Sivut

Yritysanalyysit

lauantai 24. heinäkuuta 2021

Kesäpohdintoja

Näyttää siltä, että on ollut taas se aika vuodesta kun sijoittaminen ja siihen liittyvä keskustelu on tuntunut harvinaisen puuduttavalta. En ole juuri lukenut blogeja, uutisia, seeking alphaa tai seurannut sharevilleä. Tästä johtuen eipä ole tullut juuri aiheita, joita pohtia blogissa.

Olen havainnut, että sijoittaminen ja säästäminen on alkanut tuntumaan yhä enemmän maratonilta kuin 110 metrin aidoilta. Jännittäviä ja vaarallisia tilanteita tulee melko harvakseltaan ja usein ne etenevät melko hitaasti. Monen yrityksen kohdalla kvartaali tai jopa yksi vuosi on erittäin lyhyt aika. Salkkuni yrityksien osalta ei ole juuri mitään pohdittavaa. Vähän kuin seuraisi puron rauhallista solinaa tai maalin kuivumista.


Salkkuni ja nettovarallisuus on rikkonut uusia ennätyslukemia kesäkuun alun jälkeen viikottain. Salkun uusin ATH-lukema on eiliseltä ja näyttää olevan alle 300 euroa vajaa 100ke. Osakesalkkuun olen yhteensä tallettanut reilu 53ke alkaen vuodesta 2012. Vuoden alusta nettovarallisuus on kasvanut noin 28ke ja on nyt noin 175ke. Sijoitusasunnon omaa pääomaa olen säästellyt aluksi ASP:n kautta ja myöhemmin lyhentämällä pankkilainaa ja taloyhtiölainaa yhteensä vajaa 46ke. Vuoden 2012 alusta lähtien nettovarallisuus on muuttunut yhteensä noin 190ke (-14ke -> +175ke).


En ole salkkuuni mitään ostanut tammikuun jälkeen (paitsi pari täydennystä vielä helmikuussa) enkä sieltä ole mitään myynyt tavoitteeni mukaan. Käteistä salkkuun on kertynyt osinkojen muodossa yhteensä noin 1300 euroa. Olisin näillä varmaan yhden oston jo tehnyt, mutta käteinen on jakautunut kahdelle eri arvo-osuustilille ja neljään eri valuuttaan.


Työ- ja arkikiireet ovat myös osaltaan pitäneet poissa pohdintojen parista. Esimerkiksi REIT-analyysini on edelleen kesken. On tullut palkankorotusta, kesälomareissuja, kodin järjestelyä ja valmistautumista syksyllä alkavaan päiväkotirumbaan.


Olen kuitenkin viime aikoina ajatellut yhä enemmän 4-päiväistä työviikkoa, jonka 2025 tavoitteeni periaatteessa mahdollistaisi. Jos siirtyisin nyt 4-päiväiseen työviikkoon, niin nettokuukausituloni laskisivat noin 670€/kk. Progressiivisen verotuksen takia työajan ja bruttopalkan vähentäminen 20%:lla laskee nettotuloja vain 16%. 2025 tavoitteenani on saada passiivista nettotuloa 400€/kk, joka lähes korvaisi ansiotulomenetykset. 


Jotain tavoitteen saavuttamiseksi pitäisi siis tehdä. Kaiken maailman suunnitelmia olen päässäni pyöritellyt, mutta en ole oikein päässyt asiassa eteenpäin. Toisaalta on tässä vielä vuotta jäljellä. Käteistä on kertynyt ihan mukavasti säästöön ja toimii tällä hetkellä puskurina. Esimerkiksi heinäkuussa on ollut menoja yli 4000 euron edestä palkan ollessa reilu 3600 euroa. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että jätän pienen puskurin (n. 3ke) tilille, sijoitan loput (n. 10ke) salkkuun ja alan tekemään säännöllisiä lisälyhennyksiä (n. 870€/kk) sijoitusasunnon lainaan. Tällä tavalla tavoitteeni ainakin pitäisi täyttyä. Katsellaan nyt kuitenkin rauhassa vuoden loppuun.


Lopuksi pieni lista kiinnostavista viime aikoina vastaan tulleista teksteistä/uutisista:


https://www.dividendgrowthinvestor.com/2021/06/how-ronald-read-managed-to-accumulate.html


https://dailytradealert.com/2021/05/16/undervalued-dividend-growth-stock-of-the-week-gilead-sciences-gild-2/


https://seekingalpha.com/news/3713952-altria-sells-ste-michelle-wine-estates-business-to-sycamore-partners-for-12b

4 kommenttia:

  1. Itselläkin oli pidempi suvantojakso tuossa alku kesästä kun ei oikeen jaksanut tehdä paljoakaan ajatustyötä sijoittamiseen liittyen. Samanlaisesta 4 päivän työviikosta olen tässä haaveillut, mutta eipä se ole ajankohtainen vielä hetkeen.

    Viime aikoina olen pyrkinyt vähentämään sijoituslainaa ja kerryttämään käteistä. Hyvä ajatus, mutta tuntuu että laina lyhenee ja käteinen kertyy niin hitaasti, ettei juuri muutosta tapahdu. Paras motivaatio tutkia osakkeita on minulle se, kun on käteistä mikä pitäisi saada töihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen ajatellut kokeilla 4-päiväistä ihan lähitulevaisuudessa esim. parin kuukauden ajan. Työaika kun mulla on todella joustava/liikuva, niin pitänee kokeilla seka lyhennettyä päivää ja viikkoa. Sitten miettiä kokeilun jälkeen tarkemmin miten sen kanssa tekee jatkossa.

      Hidasta touhua se on ja edistymää on hyvä seurata, jotta vaikutuksen huomaa. Itselläni suurin motivaatio tulee kun markkinoilla rytisee. Silloin toki se on monesti liian myöhäistä. Onneksi olen kuitenkin muodostanut melko hyvän seurantalistan itselleni ja tiedän jo valmiiksi mitä olisin ostamassa ja mihin hintaan. Korkean arvostuksen aikoina on hyvä katsoa kokonaiskuvaa tarkemmin ja selkeyttää omaa päätöksen teko prosessia.

      Poista
  2. itse olen nyt pääsiäisestä asti ollut 4d viikolla, perjantait kotona hoitovapaalla. Kokeilu on kyllä ollut niin hyvä, että kovin mieluusti en aio palata 5d viikkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että itsellä kävisi myös näin. Vaikea kuitenkin sanoa, sillä työmäärä voi periaatteessa pysyä samana. Toisaalta se voi olla win-win, kun samat hommat pystyy tekemään lyhyemmässä ajassa. Työnantajan menot laskee ja itse saan lisää vapaa-aikaa perheelle.

      Poista