tiistai 16. joulukuuta 2014

Nokian Renkaiden matka salkkuni suurimmaksi sijoitukseksi

Aloitin sijoittamiseen perehtymisen vuonna 2012 loppu puolella ja vuoden 2013 aikana muodostin strategian ja jatkoin opiskelua sijoittamiseen liittyen. Oikeastaan koko tämän ajan näin, kun osakekurssit vain nousivat tai pysyivät pitkään samalla tasolla. En ole ymmärtänyt vasta kuin tänä vuonna kuinka helvetin isoja kurssimuutoksia yritysten pörssikursseissa voi tapahtua hyvin lyhyessä ajassa. Venäjän aloitettua ristiretkensä Ukrainaan alku vuonna pörssin volatiliteetti on kasvanut merkittävästi. Esim. Nokian Renkaiden kurssi kävi tänään parhaimmillaan/pahimmillaan 18,82 eurossa, mikä on noin 43,8 % pienempi kuin NRE1V:n kurssi 33,5 euroa ennen Ukrainan ja Venäjän kiistojen julkisuuteen tuloa 24. helmikuuta.

Ensimmäinen Nokian Renkaiden hankinta pohjautui Venäjä riskin hajauttamiseen. Omistin tuolloin vain Tikkurilaa ja Fortumia, joiden liiketoiminta oli selvästi riippuvainen Venäjästä. Vertailin 20. maaliskuuta Fortumin ja Nokian Renkaiden kurssimuutoksia ja totesin, että Venäjä riski oli hinnoiteltu suurempana NRE1V:n kurssiin ja kevensin FUM1V:tä sekä ostin näillä rahoilla NRE1V:tä. Ensimmäinen ostoni tapahtui ennen osinkojen irtoamista hintaan 27,94 euroa. Salkkuuni tuli 35 kappaletta Renkaita. Tästä erästä keräsin 1,45 euron osingot 25. huhtikuuta.

Toisen erän ostin 25. heinäkuuta ennen osavuosikatsauksen julkaisua, joka tehtiin 8. elokuuta. Ostin heinäkuussa jälleen 35 kappaletta tällä kertaa hintaan 27,29 euroa. Samalla käynnistin osto-ohjelman, jossa tarkoituksena oli ostaa lisää kahden euron välein. Osto-ohjelmaa tehdessäni en selvästikkään osannut odottaa näin suurta kurssipudotusta tai edes sen mahdollisuutta. Tästä aion oppia jatkossa aloittamalla osto-ohjelmat alemmalta tasolta ja vaiheistamalla ohjelmaa selvästi enemmän. Tähän liittyen aion myös entistä enemmän keskittyä turvamarginaalin luomiseen laskelmissani ja huomioimaan sen osto-ohjelmaa suunnitellessa.

Ennen osaria kurssi oli laskenut kaksi euroa ja osto-ohjelmani mukaisesti ostin uuden 35 kappaleen erän hintaan 25,29 euroa 6. elokuuta. Noh, osari tuli ja meni aiheuttaen osakekurssin romahduksen noin 23 euron tasolle. Eli kurssi tippui heinäkuussa tekemästäni ostosta noin 4 euroa hyvin lyhyessä ajassa ja kaksi päivää osaria ennen tekemästäni ostosta noin 2 euroa. Olin tällöin hieman ihmeissäni, mutta toisaalta tyytyväinen tarjoutuneeseen mahdollisuuten ostaa lisää Nokian Renkaita salkkuuni entistä "edullisemmalla" hinnalla. Osaripäivänä 8. elokuuta kurssi oli jälleen osto-ohjelmani seuraavalla tasolla tai itseasiassa kurssiromahdus oli niin nopea, että "ehdin" ostaa erän vasta hintaan 23,09 euroa, jolloin tankkasin NRE1V:tä salkkuuni peräti 45 kappaletta.

Kurssi pysyi pitkään melko kapealla alueella heiluen elokuusta joulukuuhun välillä noin 22 - 26 euroa. Mieleni teki jopa ostaa lisää kurssin ollessa 22 euron tasolla, mutta päätin noudattaa osto-ohjelmaani. Olin ottanut myös velkavivun käyttööni kesän aikana ja en ollut kiinnostunut ehdon tahdoin kasvattamaan velan määrää salkussani. Lisäksi ostin myös GAP:a ensimmäisen erän lokakuussa nähdystä dipistä. Noudatin siis osto-ohjelmaa ja jäin jännityksellä odottamaan kurssilaskua 21,29 euron tasolle.

Rubla romahti täysin tällä viikolla ja maanantaina taisi olla suurin rublan päivän aikana tapahtunut kurssimuutos yli vuosikymmeneen. Samalla NRE1V:n kurssi otti osumaa ja saavutti puolen päivän jälkeen seuraavan ostotasoni 21,29 euroa, jolloin ostin 50 kappaletta lisää. Hämmästyksekseni osake sulki lähes euron matalammalla 20,5 eurossa. Ajattelin maanantai illalla, että huomenna tullaan alas ja lujaan. Noh, kurssi avasi päästöslukemissa ja nopeasti romahti reilun 19 euron tasolle. Tämä meni minulta täysin ohi ja katsoin pörssin tapahtumia vasta rekyylin aikana, jolloin kurssi oli palannut yli 20 euron tasoille. Kun tutkin asiaa tarkemmin tajusin, että tästä on tulossa kaksi kyttyräinen romahdus ja tein samalla 645 euron talletuksen salkkuuni rajoittamaan velkavivun määrää. Juuri kahvitauolle lähtiessäni hieman ennen kahta pistin toimarin sisään ja ostin 50 kappaletta hintaan 19,26 euroa. Kahvitauon aikana kurssi oli jatkanut tippumistaan ja kävi selvästi alle 19 euron, mutta sulki kuitenkin tasolle 19,59 euroa. En vaan osaa sanoa, mitä tapahtuu huomenna, ensi viikolla tai ensi vuonna.

Tällä hetkellä salkussani on 250 kappaletta Nokian Renkaita muodostaen selvästi suurimman sijoitukseni painon ollessa tällä hetkellä 21,9 %. Keskihinta näille ostoille on 23,731 euroa, josta 0,192 euroa muodostuu toimeksiantokuluista ja 23,539 euroa muodostuu osakkeen hinnasta. Näiden kuuden oston yhteisarvo on 5884,75 euroa plus 48 euron toimeksiantokuluja, joiden osuus loppusummasta on noin 0,81 %. Positioni on tappiolla tällä hetkellä 17,45 % ja positiolla on laskennallisesti nousupotentiaalia määrittämääni arvoon nähden 32,2 %. Maksamani keskihinta vastaa Nokian Renkaiden velatonta arvostusta (EV) noin 3600 MEUR tasolle. Tämä vastaa ensi vuoden 200 MEUR tulosennusteella P/E-lukua 18 ja 1,5 euron osinkoennusteella 6,11 % osinkotuottoa.

Kuten aiemmin sanoin, en tiedä miten kurssi tulee käyttäytymään. Pyrin jatkamaan osto-ohjelmaani edelleen kahden euron välein. Tämä absoluuttisin tasoeroin muodostettu ohjelma on siitä hyvä, että se säätää automaattisesti ostotasojen välistä suhteellista osuutta suuremmaksi, jos kurssilasku jatkuu kauan. Ohjelman alussa 2 euron muutos tarkoitti 7,3 % tiputusta, mutta nyt se tarkoittaa 10,4 % pudotusta kurssissa. Toisaalta jos osto-ohjelma olisi muodostettu alussa suhteelliseksi esim. siten, että osta aina 10 % tiputuksen jälkeen, niin salkussani ei olisi tällä hetkellä niin paljon NRE1V:tä eikä niitä olisi ostettu näin korkealla hinnalla verrattuna tämän päivän kurssiin. Aion ottaa myös nämä huomioon uusia osto-ohjelmia suunnitellessa.

Toivottavasti tästä oli jotain iloa/hyöytä ja joku muukin sai ideoita esim. osto-ohjelmien kehittelyyn. 

4 kommenttia:

  1. "Osto-ohjelmaa tehdessäni en selvästikkään osannut odottaa näin suurta kurssipudotusta tai edes sen mahdollisuutta. Tästä aion oppia jatkossa aloittamalla osto-ohjelmat alemmalta tasolta ja vaiheistamalla ohjelmaa selvästi enemmän."

    Tätä kannattaa jokaisen miettiä itsekseen hieman kauemminkin, myös itseni ja Fyysikon. Taso, jolloin osto-ohjelma tulisi aloittaa tiedetään vasta jälkikäteen. Nyt on niin poikkeuksellinen markkinatilanne, ettei kannata lukittautua vain tämän kokemuksen varaan.

    Monelle tulee yllätyksenä, että ns. tylsänä ja normaalina pörssivuotenakin useiden hyvien ja vakaidenkin yhtiön kurssi saattaa heilahdella parikin kertaa vuodessa, jopa 20 %, ei tietenkään päiväkohtaisesti. Ikävä jättää tämä tähän nyt ilman lähdettä, mutta en enää ulkoa muista.

    1998 Venäjän talouskriisi voisi olla tutustumisen arvoinen ja miten nopeasti se sieltä nousi takaisin. Tuolloinkin kriisin roolissa olivat mm. laskeva öljynhinta ja romahtava rupla.

    Aasian talouskriisillä oli tässä roolinsa. Seurauksina Venäjä laiminlöi mm. joukkovelkakirjansa ja sijoittajat pakenivat vauhdilla. Tuolloin muuten kaatui myös LTCM, joka aiheutti pelot finanssijärjestelmän kaatumisesta ja ratkaisuna oli tietenkin bail-out. Heidän näkemyksensä oli, että mikään valtio ei koskaan laiminlöisi velkojaan. Sopisiko tätä sitten kutsua mustaksi joutseneksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä mielessä olet kyllä oikeassa, että ostamasi kohteen, osakkeen tai yrityksen arvon näkee vasta jälkikäteen ja sitä kautta se periaatteessa vaikuttaa osto-ohjelman aloitus tasoon. Mutta mielestäni olet väärässä, kun sanot että: "taso, jolloin osto-ohjelma tulisi aloittaa tiedetään vasta jälkikäteen." Tällä tarkoitan sitä, että tason voit täysin itse valita säätämällä turvamarginaalin haluamallesi tasolle. Itse näkisin asian näin. Osto-ohjelmahan lähtee siitä, että määrität ostettavan kohteen arvon, jonka jälkeen pyrit ostamaan kohdetta korkeintaan tuolla arvolla. Jos haluat 10 % turvamarginaalin, niin ostat hintaan 0,9*laskettu arvo ja jos haluat suuremman turvamarginaalin, niin ostat suuremmalla alennuksella laskettuun arvoon nähden. Ja kyllä olet täysin oikeassa, tässä on paljon opeteltavaa kaikille esim. markkinakäyttäytymisen ja sijoittajan oman psykologisen käyttäytymisen kannalta sekä yritysten arvostamisessa.

      Volatiliteetti on kyllä uskomattoman kovaa. Välillä se iskee vastoin kasvoja, mutta oikeasti sitä hintojen heiluntaa tapahtuu jatkuvasti joka puolella ympärillämme. Siihen pitää vaan tottua ja yrittää hyödyntää tilaisuudet mahdollisuuksien ja oman strategian puitteissa. Olenkin yrittänyt etsiä jouluksi sopivaa luettavaa nimenomaan taloushistoriaan liittyvää. Erityisesti Suomen 1990 luvun laman hoito ja sitä edeltänyt kasinotalous aika kiinnostaa ja suosituksesta yritänkin nyt löytää jotain kiinnostavaa myös Venäjän edellisestä ruplakriisistä. Näin jälkikäteen katsoen taloushistoriassa on kyllä tehty niin paljon tyhmyyksiä, vääryyksiä ja varallisuuden uusjakoa, että oksat pois.

      Monet ihmiset eivät voi edes puhua kokemuksistaan 90-luvun lamassa, kun ovat vieläkin niin vihaisia tai katkeria siitä. Onneksi itse olin silloin vielä lapsi, joka autuaan tietämättömän katsoi maailmaa eikä välittänyt rahasta pätkän vertaa saati ymmärtänyt valuuttalainoja tai muuta talouselämään liittyviä loukkuja. Tästä syystä haluankin nyt ymmärtää historiassa tapahtuneita asioita paremmin, jotta voin myös ymmärtää ihmisiä, jotka ovat kärsineet tai kokeneet kovia talouden myllertäessä ympärillä. Mielenkiintoista, ehdottomasti!

      Poista
  2. Hei

    Hyvää rehellistä analyysiä.

    Itse olen uskaltanut tällä hetkellä vain seurailla tilanteita sivusta, toisaalta työkiireiden takia en ole ehtinyt edes huomata näitä viime päivien pudotuksia kuin vasta iltasella ja osittain senkin takia pysynyt pois ostonapilta.

    Olet turvautunut velkapääomaan kesällä. Pystytkö jatkamaan osto-ohjelmaa ilman velkarahaa tilanteessa jos Nokian renkaat laskee 12 euron tietämille? Oletkin jo miettinyt hieman erilaista osto-ohjelmaa, mainitsemallasi tavalla rahat eivät lopu ihan niin aikaisin kesken, kun toimitaan laskeviin kursseihin.

    Itselläni kävi juurikin mainitsemallasi tavalla Nokian Renkaiden, Outotecin, Akerin ja Fred Olsenin kanssa ... eli tuttu tunne :D Toisaalta en ole vielä kokenut tarpeelliseksi näiden lisäämiseen, koska yhtiöt ovat erittäin syklisiä ja mahdollisen nousun alkaessa saan nykyisilläkin keskihinnoilla mukavat tuotot, joten mielummin odottelen jopa hyvän ostohetkenkin menettämisen pelossa.

    Hajautusta ajatellen ... Et ole asettanut itsellesi mitään rajoja yksittäisen osakkeen painosta? Itse pidän 15-20% sellaisena rajana ettei se saisi olla ainakaan kovin pysyvä tilanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!

      Kiire on välillä hyvästä, niin ei joudu miettimään liikaa uusia toimenpiteitä salkkuun. Tuuria ehkä tai sitten myöhemmin katsottuna huonoa tuuria, mutta pitkällä juoksulla muutokset ja hätäily on vain pahasta.

      Tällä hetkellä velkavipuni on hyvin lähellä strategiani mukaista maksimiarvoa 25 prosenttia. Toivon, että hinnat pysyy alhaalla vielä ensi vuoden, mutta en juuri nyt haluaisi kunnon pörssiromahdusta. Tällä hetkellä velkaa on reilu 5000 euroa, jonka voin lyhentää 750 euron kuukausittaisella säästösummilla noin seitsemässä kuukaudessa. Tämän lisäksi voi olla yksittäisiä säästöeriä, jotka saan laitettua salkkuuni alkuvuoden aikana riippuen työmatkoista ja muista tuloista. Eli en pysty jatkamaan osto-ohjelmaa ilman velkarahaa, hyvä kun pystyn jatkamaan ohjelmaa edes velkarahan turvin. Voin toki kerran kuukaudessa ostaa 750 eurolla, mutta ideana on nyt ollut, että kahden euron tiputuksin ostan noin 1000 eurolla NRE1V:tä.

      Pelko ja rakkaus on pahasta osakemarkkinoilla. Jos rakastuu osakkeeseen, niin toimii tunteiden mukaan eikä välitä fundamenteistä saati strategiasta. Jos pelkää, niin ei välttämättä pysty toteuttamaan strategiaa, joka on alkujaan suunniteltuja juuri sitä varten, että voit tehdä päätöksen peloissaankin. Osto-ohjelmahan on nimen omaan yksi työkalu tunteita vastaan. Et välitä mitä kurssille käy, et välitä miltä kurssilasku ja laskennallinen tappio tuntuu vaan toimit strategian ja osto-ohjelman mukaisesti. Uskoisin, että näin tulee pitkässä juoksussa hyvää jälkeä, sillä suurin riski sijoittamisessa voi olla sijoittaja itse.

      Tulen asettamaan varmasti myöhemmin painorajoja yksittäisille sijoituskohteille, mutta koen vielä, että olen salkun kasvatusvaiheessa, jolloin painot voivat vaihdella paljonkin. Lopulta pyrin kuitenkin keskitettyyn salkkuun, jossa on noin 20-30 yritystä. Tällöin tasajaolla maksimipaino olisi noin 3-5 %, mutta nähdäkseni voisin sallia suuremmankin painon myös myöhemmässä vaiheessa. Se miten "myöhempi vaihe" määritellään onkin sitten hankalampi. Nyt kuukausisäästö 750 euroa on noin 3-4 % salkkuni kokonaisarvosta. Kun kuukausisäästöt koko vuodelta laskee alle osinkotulojen, niin silloin voitaisiin alkaa puhumaan jo "myöhemmästä vaiheesta". Toisin sanoen 3 % osinkotuloilla ja 750 euron kuukausisäästöllä eli 8750 euron vuosisäästöillä tämä tarkoittaa noin 290 000 euron salkkua.

      Poista