Sivut

Yritysanalyysit

torstai 11. kesäkuuta 2020

Finnairin tase ja osakeanti

Finnair julkaisi 500 miljoonan euron osakeannin ja siihen liittyvät ehdot eilen 10.6.2020. Koronakriisi on pakottanut lentokoneet maahan ja liiketoiminta on romahtanut lähes täysin viime kuukausien aikana. Annin rahavarat aiotaan käyttää "yhtiön pääomarakenteen ja maksuvalmiuden vahvistamiseen COVID-19-pandemian aiheuttamassa poikkeuksellisessa tilanteessa sekä tukemaan Finnairin strategian toteuttamista. Osakeannilla pyritään varmistamaan Finnairin toimintakyky kriisin jälkeisessä ympäristössä sekä edesauttamaan sen kestävää ja kannattavaa kasvua koskevien tavoitteiden saavuttamista."

Finnairin tase

Kun katsotaan Finnairin viimeisintä tulosraporttia Q1/2020, niin sieltä taseesta löytyy seuraavaa 31.3.2020:

  1. Pitkäaikaiset varat olivat 2690 miljoonaa euroa, jotka koostuivat käytännössä lentokoneista. Omat koneet on 1605 miljoonaa euroa ja koneiden käyttöoikeudet ovat 705 miljoonaa euroa.
  2. Lyhytaikaiset varat olivat 1066 miljoonaa euroa, josta käteistä ja pankkisaamisia oli vain 118 miljoonaa euroa ja muita rahoitusvaroja 714 miljoonaa euroa.
  3. Oma pääoma oli 735 miljoonaa euroa, pitkäaikaiset korolliset velat olivat 474 miljoonaa euroa ja lyhytaikaiset korolliset velat olivat 220 miljoonaa euroa.
  4. Velat olivat yhteensä 3021 miljoonaa euroa, johon sisältyy paljon erilaisia eriä kuten vuokrasopimusvelkoja (1067 miljoonaa euroa) ja myynnin siirtovelkoja ja myynnistä saatuja ennakkoja (437 miljoonaa euroa).
Korollisen nettovelan suhde omaan pääomaan oli (474+220-118-714)/735 = -18%, kun vuokrasopimusvelkoja ei huomioida. Kun vuokrasopimusvelat (1067 miljoonaa euroa) huomioidaan, niin vastaava lukema olisi 126%. Finnairin tase vaikutti olevan periaatteessa yllättävän hyvässä jamassa. Ongelmaksi tässä kuitenkin näytti muodostuvan likvidien varojen hyvin pieni määrä, sillä käteistä ja pankkisaamisia oli vain 118 miljoonaa euroa. Q1:n aikana liiketoiminnan nettorahavirta oli 134 miljoonaa euroa negatiivinen, joten käteistä paloi melko kovaa tahtia.

Annin ehdot

Annissa pyritään keräämään puoli miljardia euroa. Finnairin osakemäärä oli Q1 lopussa 128,136115 miljoonaa osaketta ja osakekurssi oli eilen 10.6. avauksessa n. 4,47 euroa. Tämän kurssin perusteella Finnairin markkina-arvo oli yhteensä 573 miljoonaa euroa. Kun vertaa markkina-arvoa annin kokoon, niin aletaan ymmärtämään annin suhteellinen suuruus. Käytännössä annilla kerätään rahaa koko markkina-arvon edestä.

Annin ehdoissa on sanottu seuraavaa:
  1. Osakkeen omistajat saavat yhden merkintäoikeuden per omistamansa osake
  2. Merkintäoikeus oikeuttaa 10 tarjottavan osakkeen merkintään
  3. Tarjottavan osakkeen merkintähinta on 0,4 euroa per osake
  4. Osakkeet alkavat käydä kauppaa ilman merkintäoikeutta 11.6.
Mitä anti tarkoittaa piensijoittajalle?

Katsotaan annin merkitystä tyyppillisen piensijoittajan kannalta, jolla oli 300 osakkeen sijoitus Finnairissa 10.6. Tämä tarkoittaa, että position suuruus oli noin 300*4,47 = 1341 euroa.

Tällöin omistaja saisi 300 merkkaria, jolla voi merkitä 3000 uutta osaketta 0,4 euron hintaan per kappale. Jos omistaja osallistuu antiin kokonaisuudessan, niin uutta pääomaa pitää laittaa 3000*0,4 = 1200 euroa. Tämä lähes tuplaa Finnairiin sijoitetun pääoman 1341 -> 2541 euroon.

Annin jälkeen omistusosuus yrityksestä pysyisi samana osakemäärän kasvaessa 11-kertaiseksi 3300 osakkeeseen. Jos oletetaan, että pörssi hinnoittelee Finnairin annin jälkeen samalla markkina-arvolla eli 573 miljoonalla eurolla, niin kurssin pitäisi laskea seuraavasti:
  • Osakkeiden määrä annin jälkeen: 128 miljoonaa + 1280 miljoonaa = 1408 miljoonaa osaketta
  • Osakkeen hinta 573 markkina-arvolla: 573/1408 = 0,41 euroa.
Asia ei kuitenkaan ole niin suoraviivainen hinnoittelun osalta, sillä yrityksen arvossa pitää periaatteessa huomioida kerätyt varat eli 500 miljoonaa euroa. Periaatteessa tämä tarkoittaisi, että Finnairin markkina-arvo kasvaa 573 miljoonasta 1073 miljoonaan. Tällöin osake hinnoiteltaisiin 1073/1408 = 0,76 euron osakekohtaiseen hintaan. Annissa tietenkin tulee kuluja ja kassavaroja diskontataan jonkin verran, mutta toisaalta yrityksen riskiprofiili laskee, joten odotan osakekurssin asettuvan tänään 11.6. jonnekin 0,7 - 0,9 euron tienoille.

Nyt kun katson osakekurssia, niin osake treidaa 1,2 euron tasolla. Avauksessa kurssi oli tasan 0,76 euroa, mutta lähti sen jälkeen voimakkaaseen noin 100% nousuun ennen palautumista 1,2 euron tasolle. Mielenkiintoista, mutta myös aika uskomatonta samaan aikaan.

Päivitys 12.6.

Antiin osallistuminen ei ole ainut vaihtoehto. Varsinkin jos et halua tai pysty laittamaan uutta rahaa sijoituksiin voit harkita seuraavia vaihtoehtoja:
1. Myyt kaikki merkintäoikeudet kun ne tulee kaupankäyntiin 17.6.2020-25.6.2020 väliseksi ajaksi
2. Myyt osan merkintäoikeuksista ja merkkaat jäljelle jäävillä tarjottavia osakkeita
3. Myyt nykyiset osakkeesi ja käytät merkintäoikeudet
4. Mikä tahansa kombinaatio kohdista 2 ja 3

Se mikä on kannattavinta riippuu merkintäoikeuden ja osakkeen hinnasta pörssissä.

Finnairin kurssi sulki 11.6. hintaan 1,11 euroa. Jos omistit ennen antia 300 osaketta hankintahinnalla 4,47 euroa, niin sijoituksen arvo oli 300*4,47 = 1341 euroa. Eilisen päätöskurssilla arvo oli enää 300*1,11 = 333 euroa, mutta nyt pitää huomioida anti saadakseen arvion sijoituksen kokonaisarvosta. Jos merkkaat täysimääräisesti 3000 osaketta hinnalla 0,4€/kpl, niin kokonaissijoituksen suuruus nousee summaan 1341 + 3000*0,4 = 2541 euroa. Annin jälkeen omistat siis 3300 osaketta, joiden hinta oli eilisessä päätöksessä 1,11 euroa. Jos kurssi pysyy nykyisellä tasolla, niin sijoituksesi arvo on yhteensä 3300*1,11 = 3663 euroa. Olisit siis sittenkin voitolla vaikka merkkareiden irtoamisen yhteydessä kurssi laski voimakkaasti ja tilanne näyttäisi selvästi tappiolliselta.

Odotan, että varsinaisen osakkeen ja merkintäoikeuden hinnat elävät pörssissä melko voimakkaasti. Koska anti on suuri ja tässä tilanteessa lentoyhtiöihin sijoittavia ei ehkä löydy useita on mahdollista, että merkkarin hinta laskee suhteessa liikaa osakkeen hintaan nähden. Tällöin voi syntyä tietynlainen arbitraasi-tilanne, jossa samaa tavaraa myydään pörssissä eri hintaan. Näin kävi Technopoliksen annissa aikanaan, johon osallistuin. Tällöin oli kannattavaa myydä osakkeet ja ostaa merkintäoikeuksia ja käyttää ne uusien tarjottavien osakkeiden merkintään (toki sillä oletuksella, että merkintöjen jälkeen osakekurssi pysyisi sen hetkisellä tasollaan). Osakekurssi oli siis suurempi kuin merkintäoikeuden hinnan ja merkintähinnan summa. Kyseessä oli kiinteistöfirma, jonka arvo ei juuri pitäisi vaihdella, jolloin oletus oli melko validi. Nyt on kuitenkin kyseessä lentoyhtiö ja eilinen n. 5% globaali korjausliike alaspäin kertoo epävarmuudesta ja tulee varmasti heiluttamaan Finnairin hintaa. 

Osakeannit ja torakat

Antijärjestelyt merkintäoikeuksineen ja irtoamispäivineen ovat aina melko monimutkaisia tilanteita. Itse pyrin sijoittamaan yrityksiin, jotka lähettävät minulle rahaa osinkoina ja takaisinostoina eivätkä pyydä lisäpääomia antien kautta. Toisaalta annit ovat koko pörssin alkuperäisen olemassa olon idea, mikä mahdollistaa yrityksia keräämään pääomaa liiketoimintaansa.

Anteja on yleensä kahta tyyppiä: kasvurahoitus ja kriisirahoitus. Kun annin varat käytetään kasvuun vaikka uuden pelin kehittämiseen tai toisen firman ostamiseen, niin antiin osallistuminen voi olla hyvin kannattavaa. Kun antia tarvitaan kriisirahoitukseen, niin omistajan pitää olla hyväksynyt se, että yritys toimii heikolla taseella hyvässä tilanteessa ja omistajan takataskussa pitää olla varoja tukea yritystä heikkoina aikoina.

Yleensä tilanne etenee kriisirahoituksessa kuitenkin Buffetin sanonnan mukaan: "There’s never just one cockroach in the kitchen". Jos antia tarvitaan kriisirahoitukseen, niin se tarkoittaa, että liiketoiminnassa on jotain ongelmaa. Ja kuten torakat, ongelmia ei ole ikinä yhtä vaan kaapista niitä voi löytyä lisää ja tälläisessä keississä kannattaa edetä varoen.

4 kommenttia:

  1. Kiitos tosi hyvästä selvityksestä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheers, toivottavasti oli apua.

      Nyt reilu pari kuukautta myöhemmin finnair treidaa 0,45 eurossa. Markkina-arvo ei juurikaan ole muuttunut antia edeltävästä ajasta vaikka 500M tuli kassaan rahaa. Toki sitä palaa ja hybridilainan korkokin nousi 10,5%:iin. Lisää torakoita näkyvissä?

      Poista
  2. Miten näet nyt Finnairin markkina-arvon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä lähde tekeen arvauksia, pahaltahan se näyttää. Q4 rahavirta -178Me ja kassavarat n. 800Me. Korollista velkaa 1,1Be ja pelkät korkokulut n. 80Me vuodessa.

      Poista