
2017
2016
2015
2014
2013
Yhteensä
Osingot
1,258.42€
1,124.88€
1,133.20€
521.78€
430.78€
3,210.64€
Korot
11.42€
24.92€
132.71€
52.17€
0.75€
210.55€
Netto-osingot
929.53€
820.59€
751.34€
352.21€
320.41€
2,244.54€
Kulut
96.00€
211.00€
184.00€
111.00€
146.00€
652.00€
Salkun tuotto
3.14%
18.70%
15.39%
8.50%
12.19%
71.96%

Velka

Vuonna 2016 maksoin opintolainan pois ja viime vuonna maksoin "Oppii olemaan"-velan pois. Mitä on vuorossa tänä vuonna? Omaa asuntolainaa on 52565€ ja taloyhtiölainaa on 62222€ eli lainaa on yhteensä n. 114786€. Muita lainoja minulla ei vuoden vaihteessa ollut ja niin haluan asian myös pysyvän. Asunnon ostohinta oli 143000€, johon en ole tehnyt muutoksia käyvän arvon perusteella. Velkavipua asunnossani on tällä hetkellä 80,3%. Omalaina lyhenee 179€/kk ja taloyhtiölainan lyhennykset alkaa tänä vuonna pääomavastikkeen muodossa ollen reilu 200€/kk (yhtiökokous on ensi viikolla, niin selviää tarkka summa).

Kulutus ja säästöt

Menot keskimäärin:
Kiinteät kulut 1624€
Hoitovastike ja vesimaksu 136€
Rahoitusvastike 89€
Asuntolainan korot 45€
+_____________________________________
Menot yhteensä 1894€

Tulot keskimäärin:
Palkkatulot 3108€
Muut työtulot 364€
Muut työkulut 113€
+_____________________________________
Tulot yhteensä 3359€

Säästöt keskimäärin:
Asuntolainan lyhennys 329€
Muut 1135€
+_____________________________________
Säästöt yhteensä 1465€

Säästöaste keskimäärin 43,6 %.

Yksi tavoitteistani oli pitää kiinteät kulut alle 900€/kk, jota en saavuttanut. Alla erittely viime vuoden kiinteistä kuluista keskimäärin:
Ruokaostokset 172€
Bussikortti 103€
Netti, spotify ja netflix 35€
Sähkölasku 20€
Työpaikkaruokailu 156€
Vakuutukset 10€
Ravintolat 179€
Baarit 633€ (Baarit - Tulot = 384€)
Harrastukset 45€
Vaatteet 62€
Hankinnat 153€
Sekalaiset 271€
Jäsenmaksut 33€
Tulot 249€ (Baarit - Tulot = 384€)
+_____________________________________
Yhteensä 1624€

Jatkon suhteen en aio luovuttaa. Aion edelleen pyrkiä pitämään kuluni kurissa. Tällä kertaa on kuitenkin ajatukset selkeytynyt, että mihin sitä ylimenevää oikeen säästää. Voi olla, että lähiaikoina on tulossa merkittäviä muutoksia elämään.

Blogin lopetus

Viime tekstissä kerroin lopettavani blogini, mutta olen tullut toisiin aatoksiin. Ensinnäkin sen takia, että kirjoitin viime tekstin vihaisena, pettyneenä ja humalassa. Toiseksi siksi, että olen huomannut kuinka paljon kirjoittamista kaipaan. Annettakoon tämä minulle anteeksi :-)

Olen keskustellut asioista läheisteni kanssa ja mikään ei pitäisi enää tulla yllätyksenä. Toivottavasti :)

Vuoden 2017 tavoiteiden täyttyminen

Viime vuodelle asetin terveyteen liittyviä tavoitteita. Vuoden 2017 alussa painoin 92,1 kg, vyötärönympärys oli 107 cm ja vyötärö-lantio-suhde oli 1,15. Asetin tavoitteeksi tiputtaa painon alle 79 kilon ja hoikistua mittoihin: vyötärönympärys 84 cm ja vyötärö-lantio-suhde 0,9.

Painoni kävi parhaimmillaan 79,8 kilossa 22.4.2017, mutta kesällä paino nousi noin 81-83 kilon väliin heiluen siinä koko loppu vuoden. Nyt vuoden vaihteessa paino oli 81,9 kg eli painoa tiputin 10,3 kg vuoden aikana. Tavoitettani en saavuttanut, mutta tulokseen voi olla tyytyväinen. Tästä on hyvä jatkaa!

Vyötärönympärystä en seurannu. Vuoden vaihteessa kun mittasin, niin vyötärönympärykseni oli 96 cm ja vyötärö-lantio-suhde 1,04. Näissäkin kehitys oli hyvää, mutta tavoitteet ei täyttynyt. Jatketaan kehitystä samaan suuntaan tänän vuonna ja siirretään sentit vyötäröltä olkapäihin ;-)

Tähän kaikkeen vaikutti se, että tapasin ihanan naisen maaliskuussa ja sen jälkeen urheilu ja itseen panostaminen on jäänyt vähemmälle. Olen ollut vaan niin onnellinen ja samalla laiskistunut. Lisäksi vaihdoin työpaikkaa maaliskuussa, jolloin urheiluedut heikkenivät huomattavasti. Aiemmin pääsin kuntosalille samaan taloon ilmaiseksi. Nyt täytyy kuitenkin skarpata, jotta pääsen unelma mittoihini ja saan hyvät tukilihakset arjen haasteisiin. Seuraavalle vuodelle uusin tavoitteeni kuntoilun osalta. Kuntosalijäsenyyttä vaan avamaan, maksoi mitä maksoi!


Olipahan vuosi! Tästä on hyvä jatkaa.



Hyvää uuttavuotta 2018 kaikille,
Fyysikko