torstai 3. lokakuuta 2013

Q3 katsaus: +3,94 %

Salkkuni kehittyi positiiviseen suuntaan viime kvartaalilla. Arvo nousi 3,94 % vertailuindeksin noustessa yli 15 %. Lyhyen aikavälin liikkeitä on turha murehtia. Kvartaalilla tapahtui myös muutoksia salkkuni allokaatiossa, sillä myin Caverionin, YIT:n ja TeliaSoneran osakkeeni. Tilalle ostin mielestäni laadukkaampaa liiketoimintaa, nimittäin IBM:n osakkeita tarttui mukaan hintaan 182,8 USD. Kvartaalilla salkkuuni tupsahti myös muutamat osingot Wal-Martilta ja Aflacilta, 0,47 ja 0,35 USD per osake.

Olen tyytyväinen salkkuni tapahtumiin ja kehitykseen viime kvartaalilla ja jään odottelemaan tulevia tuottoja. Keskityn nyt kirjoittamaan ensimmäistä tekstisarjaani ja pidän tämän julkaisun lyhyenä. Jos jotain muuta elämään liittyvää tähän raapustelisin, niin auton myynti ei ole edennyt. Yritän saada tehtyä sen lähiaikoina, mikä mahdollistaisi pääoman lisäämisen salkkuuni. Löysin autostani hieman vikaa, minkä korjasin ennen myynnin jatkamista. Toiseksi veronpalautuksia on tulossa kohtuu hyvä määrä, jotka suuntaan myös säästöihin. Lisäksi töitä näyttäisi riittävän vaikka Suomessa on paljon irtisanomisia viime aikoina ollut. Palkan yleiskorotuskin on tulossa ensi kuun palkkaan.

Nordnetillä on tällä hetkellä tiettyjen jenkkiosakkeiden toimeksiannot alennettuun hintaan. Tämä herätti heti mielenkiintoni, sillä pienemmät toimeksiantomaksut mahdollistavat useampien ostojen suorittamisen. Tarjousosakkeista IBM on jo salkussani, Coca-Cola, ExxonMobile ja Wells Fargo ovat seurantalistallani, mikä nostaa entisestään mielenkiintoani. Jään harkitsemaan miten toimin näiden mahdollisuuksien suhteen. Palkka tulee 15.10., joka tapahtuu ennen tarjouksen päättymistä, joten uskon jonkinlaisen toimeksiannon tapahtuvan lähiaikoina. Esim. Coca-Cola tarjoaa tällä hetkellä yli 3 % osinkotuottoa ja arvostus on noin P/E = 20.

Nopeasti salkkuani vilkuilessa huomasin, että juuri nyt maksullista opetusta tarjoavat firmat, kuten salkkuyhtiöni Strayer Education ovat noin 4 % laskussa. En huomannut mitään uutista tai alan firman tulosjulkistusta asiaan liittyen, mutta aion tutkia asiaa. Jotain positiivistakin vielä tähän loppuun: Fortumin osake on lähellä vuoden korkeinta ja Tikkurila on lähellä ATH:ta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti