torstai 14. toukokuuta 2020

Lynx on 340 euroa edullisempi kuin Nordnet

Aloin käyttämään Lynxiä osakevälittäjänä 2018 vuoden alussa. Olen jatkanut myös Nordnetin asiakkaana, mutta pääsääntöisesti olen ostanut Lynxin kautta ostojeni suuntautuessa lähinnä USA:an. Tässä hieman kulutietoja toteutuneista kaupoista.

Olen tehnyt 6 valuutanvaihtoa summien vaihdellessa 3360 ja 9000 euron välissä. Valuutanvaihtokulu on Lynxissä kiinteä, 4 euroa per vaihto. Valuutanvaihtokulu on ollut pienimmillään 0,04% ja suurimmillaan 0,12%. Yhteensä euroja on vaihtunut dollareiksi 30303 euroa ja kulua on mennyt 24 euroa eli 0,08% keskimäärin.

Osakkeilla olen käynyt kauppaa huomattavasti pienemmillä summilla ja useampaan otteeseen. Olen tehnyt 29 kauppaa (kaikki ostoja) summien vaihdellessa 314 ja 2210 dollarin välillä. Kaupankäyntikulut on pienimmillään ollut 0,16% ja suurimmillaan 1,11%. Yhteensä olen ostanut 29176 dollarilla ja kulua on mennyt 101,5 dollaria eli 0,35% keskimäärin.

Kun huomioidaan nämä yhdessä, niin nähdään todellinen kulu kokonaisuudessaan. Valuutanvaihtokulut olivat siis 24 euroa, joka on käyttäen 1,1 vaihtokurssia noin 26,4 dollaria. Ostokulut ovat olleet siis yhteensä 127,9 dollaria. Kun tämän suhteuttaa ostojen kokonaismäärään 29176 dollariin, niin suhteelliseksi kuluksi saadaan 0,44%. Melko edullista sanoisin?

Lynxin mielestäni edulliset kulut mahdollistavat pienemmät kaupat ja lisäksi ostoja voi tehdä useammin tarjoten paremman ajallisen hajautuksen. Jos olisin tehnyt vastaavat kaupat Nordnetissa, niin kuluja olisi tullut (itse tehdystä) valuutanvaihdosta 0,075% eli 22,7 euroa ja kaupankäynnistä 29*15 euroa. Nämä kulut olisivat yhteensä 457,7 euroa, joka on käyttäen 1,1 vaihtokurssia noin 503,5 dollaria. Kun tämän suhteuttaa ostojen kokonaismäärään 29176 dollariin, niin suhteelliseksi kuluksi olisi tullut 1,73%. Olen käytännössä säästänyt kahden vuoden aikana ollessani Lynxin asiakkaana noin 340 euroa.

Toisaalta Nordnettiä käyttäessä olisi toteuttanut kauppani suuremmilla summilla enkä olisi voinut tehdä ostoja niin usein. Olisin tehnyt ehkä 29 kaupan sijaan vain noin 20 kauppaa, mutta silti kuluja olisi mennyt enemmän Nordnetissa kuin Lynxissä.

Ilmaisia lounaita ei kuitenkaan ole, sanotaan. Lynx ei ilmoita verottajalle tietoja automaattisesta, joten kaikki saadut osingot ja luovutusvoitot/tappiot tulee ilmoittaa itse verottajalle. Toistaiseksi tämä on onnistunut melko helposti, sillä olen joutunut ilmoittamaan vain saamistani osingoista. Siihen on mennyt ehkä maksimissaan puolituntia per vuosi viimeisen kahden vuoden verotuksessa. Olen käytännössä rehkinyt hommia noin tunnin ja tuntipalkaksi voi laskea noin 340 euroa (nettona!).

Jatkossakin aion käyttää Lynxiä ja Nordnettia osakevälittäjinäni. Lynxissä teen sijoitukset Yhdysvaltoihin ja Nordnetissa pohjoismaihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti