torstai 20. maaliskuuta 2014

Ostoja, ostoja ja Venäjä riskin hajauttamista

Osto Kone

Salkkuuni oli kertynyt käteistä useampi satanen. Mietin hetken mitä teen ja ostin Konetta maaliskuun alussa hintaan 28,92€ yhteensä 25 kpl. Tällä hinnalla Kone tarjonnee ensi vuonna noin 3,8 % osingon. Kone on kasvanut 2000-luvulla rajusti, minkä voi nähdä esim. liikevoiton (EBIT) kasvusta. EBIT on kasvanut viimeisen 5 vuoden aikana keskimäärin 14,1 % vuodessa. Jos oletetaan, että kasvu olisi enää 8,2 %, niin ennustetulla 1,1€ osingolla saisin sijoitukselleni noin 12 % tuoton.

Lisäksi liikevaihdosta sekä liikevoitosta suurin osa tulee Aasiasta ja erityisesti Kiinasta. Tämä lisää myös salkkuni Aasia painoa, mikä on hyvä varsinkin näin Ukrainan kriisin alla. Kone on myös ensimmäinen teollisuus toimialalla toimiva yritys salkussani, mikä parantaa salkkuni toimialahajautusta. Tulen käsittelemään Konetta laajemmin tekstisarjassani "Salkkuni yhtiöt". Tulen myös ostamaan Konetta lisää jos hinta laskettelee Kiinan aiheuttaessa harmia koko maailmalle.

Osto Nokian Renkaat

Ostin myös Nokian Renkaita, kun sen hinta laski tänään alle 28 euron. Mukaan tarttui 35 kappaletta tämän laatu firman osakkeita hintaan 27,94€. Verohuolien ja Venäjän kriisin pitkittyessä osinkoa tuskin tullaan nostamaan ensi vuonna. Tämän vuoden (sama kuin viime vuonna) 1,45 euron osingolla tuotoksi saadaan noin 5,19 %. Jos yritys pystyy tulevaisuudessa lähellekkään historiansa mukaisia kasvulukuja, niin tuotto tulee olemaan huomattavasti yli tuottovaatimukseni (12 %). Nokian Renkaiden ROE on ollut keskimäärin noin 22 % aikavälillä 2001-2013 ja yritys on kasvattanut liikevaihtoa ja osakekohtaista tulosta keskimäärin viimeisen kymmenen vuoden aikana yli 10 % vuodessa. Ostohinnallani Nokian Renkaiden P/B arvostus on 2,59, mutta tulen ostamaan lisää hintojen lasketellessa.

Yksi peruste Nokian Renkaiden ostoon oli Venäjä riskin hajauttaminen ja eri yritysten välisen volatiliteettieron hyödyntäminen. Salkussani oli merkittävä määrä Fortumia, jolla on viime vuosina ollut suuri investointiohjelma Venäjälle ja Fortum tulisi kärsimään Nokian Renkaiden tavoin Venäjä riskin täydellisestä realisoitumisesta. Vähentämällä Fortumin osuutta ja avaamalla position Rinkuloihin pidin Venäjä riskin ennallaan, mutta sain hajautettua sitä eri liiketoimialoille.

Kevennys Fortum

23. helmikuuta ennen Krimin ja Venäjän välisten kiistojen julkisuuteen tuloa Fortum treidasi noin 18,05 eurossa ja Rinkulat noin 33,5 eurossa. Tänään Fortum treidasi 16,03 eurossa ja NRE 27,94 eurossa. Fortum oli tippunut Krimin tilanteen kärjistyessä yhteensä noin 11,2 % ja NRE yhteenä noin 16,7 %. Molemmista on osingot irtoamatta. Nokian Renkaiden suuremmasta volateliteetistä johtuen osake oli liikahdellut enemmän ja tein oletuksen, että osakkeet palautuvat aiemmalle tasolle jos/kun kriisi rauhoittuu. Tämä mahdollistaa siis paremman arvon nousun, jonka hyödyn voi laskea erotuksena 16,7 - 11,2 = 5,2 %. Joku voisi sanoa tätä spekulaatioksi, minä "sivistyneeksi" hajauttamiseksi.

Aiemmassa pitää tietenkin huomioida, että vaihdon Fortumin korkeamman osinkotuoton NRE:n matalampaan osinkotuottoon. Osinkotuottojen ero on 1,1/16,03 - 1,45/27,94 = 6,86 - 5,19 = 1,67 %. Lisäksi menetän kaupankäyntikulut, jotka Nordnetissä olivat minun tapauksessani (kerran kuussa kauppaa käyvälle) 7 euroa per toimeksianto. Kulut tekevät yhteensä 0,72 %, jolloin hajautuksen kokoinaishyödyksi saadaan 5,2 - 1,67 - 0,72 = 2,81 %. Ei ole kovin suuri tuotto, mutta jos laskee saavansa sen ilmaiseksi pelkästään hajauttamalla, niin sopii minulle.

Verotus

Lisäksi Fortumin myyntini mitoitin siten, että tämän vuoden luovutusten yhteissummaksi tulee alle 1000 euroa. Tämä tarkoittaa verottajan silmissä sitä, että voitoista ei tarvitse maksaa veroja. Näin pystyn välttämään verot 60* (16,03-13,89) = 128 euron voittojen osalta (tämä oli siis edessä enemmän tai myöhemmin, koska tarkoituksenani oli keventää Fortumin painoa).

Tänä vuonna ei siis osakkeita enää myydä. Ja jos ihan totta puhutaan, niin olisin jopa halunnut jättää välistä tämänkin myynnin, mutta hajautuksen lisääminen ja NRE:n alas valunnut hinta olivat liian houkuttelevia. Jään edelleen odottamaan innolla uutisia Fortumin verkkojen myynnin etenemisestä ja tämän treidin jälkeen voin odotella myös innolla uutisia Nokian Renkaiden verotuskiistasta.

Loppukaneettina voisin lausua vielä yhden Buffet-kliseen, mikä monesti pyöri päässäni laskelmia tehdessä: " It's far better to buy a wonderful company at a fair price than a fair company at a wonderful price." [1] Lisään muutokset "Salkku"-sivulle, kun kerkeän. Tällä erää hommia riittää niin töissä kuin kotona, mutta niitä onkin ilo tehdä, kun salkku on täynnä loistavia yhtiöitä!

[1] Berkshire Hathawayn kirje osakkeen omistajille vuonna 1989, http://www.berkshirehathaway.com/letters/1989.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti