torstai 27. toukokuuta 2021

Salkkuni osinkokorotukset alkuvuonna

Salkussani on 26 eri yrityksen osakkeita. Tällä hetkellä 23 maksaa osinkoa, mutta Disney, Booking Holdings ja O'Reilly Automotive eivät osinkoja maksa. Alkuvuonna on tullut jo 11 korotusta ja Svenska Handelsbanken on palannut osingon maksajaksi. Tässä tekstissä käyn läpi lyhyesti alkuvuonna tulleet korotukset. Osinkotiedot on esitetty vuotuisina osinkoina.

Pohjoismaiset Fortum, Nokian Renkaat, Kone, Novo Nordisk ja SHB

Fortum korotti osinkoa 1,10 eurosta 1,12 euroon eli noin 1,8%. Sitä ennen Fortum on pitkään maksanut 1,1 euron vuotuista osinkoa käytännössä vuodesta 2014 alkaen. Odotan Fortumin osingon pysyvän hyvin stabiilina tulevaisuudessa ja riippuen Uniper strategian/integroinnin onnistumisesta kasvavan hieman.

Nokian Renkaat korotti osinkoa 1,14 eurosta 1,20 euroon eli noin 5,3%. Nokian Renkaat joutui vuonna 2020 leikkaamaan osinkoa käytännössä koronaviruksen aiheuttaman shokin takia. Sitä ennen Nokian Renkaiden osinkotrendi oli nousujohteinen. Odotan Nokian Renkailta maltillisia osingonkorotuksia tulevaisuudessa vahvan investointijakson jälkeen. Haasteita kuitenkin riittää, mutta potentiaalia on selvään tulosparannukseen tulevina vuosina.

Kone korotti osinkoa 1,70 eurosta 1,75 euroon eli noin 2,9%. Lisäksi Kone ilmoitti maksavansa 0,5 euron lisäosingon, joita Koneella on ollut aina välillä tapana maksaa. Koneen osingon korotushistoria on todella vahva, sillä tulos ja liiketoiminta ovat kasvaneet merkittävästi. Koneen tase on todella hyvässä kunnossa eikä sille oikein tahdo löytyä mitään käyttöä kun Thyssenin hissitkin meni ohisuun. Odotan lisäosinkoja jatkossakin, mutta perusosingon kasvun uskon noudattavan suoraan liiketoiminnan kehitystä.

Novo Nordisk korotti osinkoa 8,35 DKK:sta 9,1 DKK:hon eli noin 9,0%. Novo Nordisk on korottanut osinkoaan hyvin pitkään (20 vuotta) ja myös tulevaisuus näyttää positiiviselta. Odotan Novolta jatkossakin melko vauhdikaasti kasvavaa osinkovirtaa.

Svenska Handelsbanken palasi osingon maksajaksi ja ilmoitti maksavansa tänä vuonna osinkoa 4,1 SEK. Tämä ei ole varsinainen osingon korotus, mutta positiivinen muutos kuitenkin osingonmaksussa. SHB:n osinkohistoria on nousujohteinen, mutta heittelevä. Vaikka pankkiala on kärsinyt viime vuosina matalista koroista, niin ehkä tulevaisuus on parempi. Jokatapauksessa odotan Svenska Handelsbankenilta vahvaa ja silloin tällöin hitaasti kasvavaa osinkoa jatkossa.

Yhdysvaltalaiset ICE, MCO, MMM, TSCO, GILD, FAST ja MDT

Intercontinental Exchange (ICE) korotti osinkoa 1,2 dollarista 1,32 dollariin eli noin 10%. ICE on maksanut ja korottanut osinkoa vuodesta 2013 lähtien. Bisnes kasvaa mukavasti ja maksusuhde on matala, joten tulevaisuudelta odotan melko väkevää kasvua myös osinkoon.

Moodys (MCO) korotti osinkoa 2,24 dollarista 2,48 dollariin eli noin 10,7%. MCO on maksanut kasvavaa osinkoa vuodesta 2009 lähtien. Kuten ICE:llä niin myös MCO:n bisnes kasvaa ja maksusuhde on matala, joten keep em coming!

3M (MMM) korotti osinkoa 5,88 dollarista 5,92 dollariin eli noin  0,7%. 3M on maksanut kasvavaa osinkoa 62 vuotta putkeen. Maksusuhde on hieman koholla ja korona on aiheuttanut haasteita liiketoiminnalle, joten melko maltillinen korotus oli odotettavissa. Odotan, että lähivuosina osinkoa nostetaan hyvin maltillisesti, mutta pidemmällä aikavälillä uskon 3M:n innovointiin, kasvuun ja hyvään kannattavuuteen kaikissa segmenteissä.

Tractor Supply (TSCO) korotti osinkoa 1,5 dollarista 2,08 dollariin eli noin 38,7%. TSCO on ollut selvä hyötyjä koronan aiheuttamasta kotoilusta ja osingon korotus on sen mukainen. USA:ssa on vielä varaa laajentua ja myymäläkohtainen myynti kasvaa mukavasti. Myös maksusuhde on matala, joten osingon odotan kasvava jatkossakin ripeää vauhtia.

Gilead Science (GILD) korotti osinkoa 2,72 dollarista 2,84 dollariin eli noin 4,4%. GILD on tällä hetkellä Do-or-Die vaiheessa, sillä tasetta on pistetty käyttöön useilla suurehkoilla yritysostoilla ja yhteistyösopimuksilla. Ennen kuin GILD saa T&K-putkesta uusia hoitoja tai lääkkeitä markkinoille, niin bisnes ja osinko pohjautuu käytännössä HIV-lääkkeisiin. Odotan lähinnä stabiilia osinkoa lähivuosina.

Fastenal (FAST) korotti osinkoa 1,0 dollarista 1,12 dollariin eli noin 12,0%. Fastenal on suoriutunut väkevästi syklissä kuin syklissä ja osinkoa on nostettu jo 21 vuotta putkeen. Maksusuhde on melko korkea, joten osingon korotuksen tulevat perustumaan täysin liiketoiminnan kehitykseen tulevaisuudessa.

Medtronic (MDT) ilmoitti tänään osingon korotuksestaan. Kyseessä on 44. osingon korotus putkeen. Osinkoa korotettiin 2,32 dollarista 2,52 dollariin eli noin 8,6%. Vaikka MDT on melkoinen jättiläinen, niin terveydenhoitoalalla liiketoiminnan taustalla on periaatteessa muutamia megatrendejä: väestön kasvu ja vanheneminen. Odotan siis melko korkeilla prosenteilla kasvavia osinkoja myös jatkossa.

Yhteenveto

Ihan kelvollisia korotuksia on salkun yrityksen jakanut. Edellä esitettyjen yritysten keskimääräinen efektiivinen osinkotuotto on tällä hetkellä 2,69%. Keskimääräinen osinkokorotus on ollut 9,46% alkuvuonna. Alla vielä yhteenveto taulukkomuodossa.

TikkeriHintaOsinkoYieldKorotus
MDT126.272.522.00%8.60%
FAST52.911.122.12%12.00%
GILD66.352.844.28%4.40%
TSCO183.022.081.14%38.70%
MMM201.585.922.94%0.70%
MCO331.192.480.75%10.70%
ICE112.371.321.17%10.00%
FORTUM23.691.124.73%1.80%
TYRES32.791.203.66%5.30%
KNEBV66.842.253.37%2.90%
SHB-A95.324.104.30%n/a
NOVO-B482.059.101.89%9.00%

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti