torstai 8. elokuuta 2019

Osto-ohjelmat ja myyntisuunitelmat

Viime aikoina osakekurssit ovat heiluneet markkinoiden hermoillessa ja osavuositulosten kertoessa melko negatiivisia näkymiä lähikvartaaleista varsinkin teollisuuspuolella. Olen jo pitkään koittanut määritellä mitä yrityksiä haluan omistaa ja mikä olisi sopiva hinta ostoille. Tällä hetkellä analyysit ovat valmiina vain kourallisesti yrityksiä, joita ei salkussani vielä ole. Tässä esittelen tekemäni osto-ohjelmat uusille yrityksille ja muutamille salkussani jo oleville yrityksille, joiden paino on melko pieni suhteessa tavoitteeseen. Lisäksi käyn läpi myyntisuunnitelmat riskisijoitusteni osalta.

Teksti julkaistu 8.8.2019 ja päivitetty 15.8. turvamarginaalit huomioiden siten, että osto-ohjelmat ovat balanssissa suhteessa arvioituihin arvoihin.

Osto-ohjelmat

Uudet yritykset, joista analyysit on valmiina, mutta hinta ollut vielä niin korkealla, että ne eivät ole salkkuuni päätyneet ovat Air Products and Chemicals (APD), Pepsi (PEP) ja Starbucks (SBUX).

APD:n arvoksi olen itse määrittänyt noin 156 dollaria ja Jason Fieber on DTA:ssa määrittänyt arvoksi noin 185 dollaria. Keskiarvo on noin 171 dollaria. APD:n tavoitepaino vastaa 10 osakkeen omistusta. Osto-ohjelmani on 5 kpl 180 dollarin hinnalla ja 5 kpl 160 dollarin hinnalla. Tällöin keskihinnaksi muodostuu 170,7 dollaria. Yrityksen korkean laadun ja vakaan liiketoiminnan takia en käytä turvamarginaalia.

PEP:n arvoksi olen määrittänyt noin 95 dollaria ja DTA noin 118 dollaria. Keskiarvo on noin 107 dollaria. Pepsin tavoitepaino 26 osaketta. Osto-ohjelman 8 kpl 105$, 8 kpl 95$ ja 10 kpl 85$. Keskihinta 94,6 dollaria. Tällöin saan noin 10% turvamarginaalin.

SBUX:n arvoksi olen määrittänyt noin 50 dollaria ja DTA noin 65 dollaria. Keskiarvo on noin 57 dollaria. SBUX:n tavoitepaino 40 osaketta. Osto-ohjelmani 20 kpl 60$ ja 20 kpl 52$. Keskihinta 56,2 dollaria. Yrityksen korkean laadun ja vakaan liiketoiminnan takia en käytä turvamarginaalia.

Jo salkussani olevista yrityksistä alipainossa ovat 3M (MMM), Medtronic (MDT) ja Walmart (WMT).

MMM:n arvoksi olen määrittänyt noin 163 dollaria ja DTA 197 dollaria. Keskiarvo on noin 180 dollaria. 3M:n tavoitepaino 22 osaketta. Nykyinen omistukseni on 5kpl 166 dollarin hinnalla. Osto-ohjelmani on 7kpl 155$ ja 10kpl 144$. Keskihinta 152,9 dollaria. Liiketoiminnan syklisyyden takia käytän 15% turvamarginaalia.

MDT:n arvoksi olen määrittänyt noin 81 dollaria ja DTA 94 dollaria. Keskiarvo on noin 87 dollaria. MDT:n tavoitepaino on 39 osaketta. Nykyinen omistukseni on 12 kpl 52 dollarin hinnalla. Osto-ohjelmani on 12 kpl 83$ ja 15 kpl 74$. Keskihinta (2013 hankittu positio pois lukien) 78,3 dollaria. Tällöin saan noin 10% turvamarginaalin.

WMT:n arvoksi olen määrittänyt noin 80 dollaria ja DTA (vanha analyysi vuodelta 2015) noin 73 dollaria. Keskiarvo on noin 76 dollaria. WMT:n tavoitepaino on 31 osaketta. Nykyinen omistukseni on 16kpl 70 dollarin hinnalla. Osto-ohjelmani on 15 kpl 75$. Keskihinta (2013 hankittu positio pois lukien) 75,2 dollaria.

Yhteenveto osto-ohjelmistani:
Yritys
P
Arvo
Omistus(kpl)
Tavoite(kpl)
1. osto
2. osto
3. osto

MMM
163.64
180
5
22
155
144
-

APD
223.47
171
0
10
180
160
-

PEP
127.78
106
0
26
105
95
85

MDT
101.39
87
12
39
83
74
-

WMT
108.20
76
16
31
75
-
-

SBUX
95.22
57
0
40
60
52
-



Muista nykyisistä omistuksistani osa positioista on täynnä tai ylipainossa ja osa positioista ovat niin lähellä tavoitepainoa, että lisäys olisi liian pieni kaupankäyntikulut huomioiden. Yllä esitetyissä laskelmissa on kaikissa huomioitu kaupankäyntipalkkiot, jotka ovat jenkkiosakkeilla 3,5 dollaria per osto.

Aflac, Tractor Supply, Strategic Education, Illinois Toolworks ja Disney ovat täynnä tai ylipainossa. Svenska Handelsbanken, Nokian Renkaat, Texas Instruments, Visa, Skyworks Solutions, Novo Nordisk, Fastenal ja Kone ovat hyvin lähellä tavoitepainoa ja niiden lisäykset olisivat alle 700 dollaria jenkkiosakkeiden osalta tai alle 1000 euroa pohjoismaalaisten osakkeiden osalta. Fortumin osalta pitää päivittää arvo ennen tarkempaa ostotason määritystä, koska vanha arvostus on tehty ennen Uniper hankintaa.

Jos näiden lähellä tavoitepainoa olevien osakkeiden kurssit laskee voimakkaasti, niin silloin tietenkin lisäostot ovat mahdollisia, koska puuttuvat erän suuruus kasvaa. Lähimpänä näistä ovat Fastenal (lisäys 600€), Novo Nordisk (lisäys 800€). Näiden osalta seuraan tilannetta tekemäni excelin perusteella, joka huomioi osakekurssin muutokset ja päivittää tilanteen käytännössä reaaliajassa.

Myyntisuunitelmat

Lisäksi salkussani on IBM:n myynnin jälkeen vielä 4 riskisijoitusta, jotka ovat jollain aikavälillä poistumassa salkustani. Nämä ovat Gilead Science, Betsson, Pandora ja Siili, joiden paino on yhteensä noin 14% osakesalkustani. Näiden osalta suunta on siis vain ulospäin vaikka olenkin miettinyt, että keskittäisin riskiä ja lisäisin tuotto-odotusta esim. myymällä Gileadin (arvioitu aliarvostus 37%) ja ostamalla Pandoraa (arvioitu aliarvostus 170%).

Gileadin arvoksi olen arvioinut 87 dollaria ja vaihteluväliksi 68 - 95 dollaria, mikä antaa odotusarvoksi 82 dollaria. Olen valmis luopumaan Gilead positiosta 84 dollarin hinnalla (arvioidun arvon ja odotusarvon keskiarvo) tai vaihtamaan sen laadukkaampaan yritykseen, jos arvioitu aliarvostus on suurempi vaihdokilla.

Betsson arvoksi olen arvioinut 76 kruunua ja vaihteluväliksi 53 – 140 kruunua, mikä antaa odotusarvoksi 96 kruunua. Olen valmis luopumaan Betssonista 86 kruunun hinnalla tai vaihtamaan sen laadukkaampaan.

Pandoran arvoksi olen arvioinut 677 DKK ja vaihteluväliksi 82 – 1060 DKK, mikä antaa odotusarvoksi 571 DKK. Olen valmis luopumaan Pandorasta 624 DKK:n hinnalla tai vaihtamaan sen laadukkaampaan.

Siilin arvoksi olen arvioinut 13,5 euroa ja vaihteluväliksi 0 – 13,5 euroa, mikä antaa odotusarvoksi 6,75 euroa. Olen valmis luopumaan Siilistä 10,1 euron hinnalla tai vaihtamaan sen laadukkaampaan.

Yhteenveto myyntisuunitelmista:

Tikkeri
Nimi
Hinta nyt
Arvo DGI
Odotusarvo
Arvo AVE
Upside?
GILD
Gilead Science
63.88
87.31
81.50
84.41
32.13%
BETS-B
Betsson
48.50
75.67
96.50
86.09
77.49%
PNDORA
Pandora
249.50
677.00
571.00
624.00
150.10%
SIILI
Siili Solutions
8.42
13.5
6.75
10.13
20.25%


Alla vielä linkit omiin ja DTA:n analyyseihin:
https://fyysikonosingot.blogspot.com/p/dgi-yritysanalyysit.html

https://dailytradealert.com/undervalued-dividend-growth-stock-of-the-week/

2 kommenttia:

  1. Katselin hieman noita osto-ohjelmia vielä suhteessa arvioituun arvoon, niin eipä olen kovin hyvin tasapainossa. Pitää säätää vielä vähän ja päivitellä tähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivitetty teksti 15.8. turvamarginaalit huomioiden.

      Poista