torstai 31. joulukuuta 2020

2025 tavoite ja vuoden 2021 suunnitelmat

Tavoite vuodelle 2025

Olen asettanut tavoitteeksi sijoittamisessa saada keskimäärin 400 €/kk passiivisia nettotuloja tai nettokassavirtaa vuonna 2025. Tämä jakautuu melko tarkalleen tasan osakesalkun ja sijoitusasunnon välillä. 3 % efektiivisellä osinkotuotolla ja 25,5 % verolla osakesalkku pitäisi olla noin 109 000 euroa vuoden 2024 lopussa, jotta se tuottaisi noin 2400 €/v eli 200 €/kk passiivisia netto-osinkoja. Sijoitusasuntolaina pitäisi olla maksettu pois vuoden 2024 loppuun mennessä, jotta asunnon nettokassavirta olisi noin 200 €/kk.

Tämä passiivinen tulo antaa paljon mahdollisuuksia ja joustavuutta. Periaatteessa passiiviset tulot kattaisivat arviolta noin 20 % kuluistani. Voisin tehdä esimerkiksi lyhennettyä työviikkoa, pitää palkattomia lomia tai työttömäksi jäädessä kattaa osan menoista töistä riippumattomilla tuloilla. Voisin siis viettää enemmän aikaa perheeni kanssa tai turvata taloudellisen tilanteen myös poikkeustilanteissa.

Tällä hetkellä osakesalkun koko on noin 83 000 euroa ja efektiivinen osinkotuotto on noin 2,3 %. Salkkua pitäisi siis kasvattaa noin 26 000 euroa seuraavan 4 vuoden aikana ja samalla nostaa efektiivinen osinkotuottoa 0,7 %-yksikköä.

Sijoitusasuntolainaa on tällä hetkellä jäljellä noin 46 000 euroa ja nykyisen maksusuunnitelman mukaan se lyhenee noin 177 euroa kuukaudessa eli noin 8500 euroa vuoden 2024 loppuun mennessä. Lisälyhennyksiä pitäisi lainan pois maksamiseksi tehdä siis noin 37 500 euroa seuraavan 4 vuoden aikana.

Suunnitelmat vuodelle 2021

Kuten yllä olevasta nykyisestä tilanteesta voi nähdä, niin matkaa on jäljellä melkoisesti ja varsinkin sijoitusasuntolainaan tarvittavat lisälyhennykset kuulostavat melko suurelta. Ilman minkäänlaisia tuottoja minun pitäisi säästää yhteensä noin 63 500 euroa seuraavan neljän vuoden aikana, joka on keskimäärin reilu 1300 euroa kuukaudessa. Tämä vastaa melko hyvin tänä vuonna toteutuneita lukuja, joten tavoiteen ei pitäisi olla erityisen haastava varsinkin kun ottaa huomioon mahdolliset tuotot. Toisaalta tulevaisuus on enemmän kuin epävarma koronaviruksen tehdessä vielä tuhojaan ympäri maailmaa.

Tänä vuonna käytännössä kaikki ylimääräinen käteinen meni osakesalkkuun maaliskuun koronadipin innoittamana. Osakekurssit ovat melko laajalla rintamalla rikkoneet uusia ennätyksiä ja arvostustasot ovat hyvin suurelta osin melko haastavat. Vuodelle 2021 olenkin ajatellut tehdä ylimääräisiä lyhennyksiä sijoitusasuntolainaan. Korot ovat kuitenkin edelleen ennätysmatalalla (oman lainan korko 0,29% OP-bonukset huomioiden) ja epävarmuutta on ilmassa. Vuokralainen vaihtui juuri ja takauksesta johtuen vakuus sovittiin nollaan euroon. Edellä mainituista johtuen suunnitelmani on ohjata säästöt tylysti vaan tuottamattomalle pankkitilille. Tämä toimii puskurina ja tuo merkittävää joustavuutta koko vuodelle, mikä on mielestäni järkevää varsinkin kun lapsenikin on vielä kotihoidossa. Käteinen tilillä mahdollistaa hyvin nopean reagoinnin tilanteeseen kuin tilanteeseen. Lisäksi voin katsoa rauhassa sitten vuoden 2021 lopulla mitä teen säästyneelle käteiselle.

Osakesalkun ja sijoitusasunnon suhteen pyrin olemaan erittäin passiivinen. Lähtökohtaisesti en aio tehdä yhtään ainutta myyntiä tai valuutanvaihtoa koko vuonna. Lynxin puolella minulla on noin 3800 dollaria USD tilillä, jotka voin sijoittaa strategiani mukaisesti tilanteen ja arvostustasojen niin salliessa. Jos suurempaa dippiä ei tule, niin uskon, että en tule lisäämään yhtään käteistä osakesalkkuuni. Osinkoja toki pitäisi vuoden aikana tulla (reilu 1300€ nettona) ja voin myös ne sijoittaa tilanteen ja arvostustasojen niin salliessa. Sijoitusasunnon osalta pyrin pitämään vuokralaisen tyytyväisenä, seurata vuokranmaksua ja varmistaa, että maksan vastikkeet ja lyhennykset ajoissa.

Hyvää ja onnellista vuotta 2021!

torstai 3. joulukuuta 2020

Salkkuyritysten osingonkorotukset koronavuonna 2020

Olen kirjoittanut kaksi kertaa aiemmin omistamieni yritysten osinkokorotuksista vuoden 2020 aikana. Toukokuussa kiinnitin huomiota muutamiin leikkauksiin ja elokuussa kävin läpi alkuvuoden korotuksia. Näin joulukuun alussa kaikki yritykset ovat ilmoittaneet osingoistaan normaalin aikataulun mukaan viimeisimpänä olleen Strykerin ilmoitettu osinkokorotuksestaan.

Ei osinkoa, ei korotusta tai osingon leikkaus

Booking Holdings ei ole maksanut osinkoa eikä tilanne tänä vuonna muuttunut. Disney leikkasi osingon nolliin jo viime vuonna ja viimeinen Disneyn maksama osinko oli 12/2019 maksettu puolivuotisosinko 0,88 USD per osake. Svenska Handelsbanken maksoi viime vuonna osinkoa 5,5 SEK per osake, mutta jätti tänä vuonna osingon maksamatta EKP:n pyynnöstä.

Nokian Renkaat jakoi osingon tänä vuonna kahdessa osassa. Viime vuoden osinko oli 1,58€ per osake, mutta tänä vuonna maksettiin 0,79€ per osake huhtikuussa ja 0,35€ per osake lokakuussa. Osinkoa leikattiin siis noin 28%.

Fortum maksoi toukokuussa tuttuun tyyliin osinkoa 1,1€ per osake, joka oli sama kuin vuonna 2020.

Strategic Education, odotuksien vastaisesti, ilmoitti Q3 osarin yhteydessä, että ei nosta kvartaaliosinkoaan. Kvartaaliosinko jäädytettiin 0,6 dollaria per osake tasolle.

Osingon korotukset

Kaikki muut salkkuni yritykset (19kpl) ilmoittivat koronasta huolimatta osingon korotuksesta. Korotusten suuruus vaihteli 2,2% ja 33,3% välillä. Tiedot korotuksista on koottu alla olevaan taulukkoon, jossa on esitetty vuotuiset osingot.

TikkeriKurssiOsinkoVanha osinkoKorotusOsinkotuotto
AFL45.311.121.083.70%2.47%
MDT113.602.322.167.41%2.04%
FAST47.581.000.8813.64%2.10%
GILD61.132.722.527.94%4.45%
SWKS143.452.001.7613.64%1.39%
TXN162.724.083.613.33%2.51%
TSCO136.771.601.414.29%1.17%
ITW205.024.564.286.54%2.22%
MMM171.855.885.762.08%3.42%
MO40.023.443.362.38%8.60%
MCO277.972.24212.00%0.81%
ICE106.561.201.19.09%1.13%
UI248.721.601.233.33%0.64%
SBUX98.911.801.649.76%1.82%
V210.181.281.26.67%0.61%
ADP171.583.723.642.20%2.17%
SYK234.262.522.39.57%1.08%
KNEBV68.521.701.653.03%2.48%
NOVO-B417.608.358.152.45%2.00%

Korotusten keskiarvo oli 9,9% ja näiden korottajien keskimääräinen osinkotuotto tällä hetkellä on 2,3%. Tästä on hyvä jatkaa varsinkin kun ottaa huomioon, että todellisia osinkon leikkauksia oli vain kaksi (Disney ja Nokian Renkaat). Eteenpäin katsova salkkuni netto-osinkotuotto vuodessa (olettaen 25,5% osinkoveron) on tällä hetkellä 1343€ eli 112€/kk. Tavoitteeseeni (2400€ vuodessa) on vielä matkaa, mutta on tässä aikaakin, sillä odotan saavuttavani tavoitteen 2025 aikana.