keskiviikko 7. elokuuta 2013

Osinkotuotto

Osinkotuottoa ja sen kehitystä on hyvä tarkastella oman salkkunsa osalta. Itse laskin viimeisimpien maksettujen osinkojen perusteella salkkuni osinkotuoton. Ensinnäkin huomasin, että Helsinkiin listattujen osakkeiden osinkotuotto on merkittävästi suurempi kuin Yhdysvaltoihin listattujen osakkeiden. Salkkuni suomalaisten osakkeiden tuotto on noin 5-7 %, kun taas jenkkiosakkeiden tuotto noin 2-3 %. Tämä johtuu mielestäni kolmesta syystä: jenkkiosakkeiden huomattavasti korkeammasta arvostustasosta, matalammasta osingonjakosuhteesta ja osakkeiden takaisinosto-ohjelmista.

Salkussani on tällä hetkellä yksi osake, joka ei maksa osinkoa ja se on Strayer Education. Yhtiö ostaa kuitenkin omia osakkeitaan takaisin ja palauttaa näin tuottoja pitkäaikaisille sijoittajille, jotka tulevat saamaan suuremman siivun tulevaisuuden tuloksista. Strayerin lisäksi myös kaikki muut salkussani olevat jenkkiyhtiöt ostavat osakkeitaan takaisin.

Tällä hetkellä salkkuni osinkotuotto osakkeiden hankintahintaan nähden on noin 4 %, mihin olen melko tyytyväinen. Uskon, että salkkuni osinkotuotto tulee nousemaan seuraavina vuosina, sillä salkussani olevat osinkoaristokraatit tulevat nostamaan osinkoaan ja uskon Strayer mahdollisesti palaavan osingon maksajaksi. Osinkoaristokraatit Wal-Mart, Medtronic ja Aflac tulevat kasvattamaan osakekohtaistaan tulostaan sekä kasvun että osakkeiden takaisinostojen kautta ja lisäksi jokainen edellä mainituista voi nostaa vielä osingonjakosuhdettaan. Molemmat näistä merkitsee kasvavaa osinkovirtaa omistajalle ja nostavat prosentuaalista osinkotuottoa hankintahintaani nähden.

Lisäksi myös Tikkurilalla ja Fortumilla on mahdollisuuksia nostaa osinkoa seuraavan viiden vuoden aikana, mutta Fortumin osalta euron osinko tarjoaa jo nyt yli 7 % osinkotuoton. Nämä riippuvat molemmat paljon Venäjän liiketoiminnan kehityksestä. Technopolis on vähän kysymysmerkki osingon maksun suhteen, sillä kovasti kasvava firma tarvitsisi varoja varmasti myös muualle. Jos viime keväinen osinko olisi jäänyt maksamatta, niin viimeaikaista hybridilainaa ei olisi tarvittu. Technopoliksen osalta en usko osingon nostoon, mutta en ole harkinnut myyväni osakkeita ellei osakkeen hinta nouse merkittävästi yli tavoitehintani. TP on salkussani nimen omaan firman kasvun takia ja viimeaikaiset kasvupanostukset ovat vaikuttaneet kannattavilta ja uskon firman jatkavan samalla tiellä.

TeliaSoneralla on mahdollisuuksia maksaa lisäosinkoa, jos Turkcell jupakkaan saadaan ratkaisu. Muutoin TeliaSonera voi nostaa osinkoaan merkittävästi vain kasvattamalla tulostaan, sillä käsittääkseni osingonjakosuhde on lähellä sataa prosenttia? Olen harkinnut myyväni TS positioni. Myös YIT maksaa osinkoa, mutta syklisenä yhtiönä en usko vuodesta 2010 alkaneen osingon nostosarjan jatkuvan ja pyrin hankkiutumaan eroon osakkeesta sopivalla hinnalla. Jos totta puhutaan, niin tämä parivaljakko tekisi mieli myydä heti ja ostaa tilalle IBM:ää jenkeistä. Yritän kuitenkin tällä hetkellä raapia kasaan varoja salkun ulkopuolelta ja en haluaisi myydä TS:ää ja YIT:tä alennuksella.

Lopuksi voin vielä pohtia, että mitä saamillani osingoilla teen? Sijoitusteni tavoitteena on tietynlainen taloudellinen turva ja osakkesalkussani oleviin varoihin minun ei ole tarvetta koskea, joten tämän perusteella vastaus on helppo: kaikki saamani osingot sijoitan takaisin osakkeisiin tuottamaan edelleen enemmän osinkoja. Aion jatkaa salkuni hajautusta ulkomaille ja koska osingot käyttäisin kuitenkin takaisin sijoitustoimintaan, niin suosin osakkeitaan takaisin ostavia firmoja. Tällä voin myös välttää hieman piensijoittajan osinkoveron kiristymisen aiheuttamia veroseuraamuksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti