sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Liikaa perityt lähdeverot osingoista (Tanska ja Irlanti)

Nykyinen strategiani perustuu täysin osingonkasvusijoittamiseen. Osingot ja niiden verotus vaikuttavat merkittävästi saamiini tuottoihin. Päätin tutkia hieman mikä vaikutus verotuksella on saamiini osingoihin.

Normaalisti 85% osingoista ovat veronalaisia pääomatuloverotuksessa. Tämä tarkoittaa, että osinkojen veroksi muodostuu 25,5% (0,85×0,3=0,255). Ennakonpidätys ulkomaan osinkojen osalta on 15% ja loput 10,5% peritään vuosittaisen verotuksen yhteydessä. Jotkut valtiot eivät kuitenkaan noudata verosopimusta vaan ne perivät enemmän kuin 15% ennakonpidätystä.

Suurin osa salkkuyhtiöistä ovat kotipaikaltaan jenkkilästä, Suomesta tai Ruotsista. Suomalaisista ennakonpidätys on 25,5% ja muilta ennakonpidätys on 15%. Minun salkussani on kuitenkin kolme osaketta, joihin tämä verosopimuksen vastainen ennakonpidätys kohdistuu. Alla on esitetty ennakonpidätykset yritysten kotipaikkojen mukaan:
Irlanti 20%, kohdistuu Medtroniciin,
Tanska 27%, kohdistuu Pandoraan ja Novo Nordiskiin.

Näiden yritysten osalta lopullinen osinkoveroprosentti muodostuu seuraavanlaiseksi:
Irlanti 25,5% + (20% - 15%) = 30,5%,
Tanska 25,5% + (27% - 15%) = 37,5%.

Aikamoisia lukuja!

Medtronic sijoitukseni suuruus on tällä hetkellä 851€ ja osinkoa tulee vuosittain bruttona 18€ efektiivisen osinkotuoton ollessa n. 2,1%. Medtronic on salkkuni pienin sijoitus painon ollessa n. 1,8%.

Pandora sijoitukseni suuruus on tällä hetkellä 1699€ ja osinkoa tulee vuosittain bruttona 97€ efektiivisen osinkotuoton ollessa n. 5,7%. Pandoran paino on salkussani n. 3,6%.

Novo Nordisk sijoitukseni suuruus on tällä hetkellä 1653€ ja osinkoa tulee vuosittain bruttona 36€ efektiivisen osinkotuoton ollessa n. 2,2%. Novo Nordiskin paino on salkussani n. 3,5%.

Kokonaisuudessaan ei siis ole kovin suurista summista kyse. Jos hakisin liikaa perittyjä ennakonpidätyksia takaisin, niin saisin vuosittain veroja takaisin seuraavanlaisesti:
Medtronic (0,305-0,255)×18€ = 0,9€
Pandora (0,375-0,255)×97€ = 11,64€
Novo Nordisk (0,375-0,255)×36€ = 4,32€.

Voisin periä veroja takaisin yhteensä siis n. 17€. Mitä olen ymmärtänyt niin liikaverojen periminen takaisin on aikamoinen lomakesavotta. Ei mielestäni maksa vaivaa. Jos muistan oikein, niin siihen menee vielä jotain postikuluja ja muuta, niin ei todellakaan ole mun juttu. Korkeintaan ihan vaan mielenkiinnosta asiaa kohtaa voisin prosessin laittaa käyntiin. Tämänkin vissiin voi tehdä kerralla viimeiseltä 5 vuodelta, jolloin hommassa voisi päästä tuntipalkoille. Mutta ei kiitos, nyt ei ainakaan nappaa.

Taidan vaan holdailla näitä papereita, mutta jatkossa ostan vaan niitä yrityksiä, joiden kotipaikka noudattaa verosopimusta.

13 kommenttia:

  1. Itseasiassa Tanskasta voi liikaverotuksen hakea takaisin nettilomakkeen kautta: https://udbytterefusion.skat.dk/UKSelfservice/submission/submit/SKATRefusion_en

    Lisäksi liikaverotuksen voi hakea takaisin edelliseltä kolmelta? vuodelta eikä viideltä vuodelta (http://www.skat.dk/SKAT.aspx?oId=2232812&vId=0)

    Itseltä löytyy myös Pandoraa ja Novoa, joten sama juttu on edessä ensi vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, no tuohan kuulostaa jo ihan kohtuulliselta. Jos kolmen vuoden välein perii takaisin, niin ehkä yhden lomakkeen jaksaa täyttää saadakseen n. 60e :)

      Poista
    2. Hei, onko teistä kumpikaan koittanut periä osinkoja takaisin? Minkälainen työ siinä on ja onko kokemusta kuinka jouhevasti systeemi toimii? Ilmeisesti käsittelyajat ainakin on pitkiä yli 6kk sanoo tanskan verottaja?

      Poista
    3. En ole vielä koittanut. Sen verran olen selvittänyt, että Tanskan veroja voi periä viimeistään 5 v verojen maksamisesta. Täältä löytyy lisätietoa:
      https://blogi.nordnet.fi/tanskalaisyhtioiden-osingon-lahdeveron-takaisinperinta/

      Irlannin veroja pitää periä viimeistään 4 v verojen maksamisesta. Täältä löytyy lisätietoa:
      https://www.revenue.ie/en/companies-and-charities/dividend-withholding-tax/refunds-for-non-residents.aspx

      https://www.revenue.ie/en/companies-and-charities/documents/dwt/dwt-claim-for-refund.pdf

      Poista
  2. itse olin liian laiska perimään rahoja joten myin novoni ja medtronicini. tilalle taisin ostaa abbvietä jos oikein muistan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläni molemmista yli 50% voitot, joten myynnit ei tule kuuloonkaan.

      Poista
  3. Oliko Tanskan veroviranomaisilta haettavalla perinnällä jokin minisumma?

    VastaaPoista
  4. Onko kenelläkään kokemusta liikaveron takaisinperinnän onnistumisesta Tanskasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en tiedä. Täältä löytyy myös hyvä teksti ja ohjeet. Kannattaa lukea myös tekstiin tulleet kommentit: https://blogi.nordnet.fi/tanskalaisyhtioiden-osingon-lahdeveron-takaisinperinta/

      Poista
  5. Eipä ole kuulunut tanskasta mitään vaikka olen yrittänyt hakea takaisin näitä tällä nettilomakkeella. Onko joku muu onnistunut saamaan sieltä joko vastausta tai rahaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla tämä on edessä vuoden lopulla. Ajatuksens on, että käyn läpi eri vaiheet ja arvioin onko hommasta liikaa vaivaa. Jos hommaa on liikaa, niin dumppaan kaikki tanskalaiset ja muut verojen kannalta hankalat pois salkusta. Pistä toki tietoa, jos etenee osaltasi.

      Poista