lauantai 23. maaliskuuta 2024

Vuoden 2023 esitäytetyt verot korjattu

Olipahan urakka tällä kertaa! Isompi homma johtui siitä, että korjailin samalla kirjanpitoa sijoitusasunnon osalta. Toinen syy oli useat luovutukset, joiden hankintahintoihin vaikutti spinoffi ja osa oli tehty Lynxin puolella.

Ansiotulot

Tää on helppo homma tarkastaa! Ottaa vaan joulukuun palkkakuitin ja katsoo tulot vuoden alusta. Lisäksi kaivaa kuitin taloyhtiön hallituksen kokouspalkkiosta, joka onneksi maksetaan kerran vuodessa.

Ansiotulot suorastaan romahtivat vuoden 2022 lukemista (n. 120k€) ja olivat vain noin 66k€. Tälle vuodelle olen verokorttiin laskenut lukemaksi n. 77k€.

Vähennyksiin meni työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksuihin kassan maksu, joka helppo löytää nettipankista hakutoiminnolla.

Pääomatulot vuokra-asunnosta

Tässä päänvaivaa aiheutti muutokset vesimaksuissa ja niiden tasauksissa. Olin kyllä näistä kirjanpitoa pitänyt, mutta se ei soveltunut verotukseen.

Tällä kertaa tein niin, että laskin jokaiselle vuodelle 2018 alkaen taloyhtiölle maksamani vesimaksut ja tasaukset yhteen sekö vastaavasti vuokralaiseltani perimät vesimaksut ja tasaukset. Osa tasauksista on tehty kesken vuoden vuokralaisen vaihtumisen yhteydessä ja on perustunut viime taloyhtiön tasauksen veden hintoihin. Vesimaksuista on tullu tätä kautta hienoista voittoa vaikka tämä ei ole ollutkaan tavoite:


Lisäksi piti kaivella vuokralaisten henkilötunnukset veroilmoitukseen. Tulojen ja kulujen osalta korjattu ilmoitus näytti tältä:

  • Tulot 7776€ (vuokrat ja vesimaksut)
  • Vastikkeet 7475€ (hoito- ja rahoitusvastike + vesimaksu)
  • Muut kulut 50€ (matkat näyttöihin, sähköt, luottotietojen tarkastus)
Lisäksi tässä yhteydessä tarkastin tulonhankkimislainojen korkokulut, jotka kohdistuvat sijoituskämppään. Oman pankin ja Nordnetin tiedot olivat aivan oikein ja korkoja meni yhteensä 705€. Tämän kun huomioi, niin tästä tulu eka vuosi kun tein vuokra-asunnolla tappiota verotukseen, n. -450€.

Muut vähennykset pääomatulosta

Tänne tuuttasin kaavamaisen työhuonevähennyksen 470€/v ja 50% netin kuluista eli 138€/v. Lisäksi ujutin tähän mukaan Lynxin valuutanvaihtokulut 10€, kun niitä ei voi Y-tunnuksen puutteen takia ilmoittaa arvopapereiden hoitokuluihin. Eipä tällä taida olla väliä, jos tässä verottaka huomioi jotenkin 50€ omavastuun.

Pääomatulot

Tässä meni myös melkoisesti aikaa kun käsipelillä lähdin näitä syöttämään. Ärsyttävin juttu oli ilmoittaa (ja sitä ennen laskea) myyntikulu ostoeräkohtaisesti. Esim. 3M, jonka myin osana salkkuni kevennystä:

Lynxin puolen osinkojen ilmoitus onnistui rutiinilla ja excel laski osakekohtaiset tulot ja pidätykset euroissa suoraan FY2023 vuosiraportista, jonka latasin CSV-muodossa. Sit vaan naputtelemaan yksi yritys kerrallaan niitä sisään. Tähän liittyen toivoisi, että maksumaa, osaketyyppi ja listaamaton/listattu valinnat voisi tehdä ensin, jonka jälkeen sitten yrityskerrallaan. Ikävä näpytellä jokaisen 20 eri firman osinkoa ilmoittaessa että tämäkin tullut Yhdysvalloista ja listatusta yrityksestä sekä osakelaji on 51 (ulkomainen perusosake).

Lopputulos oli seuraava:
  • Myyntivoitot 1467€
  • Osigot (Suomi) 492€
  • Ulkomaantulot 2994€
Eli yhteensä sellainen 5000€ pääomatuloja vuokratulojen (lue tappion) lisäksi.

Sandikin myynnissä piti tarkastaa, että Alleima spinoff on huomioitu oikein Nordnetin päässä ja olihan se. 94,8% alkuperäisestä hankintahinnasta oli jäänyt Sandvikille, muy bueno!

Yhteenveto

Alle tunnin homma muuttui kolmen tunnin pakertamiseksi, kun aloin korjaamaan kirjanpitoa ja luovutuksia oli "paljon" itse ilmoitettavana. No, onneksi tämä taisi olla nyt viimeinen kerta kun nipu-napu-niputteluun tarvii lähteä, sillä salkku on kokonaisuudessaan Nordnetista. Jatkossa riittää siis spessutilanteiden tarkastaminen.

Vuokratulojen osalta toki kirjattavaa riittää, mut nyt sen osalta oma kirjanpito on valmiina jouhevaan tiedon koostamiseen ja siirtoon.

2 kommenttia:

  1. Käsittääkseni verottajan tulkinta sijoitustoiminnan työhuonevähennykseen on muuttunut ja nyt sovelletaan vain 940 € tai 235 € summia. Nyt on mielestäni kovemmat vaatimukset ja tiputti omalta osalta 470 € tasolta pois. Muutamalla ostolla ja myynnillä kuukaudessa ei esimerkin mukaan enää saisi edes alinta.

    https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/verokortti-ja-veroilmoitus/vahennykset/paaomatuloista_tehtavat_vahennykse/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio, kiitos! Mulla oli eri verottajan sivu käytössä ja huomasin että sekin oli jotenkin sanamuodoiltaan muuttunut aiempaan nähden. Tuo linkkisi valaisee asiaa kunnolla ja sen perusteella oman verotuksen osalta tuon vähennyksen voi vetää nollille. Mutta nyt toisaalta voin ottaa täydet 940€ todennäköisesti omiin etätöihin liittyen. Tutkinpa asiaa lisää.

      Poista