Sivut

Yritysanalyysit

lauantai 1. elokuuta 2015

Kesän ja kevään tapahtumia

Huh huh, ollaanpa sitä taas menty lujaa vähän aikaa. Ei olla pysytty suunnitelmissa eikä paikallaan laisinkaan. Hullu kesä ja hillittömät duunipuristukset ennen kesälomaakin oli. Aikaa on vuorokaudessa aivan liian vähän. Tässä tekstissä kerron jotain viimeaikaisista tapahtumista.

Ensinnäkin voin iloisena kertoa, että tein ensiasuntokaupat. Skumpat ja kahvit juotu jo, mutta lainapaperit on vielä allekirjoittamatta. Muille tiedoksi, että kesällä pankeissa on todella huonosti aikoja lainaneuvotteluihin ja kilpailutus voi kestää viikkoja!

Toiseksi voin kertoa, että työkuvioissa saattaa tapahtua lähiaikoina muutoksia. Syykuussa osaan luultavasti kertoa lisää mielenkiintoisesta mahdollisuudesta, joka on tullut vastaan. Saapi nähdä, miten siinä loppupeleissä käy, mutta tällä hetkellä olen innoissani ja peloissani.

Sitten osakesäästämiseen. Viime kirjoituksessani kävin Q2 tulokset läpi ja ne oli melko masennettavaa luettavaa lyhyen aikavälin silmät omistaville, sillä lähes kaikkien yritysten liikevaihto ja liiketulos laskivat viime vuoteen nähden. Olen pistänyt tämän korvan taakse ja alkanut miettimään mitä tälle voi tehdä strategian kanssa.

Sitä edeltävässä kirjoituksessani taisin ihanasti todeta, että cash is king. Tämän jälkeen päädyin kuitenkin siihen, että puoli-ilmainen velkaraha (0,995 % korko) on kunkkujen kunkku. Tein jotain laskelmia ja totesin, että saan superkoron käyttööni, kunhan otan lisää velkaa. Minun ei tarvinnut siis keventää Nokian Renkaita vaan hajauttamalla muihin sain NRE1V:n painon alle 20 %:n. Päivitin salkkuni sisällön salkkusivulle.

Tässä vielä kaupankäynti alkuvuoden ajalta:


Pari lisäsijoitusta on vielä tulossa lähiaikoina. Tällä hetkellä kiikarissa FAST ja IBM, mutta katotaan miten mr. markkina reagoi.




2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. GILD on kasvanut hurjasti ratsastaen hepatiittilääkkeellään, joka on markkinajohtaja ja jonka katteet ovat aivan tajuttomat. Tämä ei tule jatkumaan ikuisesti kilpailijoiden tullessa markkinoille, mutta näkisin silti, että kasvuun on varaa sekä hepatiittilääkkeellä että muilla pipelinessä olevilla tuotteilla.

      Poista