perjantai 30. joulukuuta 2016

2017 tavoitteet säästämiseen, sijoittamiseen ja terveyteen

Olen tässä miettinyt tavoitteitani ensi vuodelle, kun vuosi 2016 lähenee loppuaan. Tällä hetkellä näyttää siltä, että asetan muutaman taloudellisen tavoitteen ja lisäksi panostan muutamalla tavoitteella terveyteeni. Olen pyrkinyt realisitisiin tavoitteisiin, mutta kuitenkin sellaisiin, joiden saavuttaminen antaa hieman haastetta ja ovat oikeasti tärkeitä itselleni.
 
Yksi tavoitteistani periytyy tältä vuodelta, mutta hieman muutettuna. Vuonna 2016 pyrin pitämään kiinteät kuluni alle 450 euron per kuukausi. Tämä osoittautui ihan mahdottomaksi, kuten kuukausikatsauksista on saanut huomata. Taisin marraskuun kuukausikatsauksen yhteydessä esitellä uuden budjettini, joka on 780 €/kk. Alustavien laskelmien mukaan vuonna 2016 toteutuneet kuluni ovat olleet keskimäärin noin 900 €. Pyrin siis kuluttamaan noin 120 € tai 13 % vähemmän kuin vuonna 2016. Huomasin lisäksi, että epäsäännölliset kulut eivät ole mukana tavoitteessa millään tavalla. Alustavien laskelmien mukaan vuonna 2016 epäsäännölliset kuluni olivat noin 190 €/kk, mutta arvioni mukaan pystyisin pärjäämään noin 120 eurolla kuussa. Haluan vuodelle 2017 asettaa vain yhden kulutavoitteen, joten muodostan tavoitteeni yhdistämällä kaikki kulut. 2017 tavoitteekseni tulee tällöin < 900 €/kk.
 
Toinen tavoitteeni liittyy sijoittamiseen. Viime vuonna jostain syystä jälleen lipsuin kovaan kaupankäyntivolyymiin ja lisäksi käytin superluottoa epäloogisesti. Näistä molemmista pitää päästä eroon. Kaupankäyntikuluni olivat vuonna 2016 yhteensä 211 €. Tämä jakautui seuraavasti: 6 kauppaa hesasta, 8 usasta, 3 tukholmasta ja 1 köpiksestä. Teen aivan liian paljon kauppaa ja vuodelle 2017 tavoitteeksi asetan, että kaupankäyntikulut pysyvät alle 50 euron. Tämä on mitoitettu siten, että voin tehdä mahdolliset Betsson ja Fortum kevennykset sekä kaksi ostoa jenkkilästä. Entäs se superluotto sitten? Tällä hetkellä salkussani ei ole velkaa, mutta aina velkaa ottaessani huomaan, että en pidä siitä. Se saa jotenkin olon tuntemaan epävarmalta ja yllättäen se vaan alkaa ahdistamaan. Haluan tästä tunteesta ja samalla myös riskistä eroon siten, että en ota yhtään superluottoa vuonna 2017. Tähän liittyen annan kuitenkin itselleni takaportin pörssiromahduksen varalta. S&P500 indeksi on tänään noin tasolla 2235, mutta jos pörssi romahtaa enemmän kuin 20 % eli indeksi laskee alle tason 1790, niin saan käyttää velkavipua.
 
Olen varsinkin vuoden jälkimmäisellä puoliskolla ollut hieman huolissani terveydestäni. Lähinnä olen huolissani ylipainosta, joka aiheutuu pääosin sisäelin rasvasta eli ns. kaljamahasta. En ole ikinä painanut näin paljon kuin nyt. Pelkästään tänä vuonna painoni nousi 8 kg, josta valtaosa tuli kesällä. Tämä kuulostaa mielestäni jossain määrin ihan hullulta varsinkin jos katsoo heiaheia-merkintöjäni vuodelta 2016: säbä 66 krt, punttis 25 krt, futsal 19 krt, fillarointi 165 km, koris 17 krt ja 20 muuta lajia 1-5 krt. Yksinkertaisesti syön ja juon tai ainakin juon liikaa! Tähän liittyen haluan asettaa kaksi tavoitetta, jotka liittyvät painoon ja vyötärön ympärykseen. Jotta paino-indeksini olisi normaalilla tasolla eli alle 25, niin painoni tulisi olla alle 79 kg. Jotta vyötärö-lantio-suhteeni olisi normaalilla tasolla eli alle 0,9, niin vyötärön ympärykseni tulisi olla alle 84 cm. Oletin tässä, että lantionympärys pysyy käytännössä vakiona. Tässä alla nykyinen tilanne, josta voi vain sanoa, että kattokaa noita helvatun lukuja, helvetin surkeita, kohta tulee joku vitun diabetes tai sydän ei kestä:
  • Pituus 178 cm
  • Paino 92 kg
  • Painoindeksi 28,4 (normaali < 25)
  • Vyötärön ympärys 107 cm
  • Lantion ympärys 93 cm
  • Vyötärö-lantio-suhde 1,15 (normaali < 0,9).
Olen tähän liittyen tehnyt jo muutamia valmisteluja ja aion aloittaa tämän kuten kaikki uuden vuoden lupauksen tehneet eli tammikuun alusta. Tämä tulee olemaan ehdottomasti vuoden tärkein ja merkittävin asia itselleni, joten ainakin tässä tavoitteessa pitää onnistua! Tulen kirjoittaman tästä varmasti blogissani erikseen vaikka ei tämä nyt enää osakesijoittamiseen liitty, mutta omaan terveyteen tehdyt sijoitukset ovat luultavasti huomattavasti kannattavampia.
 
Alla vielä yhteenveto tavoitteistani vuodelle 2017:
  1. Kiinteät kulut keskimäärin < 900 €/kk
  2. Kaupankäyntikulut yhteensä < 50 €
  3. Velkavipu salkussa < 0 € (pl. >20% romahdustilanteet)
  4. Paino < 79 kg (ts. painoindeksi < 25)
  5. Vyötärön ympärys < 84 cm. (ts. vyötärö-lantio-suhde < 0,9)

10 kommenttia:

  1. Terveyden suhteen sama vika rahikaisella. Taidan olla pari senttiä pitempi ja kilon tai pari kevyempi, mutta käytännössä samoilla luvuilla. Tänään kävin investoimassa nastallisiin veden pitäviin talvikenkiin, joten ei ole ainakaan mitään tekosyitä enää olla kävelemättä töihin 3km, ja muutenkin käydä lenkillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, loistavaa! Itse tein juurikin saman eli investoin veden pitäviin talvikävelykengiin. Tekemässäni kunto-ohjelmassa on paljon reipasta peruskuntokävelyä, johon hyvät kengät on must!

      Poista
  2. Liikkumista sulla tuntuu olevan ihan riittävästi mutta ehkä sit ruoan ja juoman laatu on se missä vois parantaa? Ite oon jättänyt makeiset, ylen palttisen sokerin käytön, virvoitusjuomat ja mehut lähes tulkoon kokonaan pois. Alkoholin käyttöä vähentänyt huomattavasti jnejne. Eikä enää tee edes mieli.

    Liikuntaa harrastan suunnilleen yhtä paljon (heiaheian mukaan tänä vuonna oli 166 treeniä, punttista, fudista jnejne). Ruoka tuppaa olemaan kanaa ja jauhelihaa pastan/riisin kanssa sekä paljon vihanneksia sekaan. En jaksa tuijottaa mitään kalorimääriää tai punnita aterioita vaan yritän syödä terveellisesti.

    Väittäisin, että samoilla liikuntamäärillä mutta paremmalla ruokavaliolla ja ylimääräisten juomien pois jättämisellä saisit parin kuukauden aikana muutoksia aikaan. Ja jos ei pysty kokonaan jotain lopettamaan niin sit ainakin pyrkii vähentämään.

    Mitä vanhemmaksi tulee niin sitä enemmän omaa terveyttä rupeaa arvostamaan. Ja kuten itsekin mainitsit niin siihen voi, ja pitäisi, jokaisen myös satsata.

    Hyvää alkavaa vuotta ja hyviä sijoituksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sellaisen käsityksen olen itsekin saanut, että välttämättä liikunnanmäärän lisääminen ei kovasti auta vaan nyt pitää saada muutosta ruokavalioon ja alkoholin käyttöön. Laskin, että pelkästään alkoholin käyttö tuo ylimääräistä energiaa kehooni noin 13 kg per vuodessa! Muutos vaatii siis oikeasti asenteen ja tapojen selvää muutosta.

      Toki nuo heia heia merkinnät kertovat jotain, mutta ihmisillä voi olla suuretkin erot energian kulutuksessa riippuen työn fyysisuudesta ja hyötyliikunnan määrästä. Itse merkkaan heia heiaan vain ne, joissa olen mennyt ihan urheilemalla urheilemaan.

      Mutta joo kai se on molempi parempi eli liikuntaa lisää ja energia intakea alas. Motivaatio ja sen ylläpito on tässä kyllä niin tärkeää, että kannattaa pysyä varmaan omalla mukavuusalueella. Tarkoitan siis sitä, että pyrkii eroon painosta niillä keinoin, jotka tuntuvat itselle mieleisiltä. Tämä myös motivoi pitämään saavutetun pidemmällä aikavälillä, kun tykkää tekemisistään.

      Kiitos kannustavasta kommentista ja hyvää uutta vuotta!

      Poista
  3. Hei ja hyvää uutta vuotta

    Pituuteni 175 ja painoni oli viime keväänä 90kg. Nyt tilanne 84,5kg ja aika hyvässä kunnossa. Minun kohdalla painoindeksi tulee olemaan aina liikaa, koska tuota lihaa on kuitenkin normijamppaa enemmän.

    Ehdottomasti fysiikka kuntoon, voit paremmin. Ja melkoisesti harjoitteluun ja treenaamiseen perehtyneenä kehoitan sinua ottamaan mukaan enemmän kuntosalia ja melko isoilla painoilla isoja lihasryhmiä (tietenkin hissukseen aloittaen). Lihasmassa auttaa painonpudotuksessa. Lisäksi viikossa saa olla yksi herkuttelupäivä, jolloin voit syödä mitä haluat. Se ei haittaa mitenkään pudotukseen, mutta pää jaksaa paljon paremmin.

    Itellä tuli viime vuonna pelkkää työmatkaliikuntaa pyöräillen 1500km eli työmatkaliikuntaa kannattaa miettiä, jos mahdollista ... ehkä paikallisjunalla jonnekin ja loppumatka juosten töihin ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, joo painoindeksiin ei kannata liikaa tuijottaa, jos on lihasmassaa. Voi olla, että itsellänikin sopiva paino voisi olla 81-84, jos saisi lihasmassaa kasvatettua hieman.

      Joo kuntosali on tulossa mukaan. Ongelmana on ollut se, että en jostain syystä ole pitänyt siitä viime vuosina. Monesti olen ottanut kamat mukaan ja aamulla hirveällä innolla, mutta sitten työpäivän jälkeen kun sinne pitäisi mennä, niin olen lähtenytkin kotiin. Joskus lukioaikoina kävin salilla jatkuvasti ja penkistä nousi 90, kyykystä 120 ja maasta 160, mutta ei enää, ehei lähellekkään.

      Olet oikeassa, että lihasmassa auttaa pudotuksessa. Se toimii "lisäpainona" ja ne lihakset on juuri ne, jotka sitä energiaa kuluttaa. Täytyykin miettiä tuota herkkupäivää tai muuta vastaavaa keinoa hallita ja pitää koossa henkistä puolta paremmin.

      Työmatkapyöräilyä harrastin yhden kesän ja ei se vaan nappaa. Eniten vitutti silloin kaikki. Jos tuli pienikin vastoinkäyminen, kuten fillarin kumin puhkeaminen tai pyyhkeen unohtaminen, niin silloin ajattelin, että en tule pyörällä enää ikinä. Voisin kuitenkin helposti kävellä osan työmatkastani, jota voisin harkita. Joka tapauksessa tässäkin on tärkeintä, kuten aiemmin sanoin, että löytää ne liikunnan keinot, jotka miellyttää itseään. Tällöin sitä tulee tehtyä ja motivaatio pysyy paremmalla tasolla.

      Hyvää uuttavuotta!

      Poista
  4. Itsellä vähän samaa vikaa... 182cm ja paino taitaa olla 100 kilon pahemmalla puolella. Pitäisi jostain vain se motivaatio kaivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tää taitaa olla aika yleinen ongelma länsimaissa. Toivottavasti löydät motivaation ennen kuin homma ehtii etenemään liian pitkälle. Tunnen yhden kaverin, ketä lihoi lihomistaan ja vasta sitten tajusi laihduttaa, kun sai veritulpan. Ylipaino taitaa olla kaikkein merkittävin selittävä tekijä todella monessa eri sairaudessa. Niin ja vaikka sairauksiin onkin nykyisin hyvät lääkkeet, mutta todella usein niillä lääkitään vain oireita ei sitä varsinaista syytä eli ylipainoa ja epäterveellisiä elämäntapoja.

      Tänään illalla kuoharilasin ääressä raketteja katsellessa vaimokkeesi kanssa voitkin miettiä mistä löydät motivaatiota, jos tunnet että 100 kg alkaa olemaan liikaa. Hyvää uutta vuotta!

      Poista
  5. Itsellä oli aika lailla samat speksit fyysisten ulottuvuuksien suhteen 2-3 vuotta sitten. Pituutta 179 ja painoa reilu 90. Nyt paino pyörii siinä 80-81 tuntumassa yleensä, satunnaisesti käy alle 80 kilossa. Suurimpana erona itsellä oli aiempaan, että aloin taas liikkua (lenkkeillä) säännöllisesti. Mutta aloin myös kiinnittää syömiseen huomiota. Valitettavasti syömisellä kuitenkin pystyy vaikuttamaan enemmän kuin liikkumisella. Eli liikkuminen toki auttaa, mutta jos syö sokeria ja hiilaria hillitömät määrät, niin ei sitä ehdi kuluttaa pois samassa suhteessa.

    Itse olen kokenut syömisen ja juomisen suhteen toimivaksi sellaisen, että ei mitään totaalikieltoja. Pääasiassa pyrin syömään vain vähän valkoista leipää, perunaa, sipsiä, karkkia yms. Myös esimerkiksi mehut sisältää yllättävän paljon energiaa. Äkkiseltään kuvittelisi terveelliseksi, mutta käytännössä usein siitä saa enemmän energiaa kuin oluesta. Mutta jos tekee pizza mieli syön pizzaa. En kuitenkaan joka päivä. Ja juon olutta, mutta en joka päivä vaan pyrin tekemään sitä vain viikonloppuisin (tai jos on muuten hyvä syy kuten saunassa, grillatessa, urheilua katsoessa tms...) Mutta ideana, että ei säännöllistä tissuttelua vaan pääasiassa viikonloppuna rentoutuessa. Mutta kuitenkin sallin itselleni ruoasta ja juomasta nauttimisen, se on kuitenkin tunnetusti parasta mitä voi tehdä housut jalassa.

    Tämän on tarkoitus toimia lähinnä rohkaisuna, että painon pudotuksen pitäisi kyllä onnistua ilman kohtuutonta itsensä rääkkäämistä tai puritanismia. Itsellä alle vuodessa näillä keinoilla lähti se noin kymmenen kiloa. Eli tsemppiä sekä terveyteen että osakkeisiin sijoittamiseen tulevaan vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pelkkää liikuntamäärää nostamalla tuloksien saaminen on tosi vaikeaa. Ensinnäkin kroppa ei vaan kestä hirveitä määriä ja toiseksi siihen ei riitä aika. Itse en ole makealle kovin perso, mutta jos en kiinnitä huomiota syömiseen, niin kaikkea sitä tulee vedettyä esim. kahvipöydästä tai juhlissa.

      Nuo mainitsemasi vehnät ja perunat on kyllä kaiken pahan alku ja juuri. Tuossa ruokaa tekiessä hämmästelin, että kuinka helvatusti pastassa on oikein energiaa. Olin laittamassa ensin 150g kuivaa pastaa, mutta laskelman jälkeen totesin, että max 80g tai päivän energia intake menee yli. Luonnostaan olisin siis syönyt 70g eli noin 250kcal ylimääräistä. Kyllä tästä keittiövaa'asta on apua alussa, katotaan kuinka kauan tätä tarvii. Joka tapauksessa vaaka voi osoittautua tämän vuoden parhaaksi investoinniksi =)

      Totaalikiellot on pahoja enkä niitä itsekkään suosi. Joskus ne voivat olla ainut vaihtoehto, jos itsekuri ei ole riittävällä tasolla. Olen tosiaan nyt pyrkinyt siihen, että viikossa tulee enrgiavajetta noin 5000kcal. Tällä pitäisi lähteä siis reilu 0,5kg per viikko. Ekat 2 päivää on tuntunut todella hyvältä ja toivottavasti olo pysyy tälläisenä tai paranee seuraavien reilu 20 viikon aikana.

      Kiitos kannustuksesta ja onnea uuteen vuoteen!

      Poista