Käteisen paino salkussani on ollut viime aikoina lähellä kymmmentä prosenttia viime aikaisen talletuksen jälkeen. Tässä kuussa en pystynytkään tekemään normaalia 700 euron kk-talletusta, koska maksoin kuun alussa asunnon varausmaksun. Thats right --olen ostamassa ensiasuntoani! Siitä lisää myöhemmin.
Tällä hetkellä monien osakkeiden arvostus on melko korkealla, mutta yksi Helsingin pörssissä oleva yritys on tällä hetkellä mielestäni aliarvostettu. Laskin aiemmassa tekstissäni Nokian Renkaiden arvoksi noin 30 euroa. Ostin ensimmäisen satsin nre:tä hieman yli 28 euron tasoon juuri ennen 1,45 euron osingon irtoamista. Nyt lisäsin yhtä suuren 35 kpl erän hintaan 27,29 euroa, jolloin hankintahintani painuu alle 28 euron. Olen valmis lisäämään seuraavan erän noin 25-26 euron tasoon. Jos osake laskee edelleen, noin 22 euron tasolle, niin olen valmis käyttämään velkavipua reilulla kädellä.
Kärsivällisyyttä kaikille ja odotellaan sekä ihmetellään. Laadukkaille yrityksille ja niiden omistajille aika on paras ystävä! Tämä on muuten ensimmäinen blogi merkintä, jonka teen puhelimella. Pahoittelen mahdollisia typoja.
Tekstejä osakesijoittamisesta ja tarinoita henkilökohtaisen talouden hoitamisesta. Blogissani ei ole mainoksia eikä affiliate linkkejä. En saa mitään kompensaatiota blogini pitämisestä. Tavoitteeni kirjoittaessa on selventää omia ajatuksia ja saada palautettu lukijoilta, jotta voin kehittyä ja tehdä asiat paremmin jatkossa.
perjantai 25. heinäkuuta 2014
torstai 3. heinäkuuta 2014
Q2/2014 tulos ja kommentteja Q1 tapahtumista
Osakesalkkuni on tuottanut 1.1. – 30.6.2014 välisenä aikana
+7,43 %, mistä suurin osa +6,26 % on tullut Q2:n aikana. Tämä on mielestäni hyvä tulos
vaikkakin vertailuindeksini mukainen. Olen päivittänyt salkkusivuani Q2:n lopun
(30.6.2014) tilanteen mukaiseksi.
En ole ehtinyt julkaisemaan mietteitä 1. kvartaalin
tuloskauden annista. Suurin osa osavuosikatsauksista ei sisältänyt mitään uutta
tai mielenkiintoista. Pikimmiten asiaan, alla
lyhyet mietteeni Q1 tulosjulkistuksista:
IBM: Pilvihommiin panostamista jatketaan ja Watsoniin
ollaan investoimassa miljardi dollaria lisää, EPS tavoite vuosille 2014 ja 2015
pysyy ennallaan. Iloisin uutinen oli, että osinko nousee lähes 16 %.
Kone: Tulos vetää sanattomaksi, lisäksi tilauskirja
ihan täysi ollen kaikkien aikojen huipussa yli 6 miljardissa.
Fortum: Suomen sähköverkkoliiketoiminnan myynti
saatiin päätökseen.
Outotec: Tilauskirja romahti, epävarmuus jatkuu ja
suurista tilauksista on puutetta. Porukkaa laitettu pihalle lomautusten
muodossa.
Aflac: Jenin heikkous pitää edelleen dollarituloksen
paineessa. Liiketoiminta hyvässä kunnossa.
Chevron: Tulos tippui ja liikevaihto pysyi tasaisena.
Positiivisia merkkejä kuitenkin ilmassa, sillä osinkoa nostettiin 7 % ja
tuotannon odotetaan lisääntyvän lähiaikoina jopa 20 %.
Strayer Education: Opiskelijamäärä laski edelleen,
mutta uusien opiskelijoiden määrä kääntyi kasvuun, mikä näkyi myös kurssissa.
Osakekohtainen tulos kohtuullinen ja vapaa kassavirta hyvällä tasolle.
Technopolis: Kasvu on ollut odotusten mukainen ja
vuokrausaste pysynyt hyvällä tasolla (94%). Tänä vuonna keskitytään parantamaan
kannattavuutta ja integroimaan uudet kohteet konseptiin.
Nokian Renkaat: Liiketoiminnan ympäristö oli haastava,
mutta tulos oli hyvä! Sekä liikevaihto, että liikevoitto kasvoivat.
Tikkurila: Tulos ylitti ennusteet ja maalinmyyjille
vaikea Q1 meni todella hyvin. Liikevaihto ja osakekohtainen tulos pysyivät
kasvu-uralla.
Wal-Mart: Liikevaihto kasvoi vain hieman ja
osakekohtainen tulos laski, mistä 75 % arvioitiin selittyvän erityisen huonolla
säällä. Positiivista oli, että verkkokaupan liikevaihto kasvoi jopa 27 %, mutta
e-commerce on edelleen hyvin pieni osa WMT:n yli 400 miljardin liikevaihdosta.
Wal-Mart Chilen loput osakkeet ostettiin markkinoilta pois 1,5 miljardilla
dollarilla.
Medtronic: Liikevaihto kasvoi 3 % ja kehittyvillä
markkinoilla jopa 10 %. Kassavirta pysyi vahvana ja ensi vuodelle osattiin
antaa ennuste: EPS = USD 4 – 4,1. Myöhemmin kesäkuussa Medtronic ilmoitti
ostavansa Covidienin 42,9 miljardilla dollarilla. Tämä tuo lisää hajautusta
tuoteportfolioon ja mahdollistaa verojen pienentämisen siirtämällä yhtiön
kotipaikan Irlantiin.
Muita tapahtumia: Ukrainan ”kriisin” aikana venäjäriskiset osakkeet laskivat
voimakkaasti ja itsekin koitin hyötyä tästä. Ostin Nokian Renkaita ennen osinkojen
irtoamista hintaan 27,94, mutta oston mahdollistamiseksi myin osan Fortum
potistani noin 16 euron hintaan (ennen osinkojen irtoamista). Nyt kun näiden
kaverusten kursseja (29,55 ja 19,75) katsoo, niin tunnen kyllä itseni taas
tyhmäksi. Miksi myydä yritystä, kun koet sen olevan aliarvostettu? Jatkossa
näin en voi enää toimia ja aion ottaa salkun lainoitusominaisuuden käyttöön.
Olisin aivan hyvin voinut ottaa 1000 euroa lainaa kuukaudeksi tai kahdeksi NRE
ostojen mahdollistamiseksi ja pitää salkussani Fortumin ylipainossa. Oli miten
oli, niin luottohakemus on nyt vetämässä.
Kohta sitä joutuu painumaan jo kesälomille ja nyt onkin hyvä
ennen lomien alkua laittaa tulosjulkistusaikataulu muistiin. Alla salkkuni
yhtiöiden tulosjulkistuskalenteri lähinnä omaan käyttöön:
|
17.7.
|
IBM
|
|
18.7.
|
Kone, Fortum
|
|
25.7.
|
Tikkurila
|
|
29.7.
|
Aflac
|
|
31.7.
|
Outotec, STRA
|
|
1.8.
|
Chevron
|
|
8.8.
|
Nokian Renkaat
|
|
14.8.
|
WMT
|
|
18.8.
|
Medtronic
|
|
20.8.
|
Technopolis
|
maanantai 30. kesäkuuta 2014
S-ryhmän osuusmaksujen korot
Viime vuoden joulukuussa sijoitin 935 euroa S-ryhmän
maksamiin korkoihin. Liittymällä eri osuuskuntiin ja maksamalla niiden
osuusmaksun on oikeutettu osuusmaksusta maksettuun korkoon. Omalle
liittymislistalleni otin 10 eniten korkoa maksavaa osuuskuntaa. Tällöin laskin
saavani noin 12 %:n nettotuoton ja näinhän siinä kävikin, nimittäin taulukon
1 perusteella korkoja maksettiin sijoitetulle pääomalle 11,8 %.
Näiden lisäksi S-ryhmä maksaa bonusta ostoksista. Kuukausittaiset ostokseni pysyttelevät yleensä alle 200 euron, mutta ovat kuitenkin yli 50 euroa. Tällöin saan bonusta 1 %:n ja maksutapaetua 0,5 %. Tämä tekee siis muutaman euron kuukaudessa, mutta on mukava lisä koroista saatavaan tuottoon. Välillä joulukuu-toukokuu olen saanut bonuksia ja maksutapaetua yhteensä 25,58 €.
Voin siis tehdä ensi kuussa ylimääräisen 136,08 € talletuksen sijoitussalkkuuni normaalin 700 €/kk kuukausitalletuksen lisäksi. Jos arvioin loppuvuoden bonuskertymän olevan yhtä suuri noin 25 €, niin vuodessa saamani osuusmaksun korot ja bonukset (noin 160 €) kattavat reilun yhden kuukauden ruokaostokseni. Jos laskee bonukset mukaan sijoitetun pääoman tuottoon, niin saamme ROI:ksi noin 17 %. Ei voi valittaa!
Taulukko 1.
Eniten korkoa maksavat osuuskunnat S-ryhmässä vuonna 2014.
Osuuskauppa KPO
|
100 €
|
20,0 €
|
20 %
|
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa
|
100 €
|
15,0 €
|
15 %
|
Pohjois-Karjalan Osuuskauppa
|
100 €
|
12,0 €
|
12 %
|
Etelä-Karjalan Osuuskauppa
|
100 €
|
10,0 €
|
10 %
|
Osuuskauppa Hämeenmaa
|
100 €
|
10,0 €
|
10 %
|
Osuuskauppa Suur-Savo
|
100 €
|
10,0 €
|
10 %
|
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
|
100 €
|
10,0 €
|
10 %
|
Turun Osuuskauppa
|
100 €
|
10,0 €
|
10 %
|
Varuboden-Osla
|
100 €
|
10,0 €
|
10 %
|
HOK-Elanto
|
35 €
|
3,5 €
|
10 %
|
Yhteensä
|
935 €
|
110,5 €
|
11,8 %
|
Näiden lisäksi S-ryhmä maksaa bonusta ostoksista. Kuukausittaiset ostokseni pysyttelevät yleensä alle 200 euron, mutta ovat kuitenkin yli 50 euroa. Tällöin saan bonusta 1 %:n ja maksutapaetua 0,5 %. Tämä tekee siis muutaman euron kuukaudessa, mutta on mukava lisä koroista saatavaan tuottoon. Välillä joulukuu-toukokuu olen saanut bonuksia ja maksutapaetua yhteensä 25,58 €.
Voin siis tehdä ensi kuussa ylimääräisen 136,08 € talletuksen sijoitussalkkuuni normaalin 700 €/kk kuukausitalletuksen lisäksi. Jos arvioin loppuvuoden bonuskertymän olevan yhtä suuri noin 25 €, niin vuodessa saamani osuusmaksun korot ja bonukset (noin 160 €) kattavat reilun yhden kuukauden ruokaostokseni. Jos laskee bonukset mukaan sijoitetun pääoman tuottoon, niin saamme ROI:ksi noin 17 %. Ei voi valittaa!
perjantai 27. kesäkuuta 2014
Kulut osakesäästämisessä
Tässä on hieman asiat pyörinyt päässä ja kävin läpi salkkuni historiaa viime vuodelta, joka oli käytännössä 1. kokonainen sijoitusvuosi. Huomasin, että olin tehnyt kohtuu paljon toimeksiantoja ja niistä aiheutuneet kulut olivat yhteensä 146 euroa. Jos laskee kuinka paljon tämä prosenteissa salkkuni keskimääräisestä arvosta saan kulujen osuudeksi 1,4 %. Tämä on aivan liikaa!
Edelle laskettuun vaikuttaa tietenkin strategian luominen ja sen mukaisen sijoittamisen aloittaminen, mikä aiheutti paljon myyntejä ja pääoman uudelleen allokoinnin kautta myös ostoja. Kulujen on mielestäni pysyttävä reilusti alle yhden prosentin salkun arvosta. Uskon, että tänä vuonna kuluni pysyvät alle prosentissa.
Salkkuni on Nordnetissä, jossa säilytys on ilmaista ja muita kuluja sijoittamiseeni ei liity. Arvioidaan loppuvuodelle syntyvät kulut säästettävän rahamäärän avulla. Tällä hetkelläni salkussa on käteistä noin 1000 € ja loppuvuoden aikana tulen tallettamaan 700 €/kk sekä kertaeränä S-osuusmaksujen korot ja bonukset about 140 €. Tämän perusteella salkkuuni virtaa käteistä loppuvuoden aikana yhteensä 5340 €. Jos pyrin pitämään toimeksiannon kulut alle 1 prosentissa, niin voin tehdä vähintään 1500 € allokointeja jenkkeihin tai vähintään 900 € allokointeja kotimaahan. Toteuttanen tämän kahdella jenkkiostolla (GPS ja DE) ja kahdella suomiostolla (NRE1V ja OTE1V/KNEBV), jolloin kuluja syntyy 2*15€+2*9€ = 48€.
Tänä vuonna 27.6. mennessä toimeksiannoista kuluja on muodostunut 37 euroa. Jos tähän summaa äsken lasketun arvioin loppuvuoden kuluista, niin koko vuoden kuluiksi muodostuu 85 €. Tämä on noin 0,6 % tämän hetkisen salkkuni markkina-arvosta, joka vastannee keskimääräistä salkkuni arvoa vuonna 2014. Näihin kuluihin voisin olla tyytyväinen.
Tällä hetkellä screenin läpi tulleet GPS (P = $ 41) ja DE (P = $ 90,6) ovat mielestäni ostohinnoissa ja odottelen niiden hankintaa seuraavan palkan saamiseen. NRE:n osalta odotan kurssipudotusta alle edellisen ostotasoni (27,94 €). Myös Koneelta ja Outoteciltä odotan kurssipudotusta alle edellisen ostotasoni (Kone 28,92 €, Outotec 7,00 €). Voi siis olla, että en osta laisinkaan Helsingin pörssistä osakkeita loppu vuonna. Tarkkailulistallani on myös mm. Sampo, Olvi ja Konecranes, mutta niiden hinnat ovat mielestäni liian kaukana laskemistani ostotasoista.
Pidetään kulut alhaalla ja itsemme kärsivällisinä!

torstai 19. kesäkuuta 2014
Juhannuksen kunniaksi salkku ATH-lukemissa
On se kelejä pidelly. Niin. On se nousua pukannut. Niin.
Tällä hetkellä salkkuni on kaikkien aikojen korkeimmalla, yhteensä noin 15 300 €:ssa. Alla kuvakaappaus salkustani.
Tämän lisäksi minulla on S-osuuskuntien pääomissa 935 €, joille on tänä vuonna tullut tuottoa noin 91 €. Kokonaisuudessaan sijoitusvarallisuuteni on yli 16 300 €. Sijoittamisen aloitin todenteolla vuoden 2012 marraskuussa. Säästämiseen olen käyttänyt omia pääomia yhteensä 13435 euroa. Osinkoja ja arvonnousua on tullut siis yhteensä lähes 3000 euroa, mikä on paljon enemmän kuin osasin kuvitella. Vaikkakin viime vuosi oli todella hyvä vuosi osakkeille, niin salkkuni tuotti reilusti alle indeksin. Siitä huolimatta olen saanut katsoa erityisesti Tikkurilan, Technopoliksen ja Fortumin kovaa nousua.
Edellinen tekstini asunnon ostamisesta on saanut minut puolustuskannalle ja olen päättänyt säästää vähintään 700€ kuukaudessa salkkuuni. Tämän pitäisi viedä salkkuni arvon yli 20 k€:n vuoden loppuun mennessä. Lisäksi osinkoja sekä pääomien korkoja on vielä jonkin verran tulematta. Asunnon oston jätän siihen hetkeen, jolloin kunnollinen kohde löytyy. Se voi tapahtua ennemmän tai myöhemmin.
Olen tutkaillut viime aikoina ostokohteita tällä ilmaisella screenerillä. Monissa arvosteluissa saanut parhaat pojot ja on mielestäni huomattavasti parempi kuin esim. google financen screeni. Omilla hakuehdoillani, jotka noudattelevat strategiaani, on screeni antanut tuloksena mm. seuraavaa:
Näistä erityisesti kiinnostaa Deere (DE) ja Gap (GPS). Salkustani löytyykin jo yksi screenin antamista osakkeista, nimittäin Aflac (AFL) ja olen siinä "korkeassa" painossa, joten sitä en tule lisäämään. DE toisi salkkuuni lisää teollisuuspuolen hajautusta, jota minulla on tähän mennessä vain KONEen osalta. Toisaalta GPS antaisi mahdollisuuden ostaa jenkkilän H&M:ää, joka on huomattavan huokeasti hinnoitelu kasvunäkymiin nähden. Jos kaupankäynti kulut olisivat pienemmät ostaisin molempia. Jokatapauksessa 1090 euron käteismäärä salkussani ei vielä riitä ostoksille vaan pitää odotella heinäkuuhun saakka.
Toppatakki päälle ja mökille, mukavaa juhannusta kaikille!

Ticker
|
P/E
|
PEG
|
P/S
|
P/B
|
Yield
|
Payout
|
ROE
|
nPm
|
DIVg 10 y
|
DIVh
|
EV/EBITDA
|
AFL
|
9,63
|
2
|
1,2
|
1,8
|
2,38 %
|
22,20 %
|
20,40 %
|
12,70 %
|
14,56 %
|
>25y
|
7,3
|
M
|
14,49
|
1,22
|
0,7
|
3,43
|
2,18 %
|
24,90 %
|
25,30 %
|
5,40 %
|
8,75 %
|
>10y
|
6,86
|
DE
|
9,89
|
1,24
|
0,9
|
3,11
|
2,66 %
|
22,10 %
|
34,80 %
|
9,30 %
|
7,90 %
|
>10y
|
10,25
|
GPS
|
15,72
|
1,21
|
1,1
|
6,01
|
2,15 %
|
29,20 %
|
38,60 %
|
7,50 %
|
25,77 %
|
>10y
|
6,96
|
PKG
|
14,64
|
0,63
|
1,6
|
4,76
|
2,30 %
|
31,40 %
|
37,70 %
|
10,70 %
|
10,30 %
|
>10y
|
10,23
|
Näistä erityisesti kiinnostaa Deere (DE) ja Gap (GPS). Salkustani löytyykin jo yksi screenin antamista osakkeista, nimittäin Aflac (AFL) ja olen siinä "korkeassa" painossa, joten sitä en tule lisäämään. DE toisi salkkuuni lisää teollisuuspuolen hajautusta, jota minulla on tähän mennessä vain KONEen osalta. Toisaalta GPS antaisi mahdollisuuden ostaa jenkkilän H&M:ää, joka on huomattavan huokeasti hinnoitelu kasvunäkymiin nähden. Jos kaupankäynti kulut olisivat pienemmät ostaisin molempia. Jokatapauksessa 1090 euron käteismäärä salkussani ei vielä riitä ostoksille vaan pitää odotella heinäkuuhun saakka.
Toppatakki päälle ja mökille, mukavaa juhannusta kaikille!
lauantai 14. kesäkuuta 2014
ASP ja ensiasunto
Olen tässä pohtinut asunnon ostoa, mutta tällä hetkellä tarjonta on mielestäni ylihinnoiteltua ja todella surkeaa laadultaan. Vaikka tinkisin asunnon sijainnista, niin silti huonotkin kohteet ovat aivan päättömästi hinnoiteltu. Pääkaupunki seudulla on todella paljon asuntoja, jotka ovat rakennettu 1960-luvulla. Tämä tarkoittaa viemäriputkien käyttöiän tulemista täyteen tällä vuosikymmenellä. Äskenkin selailin oikotiellä asuntovahtini tuloksia ja ainakin kolmessa kohteessa taloyhtiössä oli ollut vesivahinko putkien pettämisen takia, jonka jälkeen oli päätetty aloittaa linjasaneeraus. Ihmettelen syvästi, miten ihmiset päästävät asuntonsa niin huonoon kuntoon, että paskat valuu viemäreistä naapuriin. Onko tässä tilanteessa mitään järkeä hankkia ensiasuntoa?
Mielestäni asuntokantaan ei ole tulossa parannusta, koska 10 vuoden päästä tulee 70-luvulla rakennettu talokanta putkien halkeiluikään ja 20 vuoden kuluttua myös 1980-luvulla rakennetut mörskät. Taloyhtiöiden ongelmina tai ainakin asukkaiden suurimpina menoreikinä ovat myös julkisivut ja vesikatot. Kun tätä touhua on nyt hetken aikaa katsonut ihan tosissaan, niin on alkanut muodostumaan selkeät valintakriteerit asunnolle. Harmi, että näitä helmiä on vain harvassa.
Olen kuitenkin hyvässä asemassa siinä mielessä, että ASP-ehtoni täyttyivät huhtikuussa ja mielestäni hyvät lainatarjoukset on taskussa. Kaikki edellytykset ensiasunnon hankkimiseen on, mutta ongelmaksi on muodostunut surkea tarjonta. Olen käynyt muutamissa näytöissä ja sijoittajia tuntuu olevan liikenteellä jonkin verran.
Kävin katsomassa Espoossa 1980-luvulla rakennetussa kerrostalossa 33 neliöistä yksiötä, josta muutti pois talon alkuperäinen asukas. Kaikki oli alkuperäistä paitsi kylpyhuone, johon oli tehty remontti 90-luvun lopulla. Hintapyynti oli muistaakseni 135 000 euroa. Asunnossa olisin joutunut uusimaan keittiön ja maalaamaan/tapetoimaan seinät. Tähän olisi uponnut 5000-10000 euroa ja hieman aikaa sekä hikeä. Lattiassa ollut parkettilattia oli priimakunnossa ja kylpyhuone oli käytännöllisesti sisustettu, mihin olin tyytyväinen. Lisäksi taloyhtiö oli hyvässä kunnossa ja vähävelkainen. Yksi kaverini asui samassa taloyhtiössä ja istui hallituksessa, joten minulla oli hyvä käsitys kunnosta sekä tulevista korjaustarpeista.
Olin aiemmin laskenut käyttäen tätä laskuria, että olisin valmis maksamaan asunnosta 122 000 euroa. Käytin arvostamisessa/vaatimuksena 5 %:n nettovuokratuottoa. Hintapyyntöihin hierotaan noin 10 % ekstraa ja tässä tapauksessa neuvotteluvara osuisi suoraan tavoitehintaani 122 000 euroon. Kuitenkin olisin valmis maksamaan asunnosta nykyisessä kunnossaan vain 112000-117000 euroa, koska remontti veisi 5000 - 10000 euroa eli tinkimään pitäisi pystyä. Eikä tässä ole enää mitään turvamarginaalia. Olin tekemässä 110000 euron tarjousta näytön jälkeen, jolloin puhuin välittäjän kanssa ja kävi ilmi, että asunnosta on tehty täysihintainen tarjous sijoittajan toimesta ja se on voimassa huomiseen aamuun. Totesin, että se oli sitten siinä. Asunnot, jotka on helppo vuokrata ns. pienellä työllä menevät käsittääkseni usein sijoittajille, niin kuin tässäkin tapauksessa. Vivutettuna oman pääoman tuotto on tässä korkotilanteessa loistava!
Minulla on kuitenkin yksi etu, millä voin saada asunnon ilman sijoittajien tekemiä tarjouksia. Ostan todellisen murjun, jota ei voi vuokrata ilman laajaa pintaremonttia. Tässä tapauksessa vastassa voi olla tietenkin muita remonttihaluisia tai alhainen hinta voi houkutella ostajia. Ostaessa murjua, mitä joutuu remontoimaan, niin turvamarginaalia pitäisi löytyä hinnan puolesta kyllä jonkin verran. Alkaessa purkaa keittiötä ja saneerausta tehdessä kaikkea ikävää voi tulla vastaan ja rahaa palaa todella helposti yli budjetoidun.
Mutta hei, jos sinulla on myynnissä alla oleviin spekseihin sopiva asunto, niin ota yhteyttä!
Yksiö tai kaksio.
Hinta, max: 162 000 euroa
Koko, min: 25 neliötä.
Sijainti: Itä-Espoo, Etelä- ja Länsi-Helsinki.
Putkiremontoitu ja julkisivuremontoitu tai uudehko rakennus.
Parveke: KYLLÄ
Sauna: EI
Pesukone pitää saada sekä keittiöön että kylppäriin.
Onneksi ASP-lainaa ei pidä heti ottaa vaan voin odotella vielä 5 vuotta ehtojen täyttymisen jälkeen lainan ottoa. Eiköhän tässä ajassa jokin sopiva asunto löydy sopivaan hintaan. Tällä hetkellä yhdessä lisäkoron (noin 550 euroa) kanssa minulla on ASP:ssa noin 17000 euroa, jonka sain kasaan aikavälillä 7/2012-4/2014. Tämän jälkeen olen päässyt rukkaamaan budjettia uuteen uskoon, koska aiemmin ASP:iin mennyttä rahaa on voinut suunnata muihin kohteisiin. Alla vielä tämän hetken budjettini, jossa olen jopa viime aikoina pysynyt:
Tulot:
+2346,26 euroa nettopalkka
-138,35 euroa työpaikkaruokailu ja vakuutus
Palkka käteen: 2207,91 euroa
Menot:
-452,00 euroa vuokra
-120,00 euroa ruokaostokset
-150,00 euroa juhliminen ja viikonloppumatkat
-45,00 euroa bussilippu
-100,00 euroa vaihtuvat menot (vaatteet, lääkkeet, lahjat jne.)
-400,00 euroa opintolainalyhennys (6/2016 asti)
Menot yhteensä: 1267,00 euroa
Säästöt:
+2207,91 euroa palkka käteen
-1267,00 euroa menot yhteensä
Säästöön yhteensä: 940,91 euroa (ilman opintolainaa 1340,91 euroa)
Säästöprosentti: 40,1 % (ilman opintolainaa 57,2 %)
Jos jatkaisin frugaalilla tiellä ja kiristäisin vielä budjettiani, niin voisin toteuttaa lisäsäästöt helpoiten lopettamalla juhlimisen tai ainakin vähentämällä bilettämistä. Toinen kohta, missä on mielestäni vielä marginaalia on työpaikkaruokailu, jonka voisin korvata eväillä. Tällöin kokonaisruokailukulut olisivat arviolta 200 euroa kuussa eli noin 50 euroa vähemmän kuin nyt. Lisäksi näin kesäisin voisin mennä töihin pyörällä, jolloin bussilipun verran saisi säästöön lisää, mikä tekisi vuodessa noin 250 euroa. Näistä jälkimmäisistä mukavuuksista olen kuitenkin valmis maksamaan.
Jos haluaisin tavoitella taloudellista riippumattomuutta 40 vuoden ikään mennessä, niin riittäisikö nykyinen säästösumma? Ei taitaisi aivan riittää sillä saisin kerättyä tämän laskurin mukaan noin 295000 euroa. 50-vuotiaana minulla olisikin jo 899000 euroa, mikä riittäisi kädestä suuhun elämiseen ja paljon muuhun.

torstai 5. kesäkuuta 2014
Portfolioni arvostusluvut
Kesken päivän työkaverin kanssa puhuessani tuli idea, että mikähän mahtaa olla nykyisen salkkuni arvostusluvut ja, että pitäisiköhän ne laskea. Päivän päätteeksi pistin excelin tulille ja tässä tulokset:
Keltaisella pohjalla on merkitty nykyisillä kursseilla lasketut arvot ja sinisellä pohjalla olevat arvot vastaavat hankintahintoja. Tässä vielä osalle käyttämistäni termeistä selitteet:
CF = kassavirta
D/E = velka/oma pääoma
NPM = nettoliikevoittomarginaali = nettoliikevoitto/liikevaihto
Alla vielä yrityskohtaiset tiedot ostohinnoilleni laskettuna:
Tiedot kaivoin reutersin tietokannasta pois lukien Fortumin P/E-luku, joka on epärealistinen verkoista saatujen voittojen takia. Muutenkin P/E-luvut eivät välttämättä kuvaa tilannetta, koska saattavat sisältää kertaeriä. NPM ja ROE on laskettu viiden vuoden keskiarvoina, muut luvut ovat liukuvan 12 kk lukuja tai esim. P/B luvun osalta viimeisimmän kvartaalin lukuja. Strategiassani olen asettanut tavoitteeksi, että ostokohteet arvostetaan seuraavilla tavoilla:
P/E < 20 HYVÄKSYTTY
P/S < 1,5 HYVÄKSYTTY
NPM > 15 % HYLÄTTY
ROE > 10 % HYVÄKSYTTY
Näistä vain nettoliikevoittomarginaali on alle tavoitteeni. Tämä johtuu ehkä siitä, että en ole käyttänyt sitä kriteeriä blogini alusta lähtien. Otan sen kriteerin tarkempaan seuraantaan seuraavia ostojani tehdessä tai voi olla, että asetan sen pienemmäksi esim. 12 %:iin, kuten tuottovaatimuksenikin.
Seuraavana lisäyksenä salkkuuni olen ajatellut näillä tunnusluvuilla arvostettu teollisuudessa toimivaa yritystä:
P/E=9,92, P/S=0,89, P/B=3,15, P/CF=7,05
Osinko=2,64%, D/E=339,98%, NPM=7,84%, ROE=36,61%
Tästäkin heti nähdään, että NPM:n osalta yritys ei välttämättä salkkuni sovellu, jos jatkan strategianin mukaisesti vaatimaan ostokohteiltani yli 15 % nettoliikevoittomarginaaleja.
| P/E= | 18,25 | P/E= | 16,04 | |||
| P/S= | 1,67 | P/S= | 1,45 | |||
| P/B= | 5,12 | P/B= | 4,64 | |||
| P/CF= | 9,79 | P/CF= | 8,61 | |||
| Osinko= | 2,85 | % | Osinko= | 3,32 | % | |
| D/E= | 99,58 | % | D/E= | 99,58 | % | |
| NPM= | 13,93 | % | NPM= | 13,93 | % | |
| ROE= | 32,62 | % | ROE= | 32,62 | % | |
| CF/P= | 10,21 | % | CF/P= | 11,61 | % | |
| ROE/(P/B)= | 6,37 | % | ROE/(P/B)= | 7,03 | % |
Keltaisella pohjalla on merkitty nykyisillä kursseilla lasketut arvot ja sinisellä pohjalla olevat arvot vastaavat hankintahintoja. Tässä vielä osalle käyttämistäni termeistä selitteet:
CF = kassavirta
D/E = velka/oma pääoma
NPM = nettoliikevoittomarginaali = nettoliikevoitto/liikevaihto
Alla vielä yrityskohtaiset tiedot ostohinnoilleni laskettuna:
| Yhtiö | Paino |
P
|
P/E
|
P/S
|
P/B
|
P/CF
|
Osinko (%)
|
D/E
|
NPM
|
ROE
|
| Fortum | 0,095 | 13,95 | 11,45 | 0,99 | 2,56 | 3,39 | 7,97 | 64,63 | 24,67 | 15,59 |
| Aflac | 0,128 | 55,65 | 8,66 | 1,08 | 1,62 | 3,30 | 2,65 | 31,34 | 10,22 | 19,97 |
| Chevron | 0,107 | 120,08 | 11,64 | 1,05 | 1,51 | 6,56 | 3,58 | 15,30 | 9,86 | 18,16 |
| IBM | 0,133 | 182,13 | 12,43 | 1,87 | 11,11 | 9,00 | 2,41 | 264,83 | 15,23 | 75,09 |
| Medtronic | 0,039 | 51,84 | 17,15 | 3,05 | 2,66 | 13,25 | 2,16 | 61,35 | 19,94 | 19,45 |
| STRA | 0,113 | 47,99 | 36,74 | 1,08 | 9,65 | 10,63 | 0,00 | 223,56 | 14,95 | 76,31 |
| WMT | 0,064 | 70,42 | 14,62 | 0,47 | 3,11 | 9,00 | 2,73 | 76,00 | 3,67 | 21,92 |
| Tikkurila | 0,071 | 14,36 | 12,54 | 0,97 | 3,62 | 8,78 | 5,55 | 44,87 | 6,16 | 22,03 |
| KONE | 0,053 | 29,30 | 24,02 | 1,88 | 11,39 | 16,20 | 3,40 | 13,93 | 10,55 | 36,47 |
| Outotec | 0,017 | 7,03 | 14,87 | 0,74 | 2,87 | 11,70 | 2,85 | 53,88 | 5,09 | 19,44 |
| Technopolis | 0,087 | 3,38 | 11,64 | 2,64 | 0,64 | 10,40 | 2,95 | 152,21 | 25,45 | 6,95 |
| NRE | 0,074 | 28,14 | 23,84 | 2,47 | 2,67 | 14,71 | 5,22 | 26,62 | 16,31 | 19,47 |
| Käteinen | 0,019 | - | - | - | - | - | - | 0 | 0,25 | 0,25 |
| Salkku | P/E | P/S | P/B | P/CF | Osinko (%) | D/E | NPM | ROE | ||
| Laskettu: | 16,05 | 1,46 | 4,65 | 8,61 | 3,32 | 99,58 | 13,94 | 32,62 | ||
| Tavoite: | <20 | <1,5 | - | - | >2,5 % | - | >15% | >10 % |
Tiedot kaivoin reutersin tietokannasta pois lukien Fortumin P/E-luku, joka on epärealistinen verkoista saatujen voittojen takia. Muutenkin P/E-luvut eivät välttämättä kuvaa tilannetta, koska saattavat sisältää kertaeriä. NPM ja ROE on laskettu viiden vuoden keskiarvoina, muut luvut ovat liukuvan 12 kk lukuja tai esim. P/B luvun osalta viimeisimmän kvartaalin lukuja. Strategiassani olen asettanut tavoitteeksi, että ostokohteet arvostetaan seuraavilla tavoilla:
P/E < 20 HYVÄKSYTTY
P/S < 1,5 HYVÄKSYTTY
NPM > 15 % HYLÄTTY
ROE > 10 % HYVÄKSYTTY
Näistä vain nettoliikevoittomarginaali on alle tavoitteeni. Tämä johtuu ehkä siitä, että en ole käyttänyt sitä kriteeriä blogini alusta lähtien. Otan sen kriteerin tarkempaan seuraantaan seuraavia ostojani tehdessä tai voi olla, että asetan sen pienemmäksi esim. 12 %:iin, kuten tuottovaatimuksenikin.
Seuraavana lisäyksenä salkkuuni olen ajatellut näillä tunnusluvuilla arvostettu teollisuudessa toimivaa yritystä:
P/E=9,92, P/S=0,89, P/B=3,15, P/CF=7,05
Osinko=2,64%, D/E=339,98%, NPM=7,84%, ROE=36,61%
Tästäkin heti nähdään, että NPM:n osalta yritys ei välttämättä salkkuni sovellu, jos jatkan strategianin mukaisesti vaatimaan ostokohteiltani yli 15 % nettoliikevoittomarginaaleja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)