lauantai 27. helmikuuta 2016

Tarina omasta "heräämisestä" säästämiseen vuosilta 2012 - 2016

Vuonna 2011 olin vakavissani päättänyt valmistua saatuani dippatyöpaikan jo keväällä. Ensimmäisten työviikkojen aikana tajusin, että kiire tulee: Minun piti meinaan tehdä myös kandidaatin työ ennen diplomityötä. Näille kai on lähtökohtaisesti varattu kesä- tai diplomityöpaikoissa aikaa 3 kk kandityölle ja 9 kk diplomityölle. Minulla oli kuitenkin aikaa vain 7 kk tehdä molemmat. Onneksi sentään aiheet tuki toisiaan ja palautin diplomityöni hyväksyttäväksi joulukuussa 2011.

Diplomityön palauttamisen jälkeen huomasin, että rahaa oli alkanyt jäämään säästöön. Olin kuitenkin ottanut opiskeluaikana paljon opintolainaa matkustelua varten sekä normaaliin elämiseen. Kävin muutaman kerran junalla kiertämässä Eurooppaa ja ei nyt äkkiä tulekaan mieleen Euroopan maata, jossa en olisi käynyt. Vuodesta 2004 lähtien olen ollut vähintään kerran vuodessa viikon reissussa. Vaikka kävin kesät töissä ja joinain vuosina jouduin palauttamaan "suurien tulojen" takia opintotukea, niin silti päädyin ottamaan lainaa.

Vuosi 2012

Vuoden 2012 alussa totesin, että on aika tehdä asialle jotain. Löysin netistä mm. seuraavat blogit, jotka oli ensi kosketus säästämiseen ja sijoittamiseen:
http://www.taloudellinenriippumattomuus.com/
http://www.tarkkamarkka.com/blogi/

Kokosin kaikki omaisuuteni ja velkani exceliin ja laskin nettovarallisuuteni ensimmäistä kertaa elämässäni (ainakin tietoisesti en ollut tätä ennen tehnyt). Laskelman tehtyäni huomasin, että varallisuuteni on pienempi kuin syntyessäni. Minulla oli paljon opintolainaa ja vain vähän varallisuutta. Nettovarallisuuteni oli vuoden 2012 alussa noin -13225€. Tämä oli siis lähtökohta hieman yli 4 vuotta sitten.

Päätin alkaa säästämään aina tietyn summan palkastani ja lisäksi aloin seuraamaan hieman kulujani. Ylipäätään aloin miettimään mihin käytän rahaa. Ensitöikseni huomasin autoni olevan suuri kuluerä, mutta sen hetkisessä elämäntilanteessa en autostani voinut luopua. Itseasiassa minulla oli ollut vuonna 2011 kesäauto, jonka myin syyskuussa pois ja työautoni ostin helmikuussa 2012. Maaliskuussa vaihdoin työpaikkaa ja paikkakuntaa. Muutin pääkaupunkiseudulle ja huomasin auton olevan melko turha kapistus. Kaikki oli kuitenkin niin auki, että en heti edes harkinnut autosta luopumista. Kesällä muutin toiseen paikkaan, josta kulkuyhteydet työpaikalleni olivat vain kohtuulliset ja päädyin käyttämään autoani kehä 1:llä suhailuun joka päivä.

Vuonna 2012 aloin sijoittamaan osakkeisiin. Ensimmäiset sijoitukseni olivat Technopolis, Sponda, Fortum ja Rautaruukki. Olin itseasiassa jo muistaakseni vuoden 2011 puolella omistanut hetken aikaa Talvivaaraa ja joitain rahastoja sekä Fortumia, mutta olin myynyt ne auton oston rahoittamiseksi. Minulla oli pankkina OP, jossa tein ensimmäiset sijoitukseni. Blogeja ja mm. kauppalehden keskustelupalstaa hetken seurattuani siirryin Nordnettiin halvempien kulujen perässä.

Vuonna 2012 aloitin myös ASP-säästämisen. Rahaa jäi vaan enemmän yli, kun sen hetkinen tyttöystäväni opiskeli vielä ja asuimme halvassa opiskelijavuokra-asunnossa. Lisäksi palkkani oli noussut työpaikan vaihdon yhteydessä. Opintolainaa en vielä lyhentänyt, sillä valmistumisesta oli kulunut vasta niin vähän aikaa. Säästin ASP-tilille maksimin eli 1000€ kuukaudessa. Loput rahat mitä käteen jäi meni Nordnetin tilille. Kuukaudesta toiseen päättäväisesti jatkaen velattomuus tuntui aluksi mahdottomalta idealta, sillä tavoite oli niin niin kaukana. Huomasin kuitenkin nettovarallisuuslaskelmani kautta merkittävää kehitystä. Erityisen hyvältä tuntui kun alettiin lähestymään positiivisia lukemia.

Vuoden 2013 alussa minulla oli mahdollisuus tarkastaa viime vuoden kehitys. Tein nettovarallisuuslaskelmani ja huomasin yllätyksekseni, että nettovarallisuus oli kasvanut plussan puolelle ollen vuoden 2013 alussa 138€. Ihan hullua, Olin saanut säästettyä vuoden 2012 aikana noin 13363€ eli noin 1113€/kk. Innostuin tästä todella paljon ja vuonna 2013 päätin ottaa uuden vaihteen silmään.

Vuosi 2013

2013 alussa pidin todella tiukkaa kulukuuria ja halusin selvittää kuinka paljon rahaa oikeasti tarvitsen, jos karsin kaiken turhan pois. Säästin ASP:iin maksimin 1000€ kuukaudessa ja silti sain osakkeisiin laitettua rahaa. Kesällä aloin maksaa opintolainaani pois 400€/kk lyhennyksellä. Tämä oli suoraan pois ASP-säästöistä ja jatkoin niitä vain 600€:lla kuukaudessa. Osakkeisiin meni edelleen kaikki ylimääräinen. Näin jälkikäteen ajateltuna opintolainan takaisinmaksun aloittaminen oli erittäin huono päätös. Varsinkin, kun korotin itse summan huomattavasti pankin ehdottaman maksusuunnitelman mukaisen erän yläpuolelle. Raha olisi tuottanut osakkeissa tai ASP-tilillä huomattavasti paremmin. En tähän aikaan vielä ymmärtänyt täysin velan maksun merkitystä. Halusin siitä vain eroon.

Vuoden 2013 toukokuussa päätin aloittaa myös tämän blogin pitämisen. Jälkikäteen on todella hauskaa lukea vanhoja tekstejä. Ymmärtää kuinka paljon on oppinut näiden vuosien aikana. Huomasin saavuttavani hyviä tuloksia, mutta oli ikävää, kun niitä ei voinut jakaa kenenkään kanssa. Blogeja seuranneena huomasin, että tietyn alan blogaajat muodostavat yhteisön. Ajattelin tämän vastaavan siihen puutteeseen, jonka säästämisessä ja sijoittamisessa koin. Halusin puhua asiasta ja oppia lisää. Kauppalehden keskustelupalstalla keskustelun taso ei enää vaan riittänyt. Ajattelin, että silloin menestyy, kun ympäröi itsensä itseään lahjakkaammilla henkilöillä.

Vuoden 2013 aikana erosin vaimokkeestani ja muutin (taas) kimppakämppään muutaman ystäväni kanssa. Asumiskulut pysyivät siis edelleen matalina. Lisäksi sain autoni myytyä vuoden loppupuolella. Tästä saadut eurot sijoitin S-ryhmän osuusmaksuihin vuoden lopulla (935€), ASP-tilille ja osakkeisiin. Lyhensin myös opintolainaani hieman lisää. Suurin hyöty auton myynnistä oli kuitenkin parantunut kassavirta, sillä auto imi keskimäärin 200-300€/kk kaikkine kuluineen. Osakevalinnat olivat kuitenkin surkeita ja en ymmärtänyt silloin oikeastaan yhtään yritysten laadun päälle. Luulin ymmärtäväni ja jotkin sen aikaisista sijoituksista on vieläkin salkussani.

Vuoden 2014 alussa nettovarallisuuteni oli jälleen kasvanut vuoden takaisesta ollen 14750€. Koska olin aloittanut pitämään blogiani, niin tästä "tilinpäätöksestä" on myös merkintä, jossa tarkemmin avattu tilannetta ja kehitystä.

Vuosi 2014

Vuoden 2014 aikana ei oikeasti tapahtunut mitään. Asuin ja söin edullisesti, juhlin rankasti rahaa polttaen, kävin töissä ja urheilin. Huomasin jatkuvien muuttojen suurella tavaramäärällä aiheuttavan päänsärkyä ja ajattelin, että voisin myydä suuren osan tavaroistani. Kimppakämpässä minun huoneeni oli pienin vain noin 7 neliötä, mutta suurin osa kamoistani oli olohuoneessa ja häkkivarastossa. Myin häkkivarastosta kaiken näköstä kamaa ja sitä kautta yritin hieman hankkia lisätuloja. Rankka juhliminen kuitenkin vei leijonan osan näistä.

Lopetin ASP-säästöjen teon, koska olin saavuttanut huhtikuussa tavoitteeni eli noin 16000€. Myös 8 peräkkäisen kvartaalin aikarajoitus oli tullut täyteen. Toukokuusta syyskuuhun sain hyvin vähän rahaa säästöön, sillä käytännössä lyhensin vain opintolainaani 400€/kk. Kaikki rahat meni raivokkaaseen lomailuun ja juhlimiseen. Toki tein myös asunnostani varausmaksun, joka oli 2000€. Muistaakseni tähän asti luottokorttini 1000€ credit puoli oli riittänyt joka kuukausi. Tapanani oli maksaa kaikki luotolla ja sitten seuraavana kuukautena maksaa lasku pois ilman korkoja. Juhlat ja lomareissut olivat kuitenkin niin kovat asunnon varausmaksun lisäksi, että 1000€ luotto ei riittänyt muutamaan kuukauteen ja jouduin turvautumaan toiseen luottokorttiini. Maksoin kuitenkin kortit pois ennen korkoja seuraavasta palkasta. Tajusin, että nyt menee kyllä aivan liikaa rahaa. Tajusin myös, että saan säästöön 400€/kk ilman, että mietin ollenkaan miten rahaa käytän. Ajattelin, että asiat ovat liian hyvin.

Lokakuussa tein vielä yhden talletuksen ASP:iin, sillä olin löytänyt sopivan asunnon. Vuosi oli kuitenkin äkkiä loppu ja juhliminen vienyt rahat. Vuoden 2015 alussa nettovarallisuuten oli kuitenkin jälleen kasvanut, sillä kuukaudesta toiseen tulevan palkan tuhlaaminen täydellisesti vaatii jo aika paljon lahjakkuutta ja yritystä. Vuoden 2015 alussa nettovarallisuuteni oli kasvanut vuoden takaisesta 109 % ollen 30827€. Tästäkin on tilinpäätös julkaistu, josta voi ihmetellä tarkempia tietoja.

Vuosi 2015

Vuodelle 2015 asetin tavoitteen, että 750€/kk pitää säästää osakkeisiin. Nyt kun asuntoon säästäminen oli loppunut, niin ajattelin säästäväni maksimit opintolainan lyhentämisen lisäksi osakkeisiin. Tavoite oli kova varsinkin kun olin vuonna 2014 tottunut hieman kovempaan kulu pohjaan jatkuvan viikonloppurellestämisen takia. Alkuvuosi meni melko reisille, mutta huhtikuussa saatu bonus auttoi hieman asiaan. Lisäksi jatkoin tavaroiden myyntejä, sillä väliaikainen asumisratkaisu oli alkamassa näyttää päättymisen merkkejä. Toinen kämppiksistäni oli säästänyt myös ASP:iin paljon ja toinen oli saanut töitä toiselta paikkakunnalta.

Asunnosta tein vihdoin kaupat elokuussa ja rakentaminen oli juuri alkanut. Muutto tulikin sitten vastaan lokakuussa, jolloin muutin toiseen kimppakämppään. Ostamani asunto valmistuisi maalis-toukokuussa 2016, joten tämänkin muuton jäkeen olisi vielä yksi muutto edessä. Sain uskomattoman paljon kamaa myytyä: kaiuttimet, subwoofer, vahvistin, xbox, mikro, pyykinpesukone, modeemi, navigaattori, mokkula, tietokone ja vaikka ja mitä. Myin jumalauta laatikollisen johtoja viidellä eurolla. Kaikki meni, kunhan vaan hinta oli oikea. Vuosina 2014-2015 olen omien kirjanpitojen mukaan myynyt tavaraa noin 720€:lla, joista pääosan juuri ennen tätä muuttoa.

2015 sainkin paljon osakkeisiin säästettyä, mutta en päässyt tavoitteeseeni. Aloin myös kikkailemaan nordnetin tarjoamalla superluotolla ja tein huonoja perusteettomia päätöksiä. Salkkuni kehitys oli kuitenkin kokonaisuudessaan hyvä. Paljon parempaankin olisi pystynyt helposti olemalla tekemättä mitään.

Vuoden 2016 alussa nettovarallisuus oli jo 46821€ eli kasvua oli tullut vuoden takaiseen nähden 52 %. Neljän vuoden aikana nettovarallisuuteni oli siis kasvanut negatiivisestä noin -13225 eurosta selvästi plussalle noin 46821 euroon. Tämä tarkoittaa yhteensä 60086 euron kasvua! Jos sen muuttaa kuukausikohtaiseksi kasvuksi, niin summa vastaa melko tarkkaan 1250 euroa kuukaudessa.

Yhteenveto

Näin jälkikäteen tarkasteltuna tuo 1,25€/kk on aivan helvatun uskomaton summa! Tämä pitää suhteuttaa nettotuloihin, jotka ovat olleet noin 2300-2600€/kk kyseisellä aikavälillä. Säästöasteeni on siis viimeisen neljän vuoden aikana ollut noin 50 %. Lisäksi tässä pitää toki huomioida kaikki korko- ja osinkotuotot sekä arvonnousu, jotka on laskettu mukaan nettovarallisuuteen. Alla hieman yhteenvetodataa tarkasteluajalta (osa vanhemmista arvoista on arvioitu puutteellisten tietojen takia, lisäksi NAV:iin kuuluu mm. henkilöstörahasto alemman taulukon tietojen lisäksi):

AikaNAVMuutos (%)Muutos (€)Muutos(€)/kk
1.1.201646,861.00€52.01%16,034.00€1,336.17€
1.1.201530,827.00€109.00%16,077.00€1,339.75€
1.1.201414,750.00€10588.41%14,612.00€1,217.67€
1.1.2013138.00€100.00%13,363.00€1,113.58€
1.1.2012-13,225.00€

AikaSalkkuAsuntosäästötOpintolainaOsuusmaksut
1.1.201625,013.00€20,983.00€-2,073.00€1000€
1.1.201517,199.00€17,374.00€-6,873.00€935€
1.1.201412,162.00€14,510.00€-13,173.00€935€
1.1.20138,600.00€4,810.00€-13,225.00€0€
1.1.20120€0€-13,225.00€0€

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin varsinkin näin mielenkiintoisen ajankohdan kanssa. Vuonna 2016 on vähän kaikkea tapahtumassa ja odotan innolla pääseväni uuteen kotiini. Lisäksi tajusin töissä vähän aikaa sitten, että vastuuta ei anneta se pitää ottaa. Lisäksi ymmärsin, että keskustelu ja muiden kuuntelu sekä kannustaminen on ennen kaikkea oma etu. Se maksaa itsensä takaisin, kunhan siihenkin suhtautuu yhtä pitkäjänteisesti ja kurinalaisesti kuukausi toisen jälkeen kuin tähän viimeisen neljän vuoden aikana suoritettuun säästämiseen. Tällä hetkellä olen innoissani töidenkin suhteen. Palkkaa ansaitsisin mielestäni lisää ja sen järjestäminen on työn alla.

En olisi diplomityötä palauttaessa uskonut, että neljän vuoden päästä minulla on salkussa 25k€, jolla tienaan noin tonnin vuodessa osinkoja. En olisi uskonut, että minulla on asunto, johon olen säästänyt noin 21k€ enkä varsinkaan olisi uskonut, että opintolainaani on jäljellä enää hieman yli tonni. Kannustusta kaikille oman talouden hallintaan, keskittykää tekemiseen ja siihen mihin itse voitte vaikuttaa, niin tulokset seuraa kyllä perässä. Tulokset voivat olla jopa suurempia kuin mitä odotatte!

15 kommenttia:

  1. Hieno tarina! Reippaasti miinuksesta on päästy hyvin plussalle. kannustava kuulla että sulla on mennyt noin mukavasti tässä ihan muutaman vuoden periodilla. jatkat vaan samaa tahtia ni kohta sulla on muhkea salkku persuksen alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes kiitos! Toimikoon tämä kannustuksena muillekin ja onhan tämä erityisesti itselle hyvä muistutus siitä, että lyhyen aikavälin markkinaheilunnasta huolimatta pidemmällä aikavälillä voi saavuttaa hyviä tuloksia.

      Poista
  2. Mainio pikku historiikki, nettovarallisuutesi kehitys on ollut hurjaa! Tämä oli mukavaa lukemista, luo positiivisia odotuksia omaankin tulevaisuuteeni, jossa olen työelämässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes kiitos! Pitkä aikaväli on pitkä, mutta silloin näkee ne tulokset, jotka seuraavat pitkäjänteisyyttä ja kohinan unohtamista. Zemppiä tulevaisuuteesi!

      Poista
  3. Hieno tarina minunkin mielestä! Merkittävää on tuo aikainen herääminen, aikahan on pitkäaikaissäästämisessä se oleellisin tekijä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ainahan voi jossitella ja olen joskus miettinytkin minkälainen tilanne olisi ollut nyt, jos olisin herännyt jo yläasteiässä joskus 1999.

      Poista
  4. Tosi mielenkiintoinen tarina, ja hyvä opetus: jos jaksaa puurtaa niin voi myös jotain saavuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivästä toiseen, helmikuusta maaliskuuhun ja varhaisaikuisuudesta keski-ikään. Joka ikinen päivä!

      Poista
  5. "Myös 8 peräkkäisen kvartaalin aikarajoitus oli tullut täyteen." Mitään tälläistä rajoitusta ei ole. On vain kahdeksan kvartaalin minimi ennen kuin lainan voi nostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahdeksan kvartaalin minimi ei ole kahdeksan kvartaalin rajoitus vai? En ymmärrä mistä olet eri mieltä?

      Jotta ASP-lainan ehdot täyttyvät, niin asunnon hankkijan pitää tehdä talletuksia ASP-tilille vähintään kahdeksana kalenterivuosineljänneksenä. Talletuksia ei kuitenkaan tarvitse tehdä peräkkäisinä vuosineljänneksinä. Talletusten tulee olla 150–3 000 euron suuruisia. Esim. täältä lisätietoja:
      http://www.valtiokonttori.fi/fi-fi/Kansalaisille_ja_yhteisoille/Lainat_takaukset_ja_korkotuet/Korkotuet/ASPjarjestelma/ASPsaastaminen

      Itse aloitin heinäkuussa 2012, jolloin vuonna 2012 tuli kaksi kvartaalia. Vuonna 2013 tuli 4 kvartaalia ja 2014 säästin viimeisen kerran huhtikuussa, jolloin kahdeksas kvartaali tuli täyteen.

      Poista
    2. Jos tarkoitit sitä, että kvartaalien ei tarvitse olla peräkkäisi, niin olet aivan oikeassa. Tarkoitin tuolla vain sitä, että lyhin aika ehtojen täyttymiseen on kvartaalien ollessa peräkkäiset.

      Poista
  6. Hyvä ja rehellinen stoori. Tutulta kuulostaa. Kiitos myös blogista, jossa matikan osaaminen näkyy aika kivasti.

    Tästä yhteisöllisyydestä sen verran, että enpä ole ns. somessa montaa näin positiivista sakkia tavannut kuin me säästäjät. Aina on hyvä hyvä sana toiselle. Varsinaista vittuilua ei juuri näe.

    Joten jatketaan siis ja olkaa varovaisia siellä ulkona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Kaikilla on niin palon muuta mietittävää, että aikaa ei jää vittuilulle :) Niin ja tää on niin yksinäistä puuhaa, että jokainen vuorollaan kaipaa kannustusta. Kai se sitten näkyy puolin jos toisin.

      Poista
  7. Täytyy kyllä yhtyä Kinskin kommenttiin. En ole nähnyt yhtään vittuilua, saati sellaista itse kokenut. Sen sijaan rakentavaa palautetta ja jopa kehuja joskus:)

    Mielenkiintoinen tarina täytyy sanoa. En tiedä onko luetunymmärtämisessä vikaa vai missä, mutta päätitkö siis jatkaa opintolainan lyhentämistä ja jos ymmärsin oikein niin miksi jatkoit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkoin opinotolainan lyhentämistä joo. Alkuun en tosiaan sitä tajunnut, mutta olisiko ollut viime vuoden aikana kun havahduin siihen. Lainaa ei ole järjevää lyhentää näin matalilla korkotasoilla.

      Päädyin kuitenkin jatkaa lainan lyhentämistä, koska ehtojen muuttaminen olisi johtanut muistaakseni 100€:n kuluun.

      Olisi vaan pitänyt pitää maksusuunnitelma mahdollisimman joustavana alkujaan ja lyhentään sitten sen mukaan kun tuntuu tai kun rahalle ei parempaa paikkaa löydy. Nyt hirtin itseni omalla toimillani kun pyysin tiukkaa maksusuunnitelmaa. Asuntolainan kanssa tein onneksi toisin ja pyysiin niin joustavan kuin mahdollista.

      Poista