Sivut

Yritysanalyysit

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Hyvää uuttavuotta 2015, live long and prosper!

Näin uudenvuoden aattona on hyvä hetki tarkastella mennyttä vuotta ja asettaa tavoitteet tulevalle vuodelle 2015. Ajattelin ensinnäkin tarkastella vuodelle 2014 asetettuja tavoitteitani ja niiden toteutumista. Toiseksi, tarkoitukseni olisi tässä tekstissä asettaa tavoitteeni ensi vuodella. Vuoden 2015 tavoitteita pohdinkin jo aiemmassa tekstissä, mutta joululoman aikaisen lisämietinnän jälkeen olen päätynyt hieman erilaisiin ja yksinkertaisempiin tavoitteisiin. Ennen kaikkea olen pyrkinyt valitsemaan tavoitteet siten, että voin itse niihin vaikuttaa.

Vuoden alussa (1.1.2014) lähtötilanne oli seuraavanlainen:

Opintolaina -12830 euroa
Osakesalkku +12135 euroa
ASP-säästöt +14510 euroa
Korkosäästöt (S-osuudet) +935 euroa

Noin vuosi sitten asetin vuoden 2014 tavoitteiksi muuttaa lähtötilanne alla olevan näköiseksi:

Taloudelliset tavoitteet:
Opintolaina +-0 euroa
Osakesalkku +16000 euroa
ASP-säästöt +16910 euroa
Korkosäästöt (S-osuudet) +935 euroa

Muut tavoitteet:
Liikuntasuorituksia heiaheiaan yli 300 kpl.
Vähintään yksi täysin tipaton kuukausi.
Asuntolaina tarjousten kilpailuttaminen.
Viikon aurinkoloma.
Viikon lasketteluloma (varattu jo tammikuun loppuun).

Näin jälkikäteen katsottuna tavoitteeni oli väärin asetettu ja se näkyykin lopputuloksessa, sillä en saanut kaikkia kohteita suoritettua.

Opintolainaa minulla on edelleen noin 6800 euroa vaikka tavoitteenani oli 0 euroa. Mielestäni sen ylimääräisessä lyhentämisessä ei ole tällä hetkellä järkeä. Jatkan lainan lyhentämistä 400 eurolla kuussa maksusuunnitelman mukaisesti. Osakesalkkuni nettoarvo on tällä hetkellä noin 17400 euroa eli 1400 euroa yli tavoitteeni, mikä johtuu ennen kaikkea siitä, että opintolainan lisälyhennykset sain osittain laitettua salkkuuni. ASP-säästöjä minulla on 17210 euroa eli 300 euroa enemmän kuin tavoitteeni. Korkosäästöt eli S-osuusmaksut ovat pysyneet ennallaan tavoitteiden mukaisesti. Yhteensä ylitin osake- ja ASP-tavoitteeni 1700 eurolla, mutta jäin opintolainatavoitteestani 6800 euroa. Toisin sanoen jäin kokonaistavoitteestani 5100 euroa.

Vuoden aikana hävisi siis 5100 euroa, mihin ne menivät? Yksi selvä menoreikä oli 2000 euron ennakkovarausmaksu harkitsemaani asuntoon, mutta tämän jälkeen jää edelleen 3100 euroa selittämättömiä menoja. Nämä ovat yksinkertaisesti menneet muuttuviin kuluihin, joihin lukeutuu lähinnä juhlimisesta ja lyhyistä viikonloppureissuista aiheutuneet kulut, jotka olivat keskimäärin 260 euroa kuukaudessa. Tämän perusteella onnistuin oikeastaan vain korkosäästöjä koskevassa tavoitteessani (taloudelliset tavoitteet).

Liikuntasuoritukset jäi merkkaamatta ja vuoden alun sairastelu tekikin 300 merkinnän mahdottomaksi. Tavoite oli muutenkin epärealistinen ja älytön, sillä ei treenikertojen lukumäärällä ole oikeasti väliä vaan laadulla ja muutoksilla kehossa/mielessä. Vähintään yksi tipaton kuukausi oli mielestäni ihan ok tavoite ja siinä onnistuinkin jo alkuvuodesta. Jatkossa absolutismitavoitteita ei ole järkeä asettaa, koska oikeasti sillä ei ole mitään väliä, jos lopun ajasta käyttää liikaa. Asuntolainatarjoukset tuli kilpailutettua, mutta asunnon osto on edelleen kesken. Viikon aurinkoloma tuli pidettyä Kroatiassa ja viikon laskettelulomalla kävin tammikuussa Ylläksellä. Tämän perusteella epäonnistuin vain heiaheia tavoitteessani (muut tavoitteet).

Yhteensä onnistuin siis viidessä tavoitteessa yhdeksästä eli noin 56 %:ssa tavoitteistani. Tämä on heikko suoritus! Katson kuitenkin mennyttä vuotta onnistuneena vuotena, mutta edelleen moni kohta jätti parantamisen varaa. Ensi vuodelle asetan tavoitteeni järkevämmin ja seuraavaksi päästäänkin vuoden 2015 tavoitteiden asettamiseen.

Taloudelliset tavoitteet vuodelle 2015:

Säästä säännöllisesti keskimäärin >750 €/kk
Saa vuoden aikana korko- ja osinkotuloja >1000 €
Tee päätös asunnon ostosta yleisesti

Muut tavoitteet vuodelle 2015:

Huolla polkupyörän keula
Tiputa elopaino alle 80 kg:n
Osallistu vähintään yhteen seikkailu-urheilutapahtumaan tai yhdelle vaellukselle
Suunnittele ja varaa vuoden 2016 kevään Aasian lomareissu
Jatka yritysidean kehittelyä
Paranna omia uramahdollisuuksia.

Seuraavaksi käyn hieman läpi, mitä tavoitteiden taustalla on. Olen laskenut erilaisia budjettivaihtoehtoja ja olen päätynyt siihen lopputulokseen, että noin 750 euroa pitäisi saada kuukaudessa säästettyä samalla kun pystyy täysin siemauksin nauttimaan nykyhetkestä. Olen pyrkinyt olemaan realisti tässä, enkä asettaa tavoitettani liian korkealle. Osinkotavoitteeni liittyy tähän tekstiin, jossa kävin läpi tämän vuoden osinkoja sekä ennustetta ensi vuoden osingoista. Ruuvasin tavoitettani hieman ylöspäin, koska olen ottanut velkavivun täysin käyttööni ja Nokian Renkaita löytyy salkustani jo 250 kappaletta. Lisäksi olen luottavainen säästötavoitteeni toteutumisesta.

"Tee päätös asunnon ostosta yleisesti"-tavoite on näistä ehkä haastavin ja tulee vaikuttamaan hyvin pitkälle tulevaisuuteen. Viime aikoina olen entistä enemmän alkanut epäilemään oman asunnon oston järkevyyttä. Ennen kaikkea minua epäilyttää asunnon oston tuoma riippuvuus sijainnista ja se sitoutuminen, mitä asuntoon joutuu tekemään. Lisäksi tarjolla olevien asuntojen hinnat eivät vastaa tarjolla olevaa vuokratasoa. Jos katsomani asunnon hinta on noin 143000 euroa, niin arvostamalla se 5% vuokratuotolla saan asunnon arvoksi 126000 euroa. En näe syytä ostaa asuntoa ylihintaan ja toisaalta en halua laskea merkittävästi tuotto-odotustani 5 %:n tasosta. Enkä myöskään usko, että vuokrien taso tai asuntojen hintataso olisi hirveästi nousemassa ennen kuin ihmisten palkkataso ja asumiseen käytettävissä oleva rahamäärä kasvaa. Vaihtoehtona oman asunnon ostolle on vuokralla asuminen ja ASP-tilillä olevien rahojen sijoittaminen osakemarkkinoille.

Muiksi tavoitteiksi olen asettanut hyvin konkreettiset tavoitteet, joihin voin itse vaikuttaa. Olen nostanut kauan tekemättä jääneen asian, polkupyörän keulan huollon, ihan tavoitelistalleni. Tämä johtuu siitä, että en pyöräillyt kesällä läheskään niin paljon kuin olisin halunnut tai voinut, koska keula oli huoltamatta. Ensi kesään mennessä se jumalauta pitää olla kunnossa ja mieluiten heti, koska heti maalis-huhtikuussa huoltopaikat on buukattu heinäkuulle asti!

Lisäksi viime kertaisen heiaheia tavoitteeni älyttömyyden jälkeen olen asettanut selvän tavoitteen terveyteni edistämiseksi. Kun saan painon tiputettua alle 80 kg:n samalla ylläpitäen lihasmassaani, olen pystynyt vähentämään huomattavasti sisäelinten ympärillä olevaa rasvaa, mikä on terveydelle haitallista. Tällä pystyn parantamaan terveyttäni, joka on ehkä yksi tärkeimmistä asioista onnellisuudessa. Aiemmin harrastin säännöllistä vaeltamista ja seikkailu-urheilua, mutta tänä vuonna kävin vain yhdessä tapahtumassa, mikä oli aivan mielettömän hieno kokemus. Nyt nostan sen tavoitelistalleni, jotta ensi vuonna en unohda sitä tyystin ja ehdottomasti haluan lisää hienoja kokemuksia jatkossa!

Lomien aikana voi myös kokea paljon ja mielestäni myös onnistunut loma on syytä olla tavoitteissa mukana. Siirrän ensi vuoden kevään talviloman vuoden 2016 puolelle, jolloin tarkoituksena olisi matkustaa Aasiaan pidemmäksi aikaa. Suunnittelu pitää aloittaa tietenkin ensi vuoden aikana.

Kaksi viimeistä tavoitetta kulkevat lähes käsi kädessä ja ne liittyvät molemmat tärkeimpään tulonlähteeseeni eli töihin. Uramahdollisuuksien parantaminen tarkoittaa lähinnä sitä, että pidän korvat auki ympärillä olevista tapahtumista ja tartun rohkeasti uusiin tilaisuuksiin ja käytän mahdollisuudet urani edistämiseksi. Aion myös suunnata katseita ulkomaille, jos sopivia tilaisuuksia hyödyntää taitojani ja kartuttaa samalla kielitaitoja avautuu. Lisäksi aion jatkaa yritysidean kehittelyä ja mahdollisesti potkaista käyntiin yhtiön, josta alkuun toivon lähinnä sivutuloja ja paljon uusia haasteita. Tämä tukee myös uramahdollisuuksia, sillä pidemmällä aikavälillä voin työllistää täysin itseni tai vähintään oppia paljon uusia taitoja, mitä voin käyttää urani kehittämisessä.

Muistakaa asettaa tavoitteet, joita kohti on hyvä aloitella ensi vuoden töitä ja tekemisiä. Muistakaa myös unelmoida vaikka tavoitteet onkin asetettu realistisesti. Pienetkin asiat voivat tehdä onnelliseksi. Niin ja muistakaa lomailla. Itse ainakin odotan jo Aasian reissuani. Lomakuumeen tyydyttämiseen tässä on ainakin yksi mielettömän loistava loma/chillailu kipale, mikä nostaa hymyn huulille ja tekee hyvälle tuulelle. Lopuksi haluankin toivottaa kaikille mukavaa ja antoisaa uutta vuotta 2015!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti