torstai 7. syyskuuta 2017

Irlantiin muutaneen pharmajätin Q1 oli mitään sanomaton

Medtronic julkaisi tuloksensa 22.8.2017. Tulos oli odotettu ja tylsä, liikevaihto (+3%) ja osakekohtainen tulos (+12%) kasvoivat. Liikevaihto kasvoi erityisesti kehittyvillä markkinoilla ja kannattavuus parani mm. Covidien ostoon liittyvien synergia etujen tullessa enenevissä määrin esille.

Olen ostunut Medtronicia vain kerran ja se on yksi pitkäaikaisimmista sijoituksistani:
Osto 03.07.2013 12kpl @ $51,3.

Keskihintani on tällä hetkellä kaupankäyntikulut mukaan lukien $51,84. Tällä hetkellä osakkeella käydään kauppaa noin 80 dollarin hintaan. Olen valmis lisäämään Medtronicia, jos hinta on oikea. MDT:n paino salkussani on yksi pienimmistä. Katsotaanpa kuitenkin mikä Medtronicin arvostus on tällä hetkellä?

P/E on tällä hetkellä n. 27 ja osakkeen osinkotuotto on 2,15% osingonmaksusuhteen ollessa 58%. Vuodelle 2017 odotetaan $4,76 EPS:ä eli forward-P/E on tämän päivän kurssilla n. 16,8. Jos oletetaan, että EPS kasvaa 7% vuodessa seuraavat 5 vuotta, jonka jälkeen tasaantuu 3 % kasvuun, niin DCF:llä voidaan laskea osakkeen nykyarvo. Käyttäen 12 % tuottovaatimusta osakkeen arvoksi saadaan $64,15. Osake vaikuttaa jonkin verran ylihinnoitellulta tällä hetkellä. Jos kasvu olisikin seuraavat 10 vuotta 7% vuodessa, niin arvoksi saadaan $71,85.

Olen viime aikoina yrittänyt metsästää osakkeita harvoin ja valita hyvin tarkkaan ostopaikkani. 12 % tuottovaatimuksen käyttäminen on auttanut tämän saavuttamisessa, sillä osakkeet tulevat ulos DCF laskurista lähes joka kerta yliarvostettuina. MDT näyttää tällä hetkellä n. 24 % yliarvostetulta. Toistaiseksi jään odottelemaan liiketoiminnan kehittymistä ja kerään osinkoja.

Lisää suomenkielisiä tekstejä Medtronicista löytyy mm. jo lopettaneelta blogaajalta lääkärin reseptiltä ja toisesta myös jo inaktiivisesta blogista:

http://laakarinresepti.blogspot.fi/2012/07/analyysi-medtronic-incorporation.html

https://mietteitasijoittamisesta.wordpress.com/2011/07/20/medtronic-nyse-mdt/

Jenkkilän lidlin Q2

Walmart julkaisi tuloksensa 17.8.2017. Tulos oli kohtuullinen, liikevaihto (+2,1%) kasvoi, mutta osakekohtainen tulos (-20,7%) laski selväst. Myynnin kasvu johtui lähinnä same store salesin kasvusta, mikä oli hyvä uutinen. Tuloksen heikkenemisestä noin puolet selittää velkajärjestelyihin liittyvät tappiot ja kulut.

Olen ostunut Walmarttia vain kerran ja se on yksi pitkäaikaisimmista sijoituksistani:
Osto 05.02.2013 16kpl @ $70,00.

Keskihintani on tällä hetkellä kaupankäyntikulut mukaan lukien $70,42. Tällä hetkellä osakkeella käydään kauppaa noin 80 dollarin hintaan. En ole ajatellut lisätä walmarttia tällä hetkellä, sillä yhtiö ei juuri kasva ja haasteena on verkkokaupan aiheuttama voimakas kilpailu. Katsotaanpa kuitenkin mikä Walmartin arvostus on tällä hetkellä?

P/E on tällä hetkellä n. 19,3 ja osakkeen osinkotuotto on 2,54% osingonmaksusuhteen ollessa 49%. Vuodelle 2017 odotetaan $4,36 EPS:ä eli forward-P/E on tämän päivän kurssilla n. 18,4. Jos oletetaan, että EPS tasantuu jatkossa 2 % kasvuun, niin DCF:llä voidaan laskea osakkeen nykyarvo. Käyttäen 12 % tuottovaatimusta osakkeen arvoksi saadaan $44,47. Osake vaikuttaa erittäin ylihinnoitellulta tällä hetkellä. Jos kasvu olisikin seuraavat 5 vuotta 3,5% vuodessa, niin arvoksi saadaan $47,28.

Olen viime aikoina yrittänyt metsästää osakkeita harvoin ja valita hyvin tarkkaan ostopaikkani. 12 % tuottovaatimuksen käyttäminen on auttanut tämän saavuttamisessa, sillä osakkeet tulevat ulos DCF laskurista lähes joka kerta yliarvostettuina. WMT näyttää tällä hetkellä n. 44 % yliarvostetulta. En usko oikein millään, että walmart pystyisi kasvamaan jenkkitaloutta nopeammin. Ainoastaan voittamalla markkinaosuuksia nettikaupassa tai laajentamalla voimakkaasti Eurooppaan (yritysosto?), Aasiaan tai Afrikkaan näkisin mahdollisuuksia nopeaan kasvuun. Toistaiseksi jään odottelemaan liiketoiminnan kehittymistä ja kerään osinkoja.

tiistai 5. syyskuuta 2017

Siili lipittää maitoa ja kasvaa, Siilin Q2

Siili Solutions julkaisi tuloksensa 15.8.2017. Tulos oli hyvä. Liikevaihto (+22%) ja osakekohtainen tulos (+22,2%) kasvoivat reilusti. Siili teki muutaman yritysoston, mutta kasvu oli lähinnä orgaanista. 

Olen ostanut Siiliä kerran, joka tapahtui ennen splittiä ja päälistalle siirtymistä:
Osto 22.03.2016 40kpl @ 22,84€.

Keskihintani on kaupankäyntikulut ja splitti mukaan lukien 7,67€. Tällä hetkellä osakkeella käydään kauppaa noin 12,6 euron hintaan. Osakkeen paino salkussa on kohtuullinen ja olen valmis lisäämään Siiliä, jos hinta on oikea. Katsotaan miltä nykyinen arvostus näyttää?

P/E on tällä hetkellä 24,33 ja osakkeen osinkotuotto on n. 2,4% maksuosuuden ollessa n. 58%. Vuodelle 2017 odotetaan 0,64€ EPS:ä eli forward-P/E on tämän päivän kurssilla n. 19,7. Jos oletetaan, että EPS kasvaa seuraavina 10 vuotena 10%, mutta sen jälkeen hidastuu 4 % kasvuun, niin DCF:llä voidaan laskea osakkeen nykyarvo. Käyttäen 12 % tuottovaatimusta osakkeen arvoksi saadaan 12,75€. Osake näyttää oikein hinnoitellulta tällä hetkellä.

Olen viime aikoina yrittänyt metsästää osakkeita harvoin ja valita hyvin tarkkaan ostopaikkani. 12 % tuottovaatimuksen käyttäminen on auttanut tämän saavuttamisessa, sillä osakkeet tulevat ulos DCF laskurista lähes joka kerta yliarvostettuina. Siili vaikuttaa olevan oikein arvostettu. Alkuperäinen sijoitusteesi meni, että irtaudun Siilistä, kun n. 400M€ markkina-arvo on saavutettu. Tähän on vielä matkaa, joten ehkä Siiliä olisi syytä lisätä. Holdataan ja kerätään osinkoja nyt ainakin.

Lisää suomenkielisiä tekstejä Siilistä löytyy mm. omasta blogistani ja myös Inderesin laaja raportti on saatavilla ilmaiseksi:
http://fyysikonosingot.blogspot.fi/2015/03/siili-on-oikein-arvostettu.html

https://www.inderes.fi/arvonluonti-jatkuu

maanantai 4. syyskuuta 2017

Novo Nordisk Q2, diabeetikot ja osakkeen omistajat kiittävät

Novo Nordisk julkaisi tuloksensa 9.8.2017. Tulos oli odotusten mukainen. Liikevaihto (+4%) ja osakekohtainen tulos (+6%) nousivat molemmat mukavasti. Liikevaihto kasvoi erityisesti uuden sukupolvien insuliinien osalta, mutta Novon toisessa segmentissä biolääkkeissä kehitys oli huonoa.

Olen ostanut Novoa vain kerran, viime vuonna:
Osto 25.11.2016 35kpl @ 223,3 DKK.

Keskihintani on tällä hetkellä kaupankäyntikulut mukaan lukien 225,43 DKK. Tällä hetkellä osakkeella käydään kauppaa noin 297 kruunun hintaan. Olen valmis lisäämään Novoa salkkuuni, kunhan hinta on oikea. Katsotaan miltä Novon nykyinen arvostus näyttää?

P/E on tällä hetkellä 19,29 ja osakkeen osinkotuotto on n. 3,21% maksuosuuden ollessa n. 47%. Vuodelle 2017 odotetaan 15,4 kruunun EPS:ä eli forward-P/E on tämän päivän kurssilla n. 19,3. Jos oletetaan, että EPS kasvaa seuraavina 5 vuotena 6%, mutta sen jälkeen hidastuu 4 % kasvuun, niin DCF:llä voidaan laskea osakkeen nykyarvo. Käyttäen 12 % tuottovaatimusta osakkeen arvoksi saadaan 217,5 DKK. Osake näyttää selvästi ylihinnoitellulta. Jos nopeampi kasvu jatkuisi seuraavat 10 vuotta , niin osakkeen nykyarvo olisi 230 kruunua.

Olen viime aikoina yrittänyt metsästää osakkeita harvoin ja valita hyvin tarkkaan ostopaikkani. 12 % tuottovaatimuksen käyttäminen on auttanut tämän saavuttamisessa, sillä osakkeet tulevat ulos DCF laskurista lähes joka kerta yliarvostettuina. Novo näyttää olevan n. 36% yliarvostettu, mutta olen valmis lisäämään kurssin laskiessa nykyisen keskihintani alle. Holdaan ja kerään osinkoja. Odotan vakaata kehitystä pitkälle tulevaisuuteen, vaikkakin diabetekseen parantavan lääkkeen keksiminen olisikin huippu-uutinen monille diabetestä sairastaville.

Lisää suomenkielisiä tekstejä Novosta löytyy mm. Aloittelevalta sijoittajalta ja kauppalehden palstalta (hyvin vähän löytyi googlesta mitään):
http://aloittelevasijoittaja.blogspot.fi/2016/11/osto-novo-nordisk.html

https://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=248060&start=75&tstart=0

Pandoran taseessa muutakin kuin pelkkä lipas, Q2 oli hyvä

Pandora julkaisi tuloksensa 8.8.2017. Tulos oli odotusten mukainen. Liikevaihto (+12%) nousi, mutta osakekohtainen tulos (-7,5%) laski. Liikevaihto kasvoi erityisesti Pandoran omissa liikkeissä ja maantiteellisesti Euroopassa sekä Aasiassa. Jenkkilä pysyi vakaana.

Olen ostanut Pandoraa vain kerran ja sekin tänä vuonna:
Osto 24.05.2017 20kpl @ 631,5 DKK.

Keskihintani on tällä hetkellä kaupankäyntikulut mukaan lukien 635,22 DKK. Tällä hetkellä osakkeella käydään kauppaa noin 654 kruunun hintaan. Osake on uusi tuttavuus ja mielenkiintoinen lisä salkussani. Olen valmis lisäämään Pandoraa salkkuuni, kunhan hinta on oikea. Katsotaan miltä Pandoran nykyinen arvostus näyttää?

P/E on tällä hetkellä 12,41 ja osakkeen osinkotuotto on n. 5,7% maksuosuuden ollessa n. 68%. Vuodelle 2017 odotetaan 56,5 kruunun EPS:ä eli forward-P/E on tämän päivän kurssilla n. 11,6. Jos oletetaan, että EPS kasvaa seuraavina 5 vuotena 5%, mutta sen jälkeen hidastuu 2 % kasvuun, niin DCF:llä voidaan laskea osakkeen nykyarvo. Käyttäen 12 % tuottovaatimusta osakkeen arvoksi saadaan 651,1 DKK. Osake näyttää about oikein hinnoitellulta. Strategia on mielenkiintoinen ja korualan brändittömyys voi osoittautua todella hyväksi orgaaniseksi kasvuajuriksi vuosiksi eteenpäin. Jos liikevaihdon kasvu näkyisi 10% tuloksen kasvuna seuraavat 10 vuotta , niin osakkeen nykyarvo olisi 994 kruunua.

Olen viime aikoina yrittänyt metsästää osakkeita harvoin ja valita hyvin tarkkaan ostopaikkani. 12 % tuottovaatimuksen käyttäminen on auttanut tämän saavuttamisessa, sillä osakkeet tulevat ulos DCF laskurista lähes joka kerta yliarvostettuina. Pandora on about oikein arvostettu, mutta olen valmis lisäämään kurssin laskiessa nykyisen keskihintani alle. Holdaan ja kerään osinkoja. Toivottavasti liikevaihdon kasvu välittyy pidemmällä aikavälillä myös tulokseen.

Maikkel Korssin Q1 oli hyvä

Kors julkaisi tuloksensa 8.8.2017. Tulos oli kohtuullinen, liikevaihto (-3,6%) ja osakekohtainen tulos (-3,6%) laskivat. Tukkumyynnin liikevaihto laski selvästi, mutta retail puolella oli hieman kasvua. Samojen kauppojen myynti (sss) kuitenkin laski ja retail liikevaihdon kasvu johtui uusien liikkeiden avaamisesta. SSS ei laskenut kuitenkaan niin paljon kun oli pelätty ja kurssi nousi n. 20% tulosjulkistuksen yhteydessä.

Olen ostunut Michael Korssia vain kerran:
Osto 03.08.2015 50kpl @ $39,25.

Keskihintani on tällä hetkellä kaupankäyntikulut mukaan lukien $39,58. Tällä hetkellä osakkeella käydään kauppaa noin 43 dollarin hintaan. Kors lunasti viime vuonna Kiinalisenssin ja ostaa Jimmy Choon. En ymmärrä ihan tarvetta alkaa rönsyilemään, enkä tästä syystä ole kiinnostunut lisäämään painoa yrityksessä. Eikö yrityksen johdolla olee nää luottoa omaan brändiin? Katsotaanpa kuitenkin mikä Korsin arvostus on tällä hetkellä?

P/E on tällä hetkellä n. 13,3 ja osakkeen osinkotuotto on 0%, sillä Kors ei toistaiseksi maksa osinkoja. Vuodelle 2017 odotetaan $3,71 EPS:ä eli forward-P/E on tämän päivän kurssilla n. 11,5. Jos oletetaan, että EPS ei kasva seuraavina 5 vuotena ja sen jälkeen tasantuu 2 % kasvuun, niin DCF:llä voidaan laskea osakkeen nykyarvo. Käyttäen 12 % tuottovaatimusta osakkeen arvoksi saadaan $34,85. Osake vaikuttaa melkoisesti ylihinnoitellulta tällä hetkellä. Jos kasvu onkin 3,5% vuodessa, niin arvoksi saadaan $39,01.

Olen viime aikoina yrittänyt metsästää osakkeita harvoin ja valita hyvin tarkkaan ostopaikkani. 12 % tuottovaatimuksen käyttäminen on auttanut tämän saavuttamisessa, sillä osakkeet tulevat ulos DCF laskurista lähes joka kerta yliarvostettuina. Kors näyttää tällä hetkellä n. 22 % yliarvostetulta. Minua epäilyttää erityisesti Jimmy Choon oston kannattavuus, sillä hintalappu oli melko kova 1,2 miljardia. Tuo pitää siis suhteuttaa Korsin kokoon (mcap 6,5 miljardia, liikevaihto 4 miljardia). Toistaiseksi jään odottelemaan liiketoiminnan kehittymistä ja toivon, että koko ala elpyisi hieman.

torstai 31. elokuuta 2017

Freedom Fund ja Freedom Apartment

Olen oikeastaan viimeiset 5 vuotta ollut tyytymätön taloudelliseen tilanteeseeni. On ollut eri lainoja, mutta ei omaa asuntoa. On ollut auto, mutta ei tarvetta ajella. On ollut mokailuja ja lisää lainoja. On ollut hyvä duuni, mutta keskinkertainen palkka. Nyt vihdoin alkaa näyttää siltä mihin olen koko ajan pyrkinyt.

Aiemmin tilanteeni on ollut jotenkin tosi monimutkainen ja kaikkea hässäkkää ollut. Olen jatkuvasti pyrkinyt yksinkertaistamaan tilannettani samalla kun sitä olen kohentanut. Velkaa olen lyhentänyt reippaasti. Nyt pohja pitäisi olla kunnossa säästämiseen ja sijoittamiseen.

Jaan nykyisin säästöni kahteen osaan: Freedom Fund ja Freedom Apartment. Tällä hetkellä Fund koostuu käytännössä pelkästään osakkeista, jossa on pohjalla myös S-ryhmän osuuskuntia. Apartment on yksiö Espoosta, jossa tällä hetkellä asun, mutta tarkoituksena on myöhemmin alkaa vuokrata sitä.

Freedom Fund
Osakesalkku 37400€
Osuuskunnat 900€
Yhteensä 38300€

Freedom Apartment
Asunnon arvo 143000€
Taloyhtiölaina 62500€
Asuntolaina 53100€
Yhteensä 27700€

That's it! Yksinkertainen on kaunista.

Ennen mulla oli osakesalkussa superluottoa. Lisäksi sijoituksia oli henkilöstörahastossa ja ASP-tilillä. Sitten oli vielä opintolainaakin. Myöhemmin ASP-säästöt muuttuivat nykyisiksi lainoiksi ja asunnoksi. Sitten tuli mukaan "oppii olemaan"-laina. Nyt velkavipua on vain asunnossa ja säästöt vain osakkeissa.

Jos katsoo tästä eteenpäin, niin palkasta jää kiinteiden kulujen jälkeen käteen noin 1700€. Tästä maksan Freedom Apartmenttiin liittyvät kulut ja loput menee Freedom Fundiin. Tein itseasiassa juuri lainajärjestelyjä, jotka mahdollistavat positiivisen kassavirran asunnon vuokraamisen yhteydessä. Toisin sanoen pyrin minimoimaan asuntoon liittyvät kulut.

Aiemmin lyhensin lainaa 427,6€ ja maksoin korkoja päälle noin 51€. Nyt kun neuvottelin lainan uudelleen, niin marginaali tippui 0,35 %-yksikköä. Lisäksi laina-aika piteni takaisin 25 vuoteen. Lainaan menee enää noin 177€ ja korkoja päälle n. 33€. Kassavirta parani siis n. 265€ kuukaudessa. Taloyhtiölainan takaisinmaksu alkaa vuoden päästä, mutta sitä varten rahoitusvastike nousee jo ensi maaliskuun tienoilla. Tällä hetkellä rahoitusvastike 44€ kattaa korot, mutta maaliskuusta alkaen taloyhtiölainan lyhennyksen sisältävä vastike nousee 278 euroon. Hoitovastike on tällä hetkellä koholla taloyhtiön takuukorjauksiin liittyvän reklamoinnin takia. Hoitovastike on nyt n. 157€ kuukaudessa, mutta odotan sen ensi vuonna laskevan n. 100€ tasolle, jossa se oli aiemminkin.

Osakkeisiin on siis jatkossa mahdollisuus laittaa reilusti pääomia. 1700€ käteen jäävästä summasta lainojen hoito vie n. 489€ ja vastike 100€. Osakkeisiin jää siis n. 1100€. Viimeksi olen salkkuuni säästänyt tälläisiä summia joskus 2015. Nyt päästään vihdoin kierittämään lumipalloa reilusti suuremmaksi jyrkkenevässä ylämäessä. Toki markkinoiden arvostustasot ovat esim. Shillerin p/e-luvulla mitattuna korkealla. Voihan sitä kerätä hieman käteistä vaikka Norvegianin 1,75% korkoiselle tilille puskuriksi. Romahtaessa likviditeetti on todella arvokasta.

Pitäisi päivittää salkkusivu ja käydä loput Q2-tulokset läpi. Toisaalta kahden viikon päästä olen lähdössä jälleen lomareissulle, jossa reilu 2vko menee suuren meren toissapuolen. Tämän otan tietynlaisena palkintoreissuna itselleni viimeaikaisesta suoriutumisesta. Toki säästöaste olisi voinut olla parempi ja paino olisi voinut laskea enemmän, mutta talvella on sitä aikaa.