Viime vuoden haaste loppui joulukuussa ja nyt on lähetty virittelemään exceleitä vuodelle 2017. Epäonnistuin haasteessani tai ehkä ennemminkin tavoitteiden asetannassa. Olen tehnyt vuoden aikana kuukausikatsauksia ja vuoden alussa myös viikko katsauksia haasteen etenemisestä, jotka nyt vedän yhteen tässä tekstissä. Vaikka kuukausikin on pitkä aika, niin vuoden keskiarvot antavat vielä paremman kuvan omasta kulutuksesta ja säästämisestä. Viime vuoden säästämisestä ja nettovarallisuuden kehittymisestä kirjoitinkin jo yhteenvedon erikseen. Tässä käsittelen enemmänkin kuluja ja katson tarkemmin kokonaissummien taakse.
Viime vuosi lukuina:
Tulot keskimäärin:
Palkka 2668,26€/kk
Muut tulot 219,97€/kk
Tulot yhteensä 2888,22€/kk
Menot keskimäärin:
Kiinteät kulut 903,42€/kk
Asuminen 645,15€/kk
Muut kulut 414,71€/kk
Kulut yhteensä 1963,27€/kk
Säästöön: 924,95€/kk, joka on 32,02% nettotuloistani.
Säästöön menneet rahat käytin opintolainan lyhentämiseen (ka. 173€/kk), lähiajan rahamenoihin (ka. 282€/kk) ja laitoin säästöön (ka. 470€/kk). En tiedä kuinka järkevältä tämä säästöön määritelmä tässä nyt enää näyttää, mutta tavoitteena oli ennen kaikkea pitää kiinteät kulut hallinnassa. Katsotaan seuraavaksi, mitä jokainen rivi yllä olevasta taulukosta sisältää eriteltynä tarkemmin.
Palkkani koostui täysin työnantajaltani tulleista verollisista suoritteista: kk-palkasta, lomarahoista, ylityökorvaukista ja muista suoritteista. Tähän ei juuri voi vaikuttaa kuin vaihtamalla työpaikkaa tai tekemällä helvatusti duunia nykyisessä tehtävässä. Joulukuussa sainkin pienen n. 175€/kk palkakorotuksen. Jos vaihdan työpaikkaa, niin pyrin silloin kaikin keinoin parantamaan palkkaani.
Muut tulot sisältävät sekalaisen kasan eri suoritteita, jotka lasken lisätuloksi. Muut tulot sisältävät veronpalautukset, tavaroiden myymisestä saadut tulot, työnantajan verottomat suoritteet, kuten päivärahat ja km-korvaukset. Suurin osa lähes puolet muista tuloista koostui veronpalautuksista. Lisäksi tässä on silleen kierosti, kirjanpitoa helpottamaan, laitettu muihin tuloihin myös korvaukset työmatkoilla aiheutuneista kuluista esim. hotellimaksuista. Tämä johtuu siitä, että maksan ne yleensä ensin itse ja kaikki tulee kirjattua muihin kuluihin.
Entäs ne menot sitten. Näihin voin selvästi enemmän vaikuttaa itse kuin tulopuoleen. Tai ainakin vaikutukset ovat nopeampia ja voivat näkyä heti seuraavan kuun menoissa, mutta tulopuolella oman tekemisen vaikutukset näkyvät yleensä vasta vuosien jälkeen. Aloitan asumisesta, koska se on helpoin. Vuoden alussa asuin vuokralla vielä, jolloin vuokra vaihteli välillä 425€/kk-800€/kk. Kyseessä oli väliaikainen kimppakämppä. Kesäkuussa muutiin omaan asuntooni, jolloin aloin lyhentämään myös asuntolainaani. Tällöin mukaan tuli myös hoito- ja rahoitusvastikkeet sekä vesimaksu. Asumiskuluni olivat keskimäärin siis 645€/kk, jossa on mukana asuntolainan lyhennys 427€/kk, joten varsinaisia kuluja tästä on vain n. 220€. Tästäkin huomaa kuinka sekaisin kirjanpitoni periaatteessa on, noh tästä toki voi väitellä, että kuuluuko asuntolainan lyhennys kuluihin vai säästöihin. Tänä vuonna tulen kirjaamaan asiat hieman eri tavalla, jotta aidot kulut erottuvat "semi-kuluista".
Muita kuluja tuli viime vuonna keskimäärin 415€/kk, joista melko suuri osa liittyy matkustamiseen. Tässä on siis isompiin lomareissuihin liittyvät kulut, kerran vuodessa tai harvemmin esiintyvät kulut (esim. sängyn osto tai kassan jäsenyys) ja työmatkoihin liittyvät kulut, kuten edellä mainitsin. Matkustamiseen liittyviä kuluja on yhteensä noin 3350€ eli noin 280€/kk. Lisäksi ostin mm. uuden sängyn n. 400€. Aitoja kuluja, jotka toistuvat vuodesta toiseen, mutta kerran vuodessa on arvioni mukaan noin 120€/kk. Tänä vuonna aion sisällyttää nämä kiinteisiin kuluihini, sillä niitähän ne ovat.
Sitten vielä kiinteät kulut, joita tuli keskimäärin reilu 900€/kk. Haaste kohdistui nimenomaan näihin ja tarkoituksena oli (utopisessa piheydessä) pitää nämä kulut alle 450€/kk. Tämän käsittelen hieman tarkemmin, koska näihin pyrin vaikuttamaan myös tänä vuonna. Tavoite on toki realistisempi. Alla erittely kiinteistä kuluista koko vuodelta (suluissa on osuus):
Ruokaostokset 1586,6€ (14,7%)
Bussikortti 909,2€ (8,4%)
Netti 162,4€ (1,5%)
Spotify ja Netflix 149,9€ (1,4%)
Sähkö 143,3€ (1,3%)
Työpaikkaruokailu 1343,9€ (12,4%)
Vakuutukset 131,2€ (1,2%)
Muut kulut 8960,0€ (59,1%, otettu huomioon muut tulot)
Muut tulot 2570,2€
Yhteensä 10816,3€ (100%)
Alla vielä vastaavat luvut kk-keskiarvoina (suluissa alkuperäinen ja vuoden 2017 budjetit):
Ruokaostokset 132,2€ (150€, 165€)
Bussikortti 75,8€ (50€, 90€)
Netti 13,5€ (13,5€, 15€)
Spotify ja Netflix 12,5€ (10€, 20€)
Sähkö 11,9€ (13,5€, 15€)
Työpaikkaruokailu 112€ (130€, 125€)
Vakuutukset 10,9€ (10€, 10€)
Muut kulut 746,7€ (73€, 340€, otettu huomioon muut tulot)
Muut tulot 214,2€ (0€, 0€)
Yhteensä 901,4€ (450€, 780€)
Summa ei täysin vastaa alussa esitettyä lukua, sillä tämä on tehty kulujen erottelua varten ja toinen on täysin tarkka tilin saldoihin perustuva luku. Jossain tullut siis hieman virhettä, mutta sillä ei ole väliä, koska epätarkkuus on kuitenkin vain n. 0,25%. Yllä olevista taulukoista näkee myös hyvin selvästi, että missä meni pieleen. Muut kulut ja tulot olivat yhteensä 532,5€/kk, joka on siis yksinään jo enemmän kuin koko viime vuoden budjetti. Katsotaanpa mihin kaikkeen muut kulut jakautuu ja mihin sitä rahaa oikein on mennyt.
Tähän riittää oikeastaan yksi luku, 3600€. Tuo luku. Tuo on se summa rahaa, joka vuonna 2016 meni ryyppäämiseen, rällästämiseen, juhlimiseen ja pubeissa, porttoloissa ja kievareissa heilumiseen. Kuukausitasolla tämä on 300€/kk. Jäljelle jää siis 233€/kk, joka meni vaatteisiin, harrastuksiin, lähialuematkailuun, lahjoihin ja muihin järkeviin kuluihin, kuten satunnaisiin käyttötavara hankintoihin tai vastaaviin. Tänä vuonna budjettina on yhteensä 340€. Jos oletetaan, että ns. järkevät kulut pysyvät vakiona, niin rellestämiseen jää tällöin n. 110€/kk. Tämä kuulostaa mielestäni ihan kohtuulliselta summalta rahaa. Joka tapauksessa tämä vaati elämäntapojen muuttamista pelkkä pihtailu ei auta vaan kaupungille vaan pitää lähteä harvemmin. Pitää panostaa enemmän laatuun kuin määrään.
Tästä on hyvä jatkaa. Suunnitelma on selvä ja kompastuskivet tunnistettu. Nyt kaikki on kiinni vain suorittamisesta. Day-in-day-out! Pitkäjänteisyyttä tässä tarvitaan ja paljon. Pienistä asioista pitää nauttia enemmän ja kaikessa tekemisessä pitää olla täysillä mukana. Onko missään muuten mitään järkeä?
Vuoden lopulla mittailin painoani ja vyötärön ympärystä. Järkytyin. Asetinkin tälle vuodelle tavoitteeksi vaikuttaa näihin. Alkuvuosi on lähtenyt hirmuisella vauhdilla käyntiin ja painoa on lähtenyt ihan hulluna. Matalasykkeisen liikunnan merkittävä lisääminen on varmaan tullut sokkina elimistölle. Ei haittaa, päin vastoin! Jokaisen pidemmän kävelylenkin jälkeen on ihan mielettömän hyvä olo. Lisäksi punnitusrutiini on tullut jokaiseen aamuun. Olen huomannut, että se motivoi heräämään, kun joka aamu pääsee vaa'alle katsomaan miten homma on kehittynyt. Uskomaton muutos näin pienessä ajassa. Painon pudotus on tämän vuoden tärkein tavoitteeni ja siitä en voi tinkiä. Tämä tulee helpottamaan myös budjetissa pysymiseen, sillä roskaruuassa ja alkoholissa on niin helvatusti energiaa, että sitä ei voi yksinkertaisesti vetää naamariin.
Motivaatio tässä on koetuksella ja sitä ongelmaa koitan taklata kaikin keinoin. Esimerkiksi youtuben motivaatio videot tulevat olemaan uskomaton voimavara. Ne ovat aivan loistavia! Jos ei halua lähteä lenkille nyt, niin en suosittele katsomaan. Aivoissa voi raksahtaa ja ei tiedä mitä tapahtuu. Toinen apu motivaation ylläpidossa on musiikki. Siis kunnon heavy rock punttiksella tai marssin aikana tiukassa ylämäessä auttaa todella paljon. Toivottavasti voin sanoa kesällä, että Disturbed pelasti elämäni!
Tekstejä osakesijoittamisesta ja tarinoita henkilökohtaisen talouden hoitamisesta. Blogissani ei ole mainoksia eikä affiliate linkkejä. En saa mitään kompensaatiota blogini pitämisestä. Tavoitteeni kirjoittaessa on selventää omia ajatuksia ja saada palautettu lukijoilta, jotta voin kehittyä ja tehdä asiat paremmin jatkossa.
lauantai 14. tammikuuta 2017
perjantai 6. tammikuuta 2017
Vuoden 2016 "non-GAAP tulos" oli kaikkien aikojen paras, salkku +18,51%
Olipahan vuosi! Viime vuoden aikana tapahtui vaikka ja mitä. Opin paljon itsestäni, tutustuin uusiin ihmisiin, tein duunia kohtuudella, välttelin isojen elämän muutoste tekoa, muutiin omaan ensiasuntooni, maksoin lainaa, säästin rahaa, otin lainaa, reissasin 3 viikkoa ulkomailla, tapasin naisen ja menetin hänet. Näin tammikuussa on hyvä vetää vuosi pakettiin, jotta pääsee aloittamaan puhtaalta pöydältä, jos tässä 24 asteen pakkasessa mitään pystyy kirjoittamaan. Kai se on väännettävä lattialämmitystä kovemmalle ja pistettävä kahvi tippumaan!
Lähtökohdat vuoteen 2016
Koska kyseessä on sijoitusblogi, niin koitan pysyä aiheessa vaikka mieli tekisi kertoa kaikesta muustakin. Lähdetään liikkeelle vuoden takaisesta tilanteesta, joka pohjautuu tähän tekstiin.
31.12.2015 lähtötilanne oli seuraavanlainen
Osakesalkku 25013€
Osuusmaksut 1000€
Opintolaina -2073€
Henkilöstörahasto 1458€
Asunnossa 20983€
Käteinen 480€
+_________________________
NAV 46861€
Viime vuosi oli mielenkiintoinen sen takia, että olin aloittanut haasteen likviditeetin parantamiseksi. Haaste itsessään epäonnistui täysin, sillä olin asettanut tavoitteen liian korkealle ja en oikeasti ollut valmis muuttamaan elämäntapojani, mitä onnistuminen tai edes lähelle tavoitetta pääseminen olisi vaatinut. Toistaiseksi nämä aiemmin mainitsemani "lähiajan rahamenot" ovat olleet kuluja, jotka olen maksanut säästämästäni summasta. Toisin sanoen, rahamenot eivät ole näkyneet säästöasteessani. Nämä ovat kuitenkin vaikuttaneet nettovarallisuuden laskentaan sekä vuonna 2015 että viime vuonna. Aion siis laskea todellisen (GAAP) nettovarallisuuden ja sitten lisäksi puhdistetun arvon (non-GAAP), joka kertoo paremmin säästämiskyvystäni ja nettovarallisuuden kehittymisestä.
Aloitan laskemalla lähiajan rahamenoista puhdistetun vuoden 2015 NAV:n laskennasta. Vuoden 2015 aikana lähiajan rahamenoja tuli yhteensä 2863€. Tämä tarkoittaa, että
NAV 46861€
2015 rahamenot 2863€
+_________________________
non-GAAP NAV 49724€
Nettovarallisuuden kehitys
OK, nyt kun tiedetään lähtökohta mihin verrata, niin voidaan mennä itseasiaan eli vuoden 2016 tulokseen. Vuoden 2016 lopulla nettovarallisuuten muodostui hyvin pitkälti samoista asioista, kuin vuosi sitten. Ainut ero oikeastaan on se, että olen haasteen mukaisesti parantanut likviditeettiä hankkimalla rahoituksen pankista, joka tulee näkymään uutena velkana nettovarallisuuslaskelmassa. Olen päättänyt kutsua tätä lainaa "oppii olemaan velaksi", mikä saattaa antaa viitteitä siitä, minkälaisista lähiajan rahamenoista tässä on kyse.
31.12.2016 tilanne:
Osakesalkku 33556€
Osuusmaksut 1000€
Opintolaina 0€
Henkilöstörahasto 1832€
Asunnossa 23976€
Käteinen 2874€
"Oppii olemaan"-velka -8750€
+_________________________
NAV 54488€
Nettovarallisuuten on siis kasvanut vuoden 2016 aikana 16,3 %, joka on 7627€ vuodessa. Verrattuna aiempiin vuosiin tämä on kaikkein pienin kasvu sekä suhteellisesti että absoluuttisesti. Tämä johtuu edellä mainituista lähiajan menoista ja tästä johtuen todellisen säästämisen esille saamiseksi aion laskea myös puhdistetut non-GAAP arvot. Tässä pitää ottaa huomioon sekä vuonna 2015 toteutuneet rahamenot, että vuoden 2016 aikana toteutuneet rahamenot. Olen lähiajan rahamenojen lisäksi käyttänyt säästöjäni myös esim. matkusteluun, mutta niitä ei tässä vähennetä vaan ne ovat molemmissa todellisina kuluina.
NAV 54488€
2015 rahamenot 2863€
2016 rahamenot 3300€
"Oppii olemaan"-velka 8750€
+_________________________
non-GAAP NAV 69401€
Lähiajan menoista puhdistettu nettovarallisuuteni on kasvanut huomattavasti enemmän kuin todellinen nettovarallisuuteni. Puhdistettu arvo kuvaa paremmin sitä summaa, jonka oikeasti pystyn säästämällä ja sijoittamalla saavuttamaan. Tämä aiempiin vuosiin vertailukelpoinen NAV on kasvanut vuoden 2016 aikana 39,6%, joka on 19677€ vuodessa. Tämä on tähän mennessä kaikkien aikojen paras absoluuttinen euromääräinen tulos. Vuonna 2012 NAV kasvoi 13363€, vuonna 2013 14612€, vuonna 2014 16077€ ja vuonna 2015 (non-GAAP) 18897€. Siinä mielessä tähän ei voi olla kuin tyytyväinen vaikka todellinen kehitys onkin huomattavasti huonompi. Potentiaali on kuitenkin todella hyvään kehitykseen.
Osakesalkun kehitys
Kuten huomata saattaa, niin suurin nousu on tullut osakesalkussa, joka on noussut 8543€. Alla erittely osakesalkkuni kehityksestä
Lisätty pääoma 3235€
Osuusmaksujen korkotulot (bruttona) 128,64€
Osingot (bruttona) 996,24€
Superluoton korko -24,92€
Osinkojen ennakonpidätys -202,39€
Arvon nousu 4410,43€.
Osakesalkku tuotti siis yhteensä noin 5180€, josta osingot selittävät 19,2%. Viime vuotiseen tapaan sain osinko- ja korkotuloja (bruttona) yli 1000€. Osinkoja- ja korkotulot olivat yhteensä 1124,88€. Yllä näkyy vain osa kuluista. Olen aiemmin seurannut kaupankäyntikulujen kehittymistä ja vuonna 2016 tuli uusi ennätys. Tein kauppaa aivan liikaa ja kaupankäynti kuluni vuodelta 2016 olivat yhteensä 211€, joka on 0,72% keskimääräisestä salkun arvosta. Vuonna 2013 kaupankäyntikulut olivat 1,4%, vuonna 2014 0,64% ja vuonna 2015 ne olivat 0,87%. Vuodelle 2017 olen asettanut tavoitteen, että kaupankäyntikulut ovat alle 50€ vuodessa.
Nordnetin laskema salkkuni tuotto oli vuonna 2016 +18,7%. Tämä on käsittääkseni laskettu TWR-menetelmällä ja tuotto sisältää myös osingot, joten tämä on vertailukelpoinen esim. rahastojen kasvu-osuuksiin tai total return indekseihin. Pahimmillaan tuotto kävi noin 14% pakkasella helmikuun alussa ja parhaimmillaan tuotto oli juuri ennen jouluaattoa noin 21 % plussalla. Nordnetissa olo aikana (17.10.2012-31.12.2016) salkkuni on yhteensä tuottanut +71,82%. Tämä vastaa noin 13,8 % annualisoitua (p.a.) tuottoa.
Osuusmaksut tuottivat viime vuonna 128,64€, mikä vastaa 12,86% tuottoa sijoitetulle pääomalle. Jotta saadaan nämä huomioitua kokonaistuotossa, niin pitää laskea painotettu tuotto. Osuusmaksut mukaan lukien sijoitukseni tuottivat vuonna 2016 yhteensä 18,51%.
Vertailuindeksini on 50/50 jenkkilä ja hesa eli S&P500 ja OMXH25. Vertailuindeksin olen valinnut siten, että se vastaisi sijoituksiani, jos tekisin ne passiivisiin indeksirahastoihin. Superrahastojen tultua markkinoille sijoittaisin varmaan myös hesan lisäksi muualle pohjoismaihin, mutta pysyköön vertailuindeksi ennallaan. Vaihdan kuitenkin tänä vuonna seligson OMXH25 ETF:n nordnetin superrahasto suomeen. S&P500 tuotti osingot mukaan lukien vuonna 2016 yhteensä 11,96 %. Tämä on kuitenkin dollarimääräinen tuotto. Euroissa laskettaessa pitää valuuttakurssin muutos ottaa huomioon. Vuoden alussa EUR/USD-kurssi oli 1,0861 ja vuoden lopussa EUR/USD-kurssi oli 1,0525 eli dollari vahvistui vuoden aikana 3,09%. Euromääräinen S&P500:n tuotto oli siis yhteensä +15,42%. Nordnetin superrahasto suomi tuotti osingot mukaan lukien vuonna 2016 yhteensä 11,45 %. Kun nämä laskee yhteen saadaan vertailuindeksini tuotoksi 13,44%. Voitin siis viime vuonna vertailuindeksini selvästi!
Eiköhän se riitä tältä erää. Tässä kuitenkin tärkeimmät tuli jo käsitelty ja mielestäni tässä on jo riittävät tiedot seuraavia vuosia varten. Tähän tekstiin on aina helppo palata, kun haluaa katsoa miten homma on kehittynyt.

lauantai 31. joulukuuta 2016
Joulukuun säästöaste 59,7 %, vuosi 2017 saa tulla!
Joulukuu eli haasteen viimeinen kuukausi alkaa olla
lopuillaan ja tässä jo valmistaudutaan tervehtimään vuotta 2017. Epäonnistuin haasteessani tai ehkä ennemminkin tavoitteiden asetannassa, mutta ensi vuosi tuo uuden mahdollisuuden haastaa itsensä. Ei sitä tähän kannata lopettaa tai luovuttaa. Katsotaanpa miltä
viime kuukausi
näyttää lukuina:
Tulot:
Palkka 2569,22€
Muut tulot 0€
Tulot yhteensä 2569,22€
Menot:
Kiinteät kulut 313,96€
Asuminen 722,03€
Muut kulut 0€
Kulut yhteensä 1035,99€
Säästöön: 1533,23€, joka on 59,68 % nettotuloistani.
Tuloni olivat normaalin kuukausipalkan mukaiset. Sain kuitenkin palkankorotuksen, jota alettiin maksamaan jouluusta alkaen, joten se vähän buustasi tuloja. Periaatteessa olin iloinen, mutta koska kyseessä oli niin pieni korotus, niin sen voi ottaa vittuilunakin. Se, että palkkaa ylipäätään nostetaan on kuitenkin hyvä signaali. Katsotaan miten tähän puoleen voi vaikuttaa jatkossa.
Kuluni olivat yhteensä 1035,99€, jotka olivat kiinteiden kulujen osalta alle budjetin, wuuhuu! Haasteen mukaisesti olen ottanut tavoitteekseni pitää kiinteät kulut alle 450€ kuukaudessa. Tavoite ei ole ollut realistinen, kuten aiemmista katsauksista on voinut huomata. Elämäntapani ja kulutustottumukseni ovat muuttuneet niin paljon, etten enää pysty aiempien vuosien mukaisiin pieniin kuluihin. Tämä ei kuitenkaan yhtään vähennä kulujen seurannan arvoa vaan se nimenomaan kyseenalaistaa muuttuneita tapojani. Tässä kuussa kiinteiden kulujen pienuus johtui pääosin uhkapelaamisesta, josta tuli noin 600 euron voitot. Ilman pokerivoittoja kuluni olisivat olleet reilu 900€, mikä vastaa hyvin aiempien kuukausien lukuja.
Asumiskulut olivat edelleen normaalia suuremmat, sillä toistaiseksi joudun maksamaan lainan lyhennyksen lisäksi myös rahoitusvastiketta. Taloyhtiölainan maksun jälkeen kuukausittaiset asumiskulut pienenisivät arviolta noin sadalla eurolla. Toistaiseksi rahoitustilanne säilyy avoimena, koska olen miettinyt rahoitus uudelleen lähinnä sen takia, että saisin asunnon mahdollisesti vuokralle laiton yhteydessä kassavirran positiiviseksi. Pitää alkuvuoden aikana käydä lainakilpasilla ja muutenkin miettiä tuota vuokraamista vielä.
Tässäkään kuussa en tehnyt viikkoraportteja kiinteistä kuluistani, joten alla yhteenveto kiinteistä kuluista (suluissa merkitty nykyinen budjetti ja uusi vuoden 2017 budjetti)
Ruokaostokset 104,91€ (150€, uusi budjetti 165€)
Bussikortti 49€ (50€, uusi budjetti 90€)
Netti 15€ (13,5€, uusi budjetti 15€)
Spotify ja Netflix 19,98€ (10€, uusi budjetti 20€)
Sähkö 0€ (13,5€, uusi budjetti 15€)
Työpaikkaruokailu 107,1€ (130€, uusi budjetti 125€)
Vakuutukset 0€ (10€, uusi budjetti 10€)
Muut kulut 790,48€ (73€, uusi budjetti 340€)
Muut tulot 772,51€ (0€, uusi budjetti 0€)
Yhteensä 313,96€ (450€, uusi budjetti 780€)
Haasteen ideana on ollut rahan säästäminen lähiajan menoihin. Säästämisen lisäksi olen varmistanut riittävän likviditeetin hankkimalla rahoituksen pankista. Tässä kuussa lähiajan menoihin liittyviä kuluja maksoin säästöistä 393,16€. Kuten lupasin jo viimeksi, niin vuoden vaihteen jälkeen pitää vetää tämäkin asia yhteen.
Tässä vielä yhteenveto säästämisestäni haasteen ajalta:
Joulukuu 608,84€ (21,7 %)
Tammikuu 1503,21€ (51,7 %)
Helmikuu 901,53€ (35,9 %)
Maaliskuu 365,43€ (14,9%)
Huhtikuu 1087,9€ (33,7%)
Toukokuu 907,03€ (36,3%)
Kesäkuu 810,01€ (27,4%)
Heinäkuu 1754,05€ (70,5%)
Elokuu 399,28€ (13,7%)
Syyskuu 896,16€ (36,4%)
Lokakuu -282,44€ (-8,8%)
Marraskuu 2832,69€ (63,5%)
Joulukuu 1533,23€ (59,7%)
+____________________
13316,92€ (35,5%), joka on keskimäärin 1024,38€/kk.
Itse kävin tuossa aiemmin päivällä ajamassa uusia goretex talvikävelykenkiäni sisään. Heitin kahden tunnin lenkin ja kävin matkalla kiipeämässä vähän portaita. Nyt on todella hyvä fiilis ja tuntuu että olen valmiina lähtemään viettämään kaverini luo vuoden vaihtumista. Suojalasit päähän, paketti roomankynttilöitä messiin ja skumppa auki! Hyvää uutta vuotta 2017 kaikille!

perjantai 30. joulukuuta 2016
2017 tavoitteet säästämiseen, sijoittamiseen ja terveyteen
Olen tässä miettinyt tavoitteitani ensi vuodelle, kun vuosi 2016 lähenee loppuaan. Tällä hetkellä näyttää siltä, että asetan muutaman taloudellisen tavoitteen ja lisäksi panostan muutamalla tavoitteella terveyteeni. Olen pyrkinyt realisitisiin tavoitteisiin, mutta kuitenkin sellaisiin, joiden saavuttaminen antaa hieman haastetta ja ovat oikeasti tärkeitä itselleni.
Yksi tavoitteistani periytyy tältä vuodelta, mutta hieman muutettuna. Vuonna 2016 pyrin pitämään kiinteät kuluni alle 450 euron per kuukausi. Tämä osoittautui ihan mahdottomaksi, kuten kuukausikatsauksista on saanut huomata. Taisin marraskuun kuukausikatsauksen yhteydessä esitellä uuden budjettini, joka on 780 €/kk. Alustavien laskelmien mukaan vuonna 2016 toteutuneet kuluni ovat olleet keskimäärin noin 900 €. Pyrin siis kuluttamaan noin 120 € tai 13 % vähemmän kuin vuonna 2016. Huomasin lisäksi, että epäsäännölliset kulut eivät ole mukana tavoitteessa millään tavalla. Alustavien laskelmien mukaan vuonna 2016 epäsäännölliset kuluni olivat noin 190 €/kk, mutta arvioni mukaan pystyisin pärjäämään noin 120 eurolla kuussa. Haluan vuodelle 2017 asettaa vain yhden kulutavoitteen, joten muodostan tavoitteeni yhdistämällä kaikki kulut. 2017 tavoitteekseni tulee tällöin < 900 €/kk.
Toinen tavoitteeni liittyy sijoittamiseen. Viime vuonna jostain syystä jälleen lipsuin kovaan kaupankäyntivolyymiin ja lisäksi käytin superluottoa epäloogisesti. Näistä molemmista pitää päästä eroon. Kaupankäyntikuluni olivat vuonna 2016 yhteensä 211 €. Tämä jakautui seuraavasti: 6 kauppaa hesasta, 8 usasta, 3 tukholmasta ja 1 köpiksestä. Teen aivan liian paljon kauppaa ja vuodelle 2017 tavoitteeksi asetan, että kaupankäyntikulut pysyvät alle 50 euron. Tämä on mitoitettu siten, että voin tehdä mahdolliset Betsson ja Fortum kevennykset sekä kaksi ostoa jenkkilästä. Entäs se superluotto sitten? Tällä hetkellä salkussani ei ole velkaa, mutta aina velkaa ottaessani huomaan, että en pidä siitä. Se saa jotenkin olon tuntemaan epävarmalta ja yllättäen se vaan alkaa ahdistamaan. Haluan tästä tunteesta ja samalla myös riskistä eroon siten, että en ota yhtään superluottoa vuonna 2017. Tähän liittyen annan kuitenkin itselleni takaportin pörssiromahduksen varalta. S&P500 indeksi on tänään noin tasolla 2235, mutta jos pörssi romahtaa enemmän kuin 20 % eli indeksi laskee alle tason 1790, niin saan käyttää velkavipua.
Olen varsinkin vuoden jälkimmäisellä puoliskolla ollut hieman huolissani terveydestäni. Lähinnä olen huolissani ylipainosta, joka aiheutuu pääosin sisäelin rasvasta eli ns. kaljamahasta. En ole ikinä painanut näin paljon kuin nyt. Pelkästään tänä vuonna painoni nousi 8 kg, josta valtaosa tuli kesällä. Tämä kuulostaa mielestäni jossain määrin ihan hullulta varsinkin jos katsoo heiaheia-merkintöjäni vuodelta 2016: säbä 66 krt, punttis 25 krt, futsal 19 krt, fillarointi 165 km, koris 17 krt ja 20 muuta lajia 1-5 krt. Yksinkertaisesti syön ja juon tai ainakin juon liikaa! Tähän liittyen haluan asettaa kaksi tavoitetta, jotka liittyvät painoon ja vyötärön ympärykseen. Jotta paino-indeksini olisi normaalilla tasolla eli alle 25, niin painoni tulisi olla alle 79 kg. Jotta vyötärö-lantio-suhteeni olisi normaalilla tasolla eli alle 0,9, niin vyötärön ympärykseni tulisi olla alle 84 cm. Oletin tässä, että lantionympärys pysyy käytännössä vakiona. Tässä alla nykyinen tilanne, josta voi vain sanoa, että kattokaa noita helvatun lukuja, helvetin surkeita, kohta tulee joku vitun diabetes tai sydän ei kestä:
Alla vielä yhteenveto tavoitteistani vuodelle 2017:
- Pituus 178 cm
- Paino 92 kg
- Painoindeksi 28,4 (normaali < 25)
- Vyötärön ympärys 107 cm
- Lantion ympärys 93 cm
- Vyötärö-lantio-suhde 1,15 (normaali < 0,9).
- Kiinteät kulut keskimäärin < 900 €/kk
- Kaupankäyntikulut yhteensä < 50 €
- Velkavipu salkussa < 0 € (pl. >20% romahdustilanteet)
- Paino < 79 kg (ts. painoindeksi < 25)
- Vyötärön ympärys < 84 cm. (ts. vyötärö-lantio-suhde < 0,9)
keskiviikko 14. joulukuuta 2016
Visa salkussa ja Amex lompakossa
Kaikille on varmasti tuttu VISA-teksti pankki- tai luottokorttien reunasta. Monet eivät välttämättä kuitenkaan tiedä tai ymmärrä mitä Visa yrityksenä tekee. Visa on Yhdysvaltoihin vuonna 2008 listattu globaali digitaalisten maksujen teknologiayritys, joka yhdistää tuotteillaan ja palveluillaan kuluttajat, yritykset, pankit ja valtiot yli 200 maassa. Visa ei ole siis perinteinen luottokorttiyhtiö (kuten American Express (AXP) tai Diners Club (DFS)), jolla on taseessaan asiakkaiden luottoja ja lainoja vaan Visa ainoastaan välittää maksuja. Visan lähin kilpailija on Mastercard (MA). Visa pyörittää maksujen prosessointiverkkoa (VisaNet), jonka avulla voidaan hoitaa maksujen valtuutus, hyväksyntä ja luottojen clearing ja sopiminen ympäri maailman. Lisäksi Visa tarjoaa kuluttajille suojaa petoksia vastaan ja kauppiaille nopeita maksuja. Käytännössä Visa tarjoaa palveluina erilaisia digitaaliseen maksamiseen liittyviä ratkaisuja, joiden avulla esimerkiksi pankit voivat tarjota asiakkailleen "maksa tililtä" (debit) tai "maksa lainalla" (credit) tuotteita. Lisää liiketoiminnasta ja yrityksen tarjoamista palveluista voi lukea vaikka Visan sijoittajasivuilta (kts. oikea palkki).
Visa listattiin (tikkerillä V) vuonna 2008 New Yorkin pörssiin IPO hinnan ollessa 44 dollaria per osake. Tämän jälkeen osake on kerran splitattu 1:4 viime vuoden alkupuolella. Visan osakekurssi tämän päivän (13.12.) päätöshinnalla on 79,2 dollaria eli Visa on tuottanut reilu 600 % arvon nousun viimeisen 9,5 vuoden aikana. Lisäksi Visa on maksanut koko ajan kasvavaa osinkoa. Tämän kaikki on tietenkin mahdollistanut taustalla olevan liiketoiminnan hyvä kehitys. Tarkastellaan seuraavaksi Visan liiketoiminnan kehitystä hieman tarkemmin.
Kuva 1. Visan liikevaihdon kehitys vuosina 2008-2016 (klikkaa suuremmaksi).
Visa on pystynyt kasvattamaan liikevaihtoaan keskimäärin 11,65 % p.a. tarkasteluaikana, kuten nähdään kuvasta 1. Vaikka sitä ei ehkä kuvasta näe, niin liikevaihdon kehittyminen on viime vuosina hieman hidastunut, sillä viimeisen 5 vuoden aikana kasvu on ollut 10,44 % ja viimeisen 3 vuoden aikana vain 8,59 %.
Kuva 2. Visan osakekohtaisen tuloksen ja osingon kehitys vuosina 2008-2016.
Kun liikevaihto on kasvanut, niin samalla Visa on pystynyt myös kasvattamaan tulostaan. Visa on kasvattanut osakekohtaista tulostaan keskimäärin 51,46% p.a. tarkasteluaikana. Niin kuin aiemmin mainitsin, niin Visa on maksanut joka vuosi kasvavaa osinkoa, jota on kasvatettu keskimäärin 61,70 % p.a. tarkasteluaikana. EPS:n ja osingon kehitys on esitetty kuvassa 2. Nämä lukemat ovat kuitenkin hieman epärealistisia ja ovatkin viimeisen 5 vuoden ja 3 vuoden aikana olleet matalammalla tasolla. Viimeisen 5 vuoden aikana EPS:ä ja osinkoa on kasvatettu 26,25 % p.a. ja 30,91 % p.a. ja viimeisen 3 vuoden aikana 9,75 % p.a. ja 19,29 % p.a.. Osinkoa tarkastellessa on syytä aina tarkistaa kuinka kestävällä tasolla osingon maksu on. Kuvasta 2 nähdään melko helposti, että nettoliikevoitto kattaa osingon hyvin. Osingonmaksusuhde (POR) on pysytellyt koko ajan noin 20 % tuntumassa keskiarvon ollessa 17,06 % tarkasteluaikana.
Kuva 3. Visan osakkeiden lukumäärän kehitys vuosina 2008-2016.
Kannattavuus on siis kasvanut, kuten edellä olevista arvoista voi päätellä, mutta lisäksi osakekohtaisiin lukuihin on vaikuttanut osakkeiden lukumäärä ja sen kehittyminen. Kuvan 3 mukaisesti Visa on ostanut takaisin omia osakkeitaan keskimäärin noin 2,98 % p.a. tarkasteluaikana. Vaikka tarkasteltaisiin viimeisen 5 vuoden tai 3 vuoden keskiarvoja, niin takaisin ostot ovat pysyneet melko vakiona ollen 3,11 % ja 2,74 % p.a.
Edellä esitetyn perusteella kyseessä on todella mielenkiintoinen bisnes, joka on kehittynyt suotuisasti viime vuosina. Tutkitaan hieman vielä kannattavuudesta kertovia lukuja.
Vaadin yrityksiltä, joihin sijoitan, korkeaa oman pääoman tuottoa (ROE), joka on mielellään tasainen vuosi toisen jälkeen. Visan ROE on ollut keskimäärin 13,87 % tarkasteluaikana ja kasvun myötä ROE on parantunut. Viimeisen 5 vuoden ja 3 vuoden aikana ROE on ollut keskimäärin 17,12 % ja 19,77 %. Olen laskenut ROE:n tilinpäätöstietojen perusteella siten, että tapa hieman aliarvioi lukuja. Käyttämässäni kaavassa (ROE=net income/equity) otetaan huomioon vuoden nettotulos, mutta oman pääoman osalta otetaan huomioon vuoden lopussa taseessa oleva pääoma, joka yleensä kasvaa vuoden aikana. Tämä antaa kuitenkin oikean suuntaiset arvot, sillä katsomalla esim. gurufocuksen sivuilta ROE on ollut muutaman kymmenyksen korkeampi.
Lisäksi olen viime aikoina pyrkinyt löytämään salkkuuni yrityksiä, joiden nettomarginaali (NpM) on korkea. NpM kuvaa sitä osuutta liikevaihdosta, joka päätyy firman netto tulokseen kaikkien kulujen ja verojen jälkeen. Joillakin aloilla, kuten vähittäiskaupassa NpM on yleensä todella matala vain muutamia prosentteja. Esimerkiksi Walmartilla NpM on noin 3 - 5%. Visa on kuitenkin hieman toisenlainen bisnes ja Visan NpM on poikkeuksellisen korkea. Visan NpM on ollut keskimäärin 34,8 % tarkasteluaikana. ROE:n lailla tämä on parantunut kasvun myötä. Viimeisen 5 vuoden ja 3 vuoden aikana NpM on ollut keskimäärin 38,22 % ja 42,76 %. Jokainen dollari mitä liikevaihtoa pystytään kasvattamaan kasvattaa nettotulosta 40 sentillä!
Laskin lopuksi vielä Visan arvon diskonttaamalla tulevaisuuden kassavirtoja (DCF-menetelmä). Arvonmäärityksessä tulee huomioida, että lopputulos on todella herkkä käytettyjen parametrien suhteen. Tässä pitää siis jotenkin pyrkiä saamaan turvamarginaalia, jotta sijoitus ei osoittaudu täydelliseksi katastrofiksi. Olen tyytyväinen 8 - 10 % tuottoon pitkällä aikavälillä, mutta käytän 12 % tuottovaatimusta määrittäessäni osakkeiden arvoja. Tämä tuo turvamarginaalia sijoituspäätökseen ja toivottavasti salkkuuni ei tällöin niitä katastrofeja päädy. Tähän väliin on pakko mainita eräs olennainen muutos Visan liiketoiminnassa, joka tulee vaikuttamaan paljon arvon määritykseen. Tämä on nimittäin Visa Europan osto viime tilikaudella. Osto rasitti viime vuoden tulosta ja EPS itseasiassa laski 3,9 % vuodesta 2015. Kun Visa Europa huomioidaan, niin Visan 2017 EPS:n voidaan arvioida olevan noin 3,2 dollaria. Näiden tietojen lisäksi DCF-menetelmä tarvitsee odotettavissa olevan kasvun, joka voidaan arvioida yllä esitettyjen historiallisten tietojen perusteella. Arvioidaan EPS:n kasvua liikevaihdon kasvun avulla ottaen lisäksi huomioon omien osakkeiden takaisin ostojen vaikutuksen. Visan liikevaihto on kasvanut viimeisen 5 vuoden aikana 10,44 % p.a. ja osakkeita on ostettu takaisin keskimäärin 2,98 % vuodessa. Kun nämä laskee yhteen saadaan arvio EPS:n kehittymiselle seuraavalle 10 vuodelle olettaen, että kannattavuus (NpM) säilyy vakiona. Terminaali arvon (vuodesta 11 eteenpäin) kasvulle arvioin yhdistämällä odotettavissa olevan pitkän aikavälin inflaation (2%) ja omien osakkeiden takaisin ostot (3%). Laskelmaan voidaan käyttää esim. moneychimpin laskuria, jonka olen aiemminkin todennut hyväksi. Alla vielä yhteenveto käytetyistä oletuksista:
Alla vielä pari kirjoitusta Visasta, jotka ovat tulleet vastaan viime aikoina:
Jason Fieberin viikon ale DGI-fima daily trade alertissa
Seeking alphan artikkeli, jossa hyviä kuvia.

- Tuottovaatimus 12 %
- EPS kasvaa seuraavat 10 vuotta keskimäärin 13,42 % vuodessa
- Tämän jälkeen EPS kasvaa keskimäärin 5 % vuodessa
- 2017 EPS on 3,2 dollaria.
- Oletukset muuten samat, mutta tuottovaatimus vain 10 %, arvo = $129,3
- Oletukset muuten samat, mutta voimakas kasvu kestää vain 5 vuotta, arvo = $67,7
- Oletukset muuten samat, mutta voimakas kasvu vain 8 % p.a., arvo = $59,7.
Alla vielä pari kirjoitusta Visasta, jotka ovat tulleet vastaan viime aikoina:
Jason Fieberin viikon ale DGI-fima daily trade alertissa
Seeking alphan artikkeli, jossa hyviä kuvia.
perjantai 9. joulukuuta 2016
Asuntosijoittaminen ja kassavirta
Olen viime aikoina miettinyt suunnitelmiani omistamani asunnon suhteen. Kyseessä on 25 neliöinen yksiö, joka on hankittu uudiskohteena. Muutin asuntoon toukokuussa 2016. Haluan säilyttää mahdollisuudet muuttaa esimerkiksi työn tai vaimokkeen perässä, joten asunnon vuokraaminen tai myyminen voi tulla vastaan jatkossa. Alkuperäinen ideani oli hankkia asunto, joka on helppo vuokrata. Teesi meni siten, että asunnon pitää olla yksiö ja siitä pitää olla hyvät yhteydet keskustaan ja yliopistolle. Nyt olen pohtinut seuraavanlaista skenaariota, jossa asuisin asunnossa itse ensin 2 vuotta, jonka jälkeen olisin valmis vuokraaman asunnon. Asiaa hieman selviteltyäni vastaan tuli asuntosijoittamisen kassavirta, joka olisi hyvä olla positiivinen.
Vaikka sijoitusasunnon tuotto voi olla esim. 5 % vuodessa ja ylipäätään positiivinen, niin sijoitusasunnosta saatava kassavirta voi olla silti negatiivinen. Tähän liittyy ennen kaikkea lainan lyhentämiseen menevä summa, joka voi olla melko suuri vuokraan nähden. Huomasin heti alkuun, että nykyinen tasalyhenteinen laina on kaikken huonoin kassavirran osalta. Totesin nopean laskelman perusteella, että kassavirtani tulisi olemaan selvästi negatiivinen nykyisin lainaehdoin. Päädyinkin siis ensin selvittämään, että voinko lyhennystapaa muuttamalla kääntää kassavirran positiiviseksi.
Käydään ensin läpi hieman reunaehtoja, jotka koskevat tätä asuntosijoitusskenaariota. Tilanne kuvastaa siis kesäkuuta vuonna 2018 tai siitä eteenpäin. Ehkä suurin asuntosijoittamiseen vaikuttava tekijä on asunnosta saatava vuokra, joten arvioidaan se ensin. Kävin läpi samalta alueelta reilu kymmenkunta vuokrayksiötä, joiden keskimääräinen koko oli 29,4 neliötä. En huomioinut kaikkein suurimpia yksiöitä, jolloin otannan yksiöiden koot vaihteli 25 neliön ja 32 neliön välillä. Asuntojen keskimääräinen vuokra oli 763€/kk. Kun tämä jaetaan keskimääräisellä asunnon koolla, niin saadaan keskimääräinen neliövuokra 26€/kk/neliö. Oletetaan, että tämä edustaa alueeni vuokratasoa ja käytetään sitä myös kassavirran laskennassa.
Soveltamalla edellisessä kappaleessa arvioitua keskimääräistä neliövuokraa omaan asuntooni saadaan odotettavissa olevaksi vuokraksi 650€/kk. Tämä vaikuttaa ihan konservatiiviseltä, sillä samasta taloyhtiöstä on vuokrattu vain muutaman päivän ilmoitusajalla samanlaisia asuntoja 685-715€/kk hintaan. Toistaiseksi vaihtuvuus näissä yksiöissä on ollut omien havaintojen mukaan 0 eli ketään ei ole vielä muuttanut johonkin muualle. Toki tässä on riskinä, että toteunut vuokra ei tule olemaan edes näin paljon. Suomalaisten keskiansiot ovat noin 3000€/kk, jolloin nettopalkka on about 2100€/kk. Edellä esitetty 650€/kk vuokrataso on suomalaisen keskimääräisestä nettopalkasta noin 31 %. Tämä on vielä selvästi alle 40%, jota on käsittääkseni yleisesti pidetty kipurajana asumiskustannuksissa. Tulevaisuudessa vuokrat voivat siis vielä hieman kasvaa, mutta en lähtisi veikkaamaan tämän puolesta. Mielestäni pääkaupunkiseudulla vuokrien vähintään ennallaan pysyminen on todennäköistä.
Jotta päästään pelkästä vuokrasta kassavirtaan, niin aletaan vähentelemään kuluja. Heti alkuun tule vastike, joka on toistaiseksi talousuunnitelman mukaisesti 85€/kk. Tämän avulla voidaan laskea bruttovuokratuotto, joka on 12kk*(650€/kk-85€/kk) = 6780€ vuodessa. Tästä summasta pitäisi nyt sitten maksaa sijoituslainan korot ja lyhennykset sekä kerran vuodessa vielä verotkin. Loppu tuloksen pitäisi olla positiivinen!
Olen arvioinut, että minulla on asunnostani velkaa jäljellä hieman alle 112 000€ kesäkuussa 2018. Koska haluan pitää laskelman kohtuu yksinkertaisena, niin olen hyödyntänyt korkotason arviointiin OP:n tarjoamia pitkiä 25 vuoden kiinteitä korkoja. Käsitykseni mukaan korkotarjouksia marginaali mukaan lukien on saanut tällä hetkellä noin 2,5 % tasolla. Otin tähän kuitenkin hieman extraa ja arvioin kokonaiskoron olevan 3 %. Lisäksi oletin 25 vuoden takaisinmaksuajan sekä tasaerän lyhennystavaksi, jotta kassavirrasta tulisi mahdollisimman suuri. Käyttämällä esim. tätä laskuria saan maksueräksi 531€/kk, joka sisältää korot ja lyhennyksen. Vuodessa lainan lyhentämiseen ja korkoihin menee siis yhteensä 6372€.
Yllä olevista luvuista voidaankin jo laskea kassavirta ennen veroja, joka on 6780€ - 6372€ = 408€ vuodessa. Tästä voi jo huomata, että kassavirta muodostuu todella pieneksi ja verojen jälkeen itseasiassa negatiiviseksi. Koska lainapääoma pienenee vuosittain, niin myös maksettujen korkojen summa pienenee. Tämä johtaa taas verotettavan tulon kasvuun ja sitä kautta verojen kasvuun. Tämä vaikuttaa siis molempiin suuntiin, mutta arvioidaan tästä huolimatta verot ensimmäisen vuoden mukaan. Olettaen 3 %:n kokonaiskoron, niin korkoja maksetaan ensimäisen vuoden aikana yhteensä noin 0,03*112 000€ = 3360€. Nämä korot voidaan vähentää pääomatuloista, jolloin verotettavaksi vuokratuotoksi jää 6780€ - 3360€ = 3420€. Oletetaan vielä pääomatulojen veroasteen olevan 30 %, jolloin veroa joudutaan maksamaan vuodessa 0,3*3420€ = 1026€.
Nyt lopuksi voidaan laskea kassavirta uudelleen siten, että myös verot on huomioitu. Kassavirta = 408€ - 1026€ = -618€ vuodessa, joka on noin -52€/kk. Kassavirta on siis negatiivinen ja vaikka vuokrausaste olisi 100%, niin lisäksi joutuisin silti sijoittamaan sijoitusasuntooni noin 52€ joka kuukausi. Tässä ei päästy siis haluttuun tilanteeseen, jossa kassavirta olisi positiivinen. Onko jollain esittää keinoja miten tämän saisi käännettyä positiiviseksi? Yksi vaihtoehto käsittääkseni on bullet laina. Onko jollain mielipiteitä bulletin soveltumisesta tähän keissiin? Mitä tehdä 10 vuoden päästä, kun bullet erääntyy? Mitä riskejä siihen liittyy?

tiistai 29. marraskuuta 2016
Marraskuun säästöaste 63,5%, haaste lähestyy loppuaan
Päivitetty 15.12.2016 typot laskelmissa
Marraskuu ja haasteen toiseksi viimeinen kuukausi alkaa olla lopuillaan. Viimeisiä viedään ja veronpalautukset tuo kaivattu piristystä, mutta mistään loppukiristä ei voida puhua. Katsotaanpa miltä viime kuukausi näyttää lukuina:
Tulot:
Palkka 2716,25€
Muut tulot 1745,44€
Tulot yhteensä 4461,69€
Menot:
Kiinteät kulut 851,72€
Asuminen 720,68€
Muut kulut 56,6€
Kulut yhteensä 1629,00€
Säästöön: 2832,69€, joka on 63,5 % nettotuloistani.
Tuloihini vaikuttivat ylimääräiset tuntikorvaukset, päivärahat ja kulukorvaukset. Muita kuluja olivat työmatkoilta tulleet kulut. Lisäksi tänään maksetut veronpalautukset noin 1200€ nostivat muita tulojani.
Kuluni olivat yhteensä 1629€, jotka olivat kiinteiden kulujen osalta n. 400€ yli budjetin. Haasteen mukaisesti olen ottanut tavoitteekseni pitää kiinteät kulut alle 450€ kuukaudessa. Tavoite ei ole ollut realistinen. Elämäntapani ja kulutustottumukseni ovat muuttuneet niin paljon, etten enää pysty aiempien vuosien mukaisiin pieniin kuluihin. Tämä ei kuitenkaan yhtään vähennä kulujen seurannan arvoa vaan se nimenomaan kyseenalaistaa muuttuneita tapojani.
Olen ensi vuotta ajatellen tehnyt toteutuneiden kulujen perusteella realistisemman tavoitteen kiinteiden kulujen osalta. Muutoksia on tullut bussikorttiin, jonka budjettia nostin lähes 100 % (aiemmin en ollut huomioinut seutumatkoja) ja muihin kuluihin. Lisäksi muualle pieniä fiksauksia. Muut kulut ovat kuitenkin selvin muutos, sillä sen osalta viisinkertaistin budjetin. Tässä ideana oli, että ensi vuonna tulisi oikeasti onnistumisia ja sitä kautta myös hyvää oloa. Budjetti on suunniteltu realistisesti, mutta kuitenkin siten, että säästöasteeni asettuisi keskimäärin lähes 50 % tasolle. Alla olevassa erittelyssä on esitetty suluissa myös ensi vuodelle suunniteltu budjetti 780€/kk (+73%) tämän 450€/kk haastebudjetin lisäksi.
Tässä kuussa asumiskulut olivat edelleen poikkeuksellisen suuret, sillä toistaiseksi joudun maksamaan lainan lyhennyksen lisäksi myös rahoitusvastiketta. Taloyhtiölainan maksun jälkeen kuukausittaiset asumiskulut pienenevät arviolta noin sadalla eurolla.
Tässäkään kuussa en tehnyt viikkoraportteja kiinteistä kuluistani, joten alla yhteenveto kiinteistä kuluista (suluissa merkitty budjetti ja nyt myös uusi vuodelle 2017 suunniteltu realistisempi budjetti)
Ruokaostokset 197,47€ (150€, uusi budjetti 165€)
Bussikortti 70€ (50€, uusi budjetti 90€)
Netti 13,4€ (13,5€, uusi budjetti 15€)
Spotify ja Netflix 19,98€ (10€, uusi budjetti 20€)
Sähkö 52,05€ (13,5€, uusi budjetti 15€)
Työpaikkaruokailu 100,8€ (130€, uusi budjetti 125€)
Vakuutukset 12,12€ (10€, uusi budjetti 10€)
Muut kulut 397,9€ (73€, uusi budjetti 340€)
Muut tulot 12€ (0€, uusi budjetti 0€)
Yhteensä 851,72€ (450€, uusi budjetti 780€)
Jälleen ylittyi ruokabudjetti. Nyt tajusin toisen syyn ruokakulujen nousuun sen lisäksi, että en ole kiinnittänyt ruuan hintoihin ollenkaan huomiota. Olen nimittäin alkanut käymään alepassa sen sijaan että aiemmin kävin prismassa ja lidlissä. Ensi vuonna tätä pitää alkaa seuraamaan, jos näyttää, että kulut olisivat liikaa nousussa. Muut tulot kertoo tililleni tulevista rahoista, kuten veloista jne. Näistä hyvin suuri osa (>95%) liittyy nimenomaan muihin kuluihin, mutta osa (<5%) myös ruokakuluihin. Tästä johtuen muut tulot voidaan vähentää muista kuluista. Reilu ylitys tuli jälleen muiden kulujen osalta ja vaikka siitä vähennäisiin muut tulot, niin lukema on noin 385€, joka on noin 5-kertainen budjetoituun nähden. Muihin kuluihin kuului mm. seuran syntymäpäiväjuhlat sekä jäsenmaksu, halloween juhlat naamiaisasuineen, kaverin läksiäiset, pikkujoulut ja vaatteiden päivittämistä. Lisäksi muutama pubi reissu ja ulkoruokinta.
Haasteen ideana on ollut rahan säästäminen lähiajan menoihin. Säästämisen lisäksi olen varmistanut riittävän likviditeetin hankkimalla rahoituksen pankista. Tässä kuussa lähiajan menoihin liittyviä kuluja maksoin säästöistä 393,16€. Vuoden vaihteen jälkeen pitää vetää tämäkin asia yhteen, vaikka tämä vain viivästyy. Vuoden vaihtuminen on aina hyvä aika puhdistaa pöytä ja startata täysillä uusiin seikkailuihin ja uuteen vuoteen.
Tässä vielä yhteenveto säästämisestäni haasteen ajalta:
Joulukuu 608,84€ (21,7 %)
Tammikuu 1503,21€ (51,7 %)
Helmikuu 901,53€ (35,9 %)
Maaliskuu 365,43€ (14,9%)
Huhtikuu 1087,9€ (33,7%)
Toukokuu 907,03€ (36,3%)
Kesäkuu 810,01€ (27,4%)
Heinäkuu 1754,05€ (70,5%)
Elokuu 399,28€ (13,7%)
Syyskuu 896,16€ (36,4%)
Lokakuu -282,44€ (-8,8%)
Marraskuu 2832,69€ (63,5%)
+____________________
11783,69€ (33,8%), joka on keskimäärin 982€/kk.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)