keskiviikko 2. tammikuuta 2019

2018 oli suurten muutosten vuosi, salkun tuotto -1,90%

Vuoden 2018 alkupuolella muutin yhteen tyttöystäväni kanssa. Vuoden loppupuolella saimme ihanan pienen terveen pojan meidän elämäämme. Suurten muutosten vuosi sanoisin. Käyn tässä tekstissä läpi vuoden 2018 tapahtumat sijoitus- ja säästämismielessä blogin henkeni mukaisesti vaikka tarinan kerrontaa riittäisi melkoisesti muistakin aiheista.

Lähtökohdat vuodelle 2018 perustuu vuoden takaiseen tekstiin, joka löytyy täältä.

Nettovarallisuuden kehitys

Lähtökohta 31.12.2017:
Osakesalkku 45 109€, josta käteistä 9 000€
Osuusmaksut 900€
Opintolaina 0€
Henkilöstörahasto 0€
Asunnossa 28 212€
Käteinen 1 101€
"Oppii olemaan"-velka 0€
+_________________________
                               NAV 75 322€

Tilanne on vuoden aikana yksinkertaistunut huomattavasti vuoteen 2017 nähden. Rivien määrä on vähentynyt ja nyt vuoden 2018 lopulla tilanne näyttää seuraavalta.

31.12.2018 tilanne:
Osakesalkku 48 861€, josta käteistä 6 033€
Asunnossa 33 462€
Käteinen ja muut varat 9 605€
+_________________________
                               NAV 91 928€

Nettovarallisuuteni on kasvanut vuoden 2018 aikana noin 22% eli toisin sanoen 16 600 euroa. Edelleen NAV:n kasvuvauhti on pysynyt hyvänä, mutta vieläkään ei 100k€:a mennyt rikki vaikka hyvin lähellä sadan kilon rajapyykkiä hätyyteltiinkin syksyn aikana ennen markkinoilla alkanutta alamäkeä. Eiköhän se vuoden 2019 aikana näpsäistä rikki!

Osuusmaksut olen yhdistänyt käteiseen ja muihin likvidiin varoihin, joihin sisältyy viidellä eri tilillä oleva käteinen, kaksi osuusmaksua (HOK-Elanto ja OP) sekä vuokravakuuden puolikas. Edellä mainitut tilit ovat käyttötili, säästötili, ruokatili, bonussäästötili ja vuokra-asuntotili.

Osakesalkun kehitys

Vuoden 2018 osakesalkun kehitys oli ensimmäistä kertaa negatiivinen. Vaikka salkun arvo kasvoi, niin se oli lisätyn pääoman ansiota. Alla erittely osakesalkkuni kehityksestä:

Lisätty pääoma 4900€
Osuusmaksujen korkotulot ja bonukset (bruttona) 197,26€
Osinkotulot (bruttona) 1285,69€
Superluoton korko -0,56€
Osinkojen ennakonpidätys -231,26€
Arvon lasku -2399€
+_________________________
                        Yhteensä +3752€

Osakesalkkuni on vuoden alusta alkaen ollut jaettuna Lynxiin ja Nordnettiin. Nordnet salkkuni (TWR) tuotto oli -2,68% ja Lynxin salkkuni (TWR) tuotto oli +1,23%. Jos painotan tuottoja vuoden alun pääomajakauman mukaan (Lynx 19,95% ja Nordnet 80,05%), niin koko salkkuni tuotto vuoden 2018 aikana oli -1,90%. Tappiolle siis päädyttiin vaikka salkkuni oli parhaimmillaan tuottanut yli 10%. Edellä esittämäni laskelma ei toki ole aivan tarkka, mutta mielestäni riittävän hyvä käyttötarkoitukseensa varsinkin tänä vuonna, kun lisätyn pääoman määrä oli suhteellisen pieni.

Vertailuindeksini on 50/50 SP500 ja Superrahasto Suomi (OMXH25). OMXH25 tuotti vuoden 2018 aikana -4,0% Nordnetin sivuston mukaan. SP500 tuotti osingot uudelleen sijoitettuna -4,75%. USD/EUR oli vuoden alussa 1,20108 ja vuoden lopulla 1,14469 eli EUR heikkeni dollariin nähden 4,69%. Tämä tarkoittaa, että euroissa mitattuna SP500 indeksi laski -0,06%. Vertailuindeksini laski siis 0,5*-4% + 0,5*(-4,75+4,69)% = -2,03%. Voitin siis vertailuindeksini juuri ja juuri, mutta käytännössä kuljettiin käsikädessä ottaen huomioon laskelman epätarkkuuden.

Kaupankäyntikulut pysyivät tänä vuonna hyvin hallussa ollen yhteensä 50,64€ koko vuodelta. Kulut olivat yhteensä 0,11% salkkuni keskimääräisestä arvosta. Tämä on absoluuttisesti ja suhteellisesti salkkuni pienimmät kulut sijoittamisen aloittamisesta lähtien. Uskon tämän trendin jatkuvan, sillä aion painottaa yhä enemmän kaupankäyntiäni Lynxiin, jossa kaupankäyntikulut ovat 3,5 dollaria per kauppa. Ensi vuodelle voi tulla lisäksi muutama myynti liittyen strategiaan sopimattomista Tikkurilasta ja Siilistä luopumiseen.

Alla vielä yhteenveto osingoista, salkkuni kuluista ja tuotosta blogin ajalta:

Vuosi 2018 2017 2016 2015 2014 2013 Yhteensä
Osingot 1,482.95€ 1,258.42€ 1,124.88€ 1,133.20€ 521.78€ 430.78€ 5,952.01€
Kulut 50.64€ 96.00€ 211.00€ 184.00€ 111.00€ 146.00€ 798.64€
Tuotto -1.90% 3.14% 18.70% 15.39% 8.50% 12.19% 68.69%

Velka ja sijoitusasunto

Vuoden alussa asuntoni oli vielä omassa käytössäni, mutta heinäkuusta alkaen asuntoni on ollut vuokralla. Jatkossa asunto on puhtaasti osa sijoitusvarallisuuttani. Tällä hetkellä ainut velka minulla on sijoitusasuntoon liittyen. Omaa lainaa oli vuoden alussa 52 565€ ja taloyhtiölainaa 62 222€ eli lainaa oli yhteensä 114 786€. Nyt vuoden 2018 lopulla omaa lainaa on 50 136€ ja taloyhtiölainaa (arviolta, sillä syyskuun loppuvaa tilikautta ei ole vielä saatu pakettiin) 59 402€ eli lainaa on yhteensä 109 538€. Vuoden aikana lyhensin lainaani yhteensä noin 5 248€, joka on noin 4,6% vuoden alun lainapääomasta. Asunnon arvo (ostohinta) on 143 000€, johon en ole tehnyt muutoksia käyvän arvon perusteella. Tällä hetkellä lainaa on yhteensä siis noin 76,4% asunnon arvosta.

Käydäänpä läpi sijoitusasuntoon liittyvät tiedot. Vuoden 2018 aikana asunnon kulut ja menot olivat alla olevan mukaiset:

Heinä - Joulukuu:
Vuokratulot 4 325€
Vastikkeet -2 075,1€, josta arviolta taloyhtiölainan lyhennyksiä 6*235€ = 1 410€
Lainan lyhennykset -1 065,54€
Lainan korot 188,3€
Muut kulut -226,52€

Vapaa kassavirta oli yhteensä 769,54€. Jos ottaa huomioon lainojen lyhennykset, niin tuotto oli  3 245€ eli noin 2,27% asunnon arvosta. Lisäksi tässä on syytä huomioida, että muut kulut ovat arvioita. Muihin kuluihin kuuluu luottotietojen tarkistuksen liittyvät kulut, matkakuluja asunnolle näyttöä varten ja sauman paikkaamista varten, yhden sauman paikkausmateriaalin hankinta ja asunnon näyttöön liittyvä palkkio. En ole ihan varma voinko lyhentää näyttöpalkkiota verotuksessa, sillä tarjosin ravintolaillallisen ystävälleni, joka hoiti asunnon näytön sillä aikaa kun olin ulkomailla lomailemassa. Joka tapauksessa verotus tosiaan puuttuu sijoitusasunnon luvuista vielä. Pidän käteistä sijoitusasuntotilillä valmiina verotusta ja muita pieniä sijoitusasuntoon liittyviä kuluja varten.

Kulut ja säästöt

Olen seurannut kulutustani, tulojani ja säästämistäni vuoden 2018 aikana kahdessa eri osassa. Tämä liittyy asunnon vuokralle laittoon. Alla tietoja koko vuoden ajalta:

Tammi - Kesäkuu

Säästöön keskimäärin 844€ eli noin 22,4% tuloista. Alkuvuonna juhlimiseen on selvästi mennyt vielä liikaa rahaa (743€/kk). Nämä kulut johtuvat lähinnä useamman viikon lomasta Indonesiassa. Asumiskulutkin (991€/kk) ovat hieman koholla, sillä saimme asunnon jo huhtikuun alussa, ja maksoin oman osani vuokrasta oman kämppäni kulujen lisäksi siitä alkaen vaikka muutinkin vasta asuntoon kesäkuun alussa.

Heinä - Joulukuu

Säästöön keskimäärin 933€ eli noin 25,7% tuloista. Loppuvuonna juhlimiseen on mennyt vain 132€/kk, josta olen suorastaan ylpeä. Tavaroissa ja palveluissa näkyy mm. auton osto (1000€), lastenrattaiden hankinta (1100€) ja kaikkea muuta irtaimistoa mitä ollaan tarvittu. Koen, että nämä ovat enemmän tai vähemmän kertaluonteisia kuluja vaikkakin vastaavia voi tulla jatkossakin.

Vuoden 2018 kulut, tulot ja säästöt (suluissa näkyy budjetoidut summat)

Menot keskimäärin
Ruokailu 632€ (640)
Juhliminen 434€ (250)
Tavarat/palvelut 753€ (570)
Asuminen 992€ (883)
+_________________________
                        Yhteensä 2815€ (2343)

Tulot keskimäärin
Palkka 3605€
Työtulot 299€
Työmenot 200€
+_________________________
                        Yhteensä 3704€

Säästöön keskimäärin 889€ eli noin 24% tuloista.

Odotukset ensi vuodelle

Koitetaan tehdä ennuste Q4 toteuman perusteella. Ainoastaan tavarat ja palvelut menivät selvästi yli joululahjojen ja uusien talvirenkaiden hankinnan takia Q4:lla. Lisäksi asuminen meni yli budjetoidun, koska maksoin suuremman osan vuokrasta. Mutta muut pysyivät hyvin budjetissa. Tämän perusteella voinkin ennustaa, että ensi vuosi tulee menemään aika lailla budjetissa eli kokonaiskulut ovat noin 2340€/kk, mutta erittely voi poiketa budjetoidusta. Olen säästänyt jo 5000€ valmiiksi hoitovapaata varten, mutta saattaa olla, että pääsen huolehtimaan perheeni kuluista hieman suuremmalla osalla jo aiemmin, koska tuet eivät ole hääppöiset. Jos talouteni olisi retuperällä ja kaikki rahat menisi aina kulutukseen, niin tähän ei olisi mitään rahkeita. Nyt ei tee edes pahaa esimerkiksi pari vuoden ajan tukea perhettä ja maksaa kuluja selvästi toista enemmän. Itse näen asian niin, että olemme yksi perhe, jolla on yhdet tulot ja yhdet menot. Vaikka tämä ajattelu saattaakin johtaa siihen, että en sijoituksiin hirveästi rahaa saa säästettyä, niin se ei minua haittaa lainkaan, koska rakkaus voittaa aina:)

Yhteenveto

Nettovarallisuuteni kasvoi ja lähentelee 100 000 euron rajaa. Osakesalkku tuotti osinko- ja korkotuloja enemmän kuin koskaan, mutta kokonaistuotto oli ensimmäistä kertaa negatiivinen. Asunnostani tuli sijoitusasunto ja se tuotti yli 3000€ riihikuivaa (ennen veroja) puolen vuoden aikana. Menoja oli, mutta onneksi oli tulojakin. Sain säästöön noin 890€ kuukaudessa.

Muutin tyttöystävän kanssa saman katon alle Kesäkuussa ja esikoiseni syntyi Lokakuussa. Marraskuun olin käytännössä isyyslomalla ja oli ihanaa katsella pikkupojan kehitystä. Joulukuun alussa palattiin hieman töihin ja nyt sai olla 11 päivää kotona viettämässä joulun ja vuoden vaihteen samalla katsoen kun poikani oppii hymyilemään. En tiedä voiko uusi vuosi onnellisemmin alkaa?

Onpahan siis ollut taas vuosi! Hyvää ja onnellista uutta vuotta 2019 kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti