Sivut

Yritysanalyysit

torstai 16. lokakuuta 2014

Ruuan hintavertailu 2014 syksy: Lidl, Prisma ja Citymarket

Aiempi kirjoitukseni herätti keskustelua S-bonuksista ja siitä voiko niitä verrata osuusmaksuista saataviin korkotuottoihin. Bonukset perustuvat henkilökohtaiseen kulutukseen ja jlindenwoodin sanoin bonukset ovat verottajankin mielestä jotain aivan muuta kuin pääomatuloja. Jos sinusta riippumattomasta syystä käyt joka tapauksessa Prismassa tai S-ryhmän muissa liikkeissä, niin silloin bonarit ja maksutapaetu on syytä kerätä talteen. Tapa, jolla ne merkitsee tuloiksi tai kuluja vähentäväksi alennukseksi on mielestäni edelleen mielipideasia. Mutta jos ruokaa ostaessa vaihtoehtona ovat myös muut kaupat, joissa voi oikeasti olla ruoka halvempaa, niin mitä järkeä bonuksissa on? Tästä sain ajatuksen ruuan hintavertailun tekemisestä, koska aiempi tietoni esim. Lidlin ja Prisman väliseen hintaeroon perustui täysin mielikuviin.

Tässä tekstissä aion käsitellä siis ruuan hintaa Suomessa perustuen itse tekemääni ruuan ja kotitaloustarvikkeiden hintavertailuun. Teksti ei ole mainos vaan avoin ja rehellinen fakta, joka toivottavasti herättää ajatuksia ja muuttaa ainakin omia tapojani.

Viime viikkoina olen käynyt kolmessa lähiostoskeskukseni ruokakaupassa ostamassa ruokaa ja samalla vertailemassa usein ostamieni elintarvikkeiden sekä kotitaloustarvikkeiden hintoja. Kaupat ovat otsikon mukaisesti saksalainen Lidl, S-ryhmään kuuluva Prisma ja Keskon Citymarket. Ennen kuin luette pidemmälle, niin huomauttaisin, että tämä ei ole kovin kattava vertailu eikä sovellu kovin hyvin esim. suurelle perheelle. Tämä johtuu siitä, että poimin vertailuun vain niitä tuotteita, joita olen käyttänyt itse viime aikoina.

Vertailu on tehty normaalihintojen mukaisesti mahdollisimman samanlaisten tuotepakkausten välillä. Eli mitään tarjoushintoja saati bonuksia ei ole huomioitu. Valikoimaeroista johtuen olen soveltanut tuotepakkaussääntöä laskemalla joillekin tuotteille kilohinnan, koska saman kokoisia pakkauksia ei kaikista kaupoista löydy (esim. broilerin fileesuikale). Lisäksi jätin vertailun ulkopuolelle ne tuotteet, joita ei ollut valikoimissa ollenkaan (esim. Saarioisten maksalaatikko) ja korvasin ne halvimmalla vastaavalla tuotteella. Tuotteiden laadussa voi tietenkin olla paljonkin eroa ja jokaisen on syytä tehdä omat arvionsa asiasta tuotekohtaisesti. Vertailu kuitenkin paljastaa kauppojen keskimääräisistä hinnoista arvokasta tietoa.

Alla olevassa taulukossa 1 olen esittänyt vertailuun valikoituneet tuotteet ja niiden hinnat Lidlissä, Prismassa ja Citymarketissa kuun vaihteen tienoilla. Selite sarakkeessa on tarkempi kuvaus, jos vertailussa on syytä ottaa jotain muuta huomioon.

Taulukko 1. Eri tuotteiden hinnat Lidlissä, Prismassa ja Citymarketissa.
TuoteLidlPrismaCitymarketSelite
maitorahka 500g0,870,991,50
halvin raejuusto 450g1,901,882,00lidlissä Keson tuotetta ei tarjolla
hedelmä/pähkinämysli 750g2,952,953,16
halvin pekoni 1kg7,077,468,54prisma ja cittari tuplapakkauksia
vapaat kananmunat 6kpl0,690,950,99
spagetti 1kg0,900,971,05
makarooni 400g0,170,240,29
penne rigate 500g0,850,950,99
sikanautajauheliha 400g2,792,592,79lidlissä kevyt jauheliha, koska normaali 700 g pkt
broilerin fileesuikale 1kg9,989,979,98lidlissä, cittarissa 450g pkt, prismassa 300g pkt
halvin maksalaatikko 400g0,761,191,29lidlissä Saarioisen tuotetta ei tarjolla
hernekeitto 435g0,610,791,09
rasvaton maito 1,5l1,231,261,25
rypsiöljy 1l1,652,092,54
kerma 7% 2dl0,500,590,62
ananaspalat isopurkki (340g)2,443,683,50lidlissä pientä purkkia ei tarjolla, lidlissä siirapissa
paseerattu tomaatti 500g0,740,820,79
sipuli 1kg1,291,291,29
tomaatti 1kg3,593,893,79
kurkku 1kg2,352,392,95
paprika 1kg2,492,152,19
heinz ketsuppi 1kg2,392,292,63
halvin pikakahvi100g2,452,482,89
axe suihkugeeli 250ml2,592,593,10
head&shoulders 250ml3,293,294,08
axe spray deodorantti 150ml4,494,495,09
nestesaippua 1l2,651,521,00
konetiskitsbletit 40kpl2,132,253,76
kirjopyykinpesujauhe 2kg2,862,653,50
halvin huuhteluaina 1l1,031,300,99lidlissä LV:n tuotetta ei tarjolla





Yhteensä69,6971,9579,63

Tuotekorin kokonaishinta näyttäisi olevan halvin Lidlissä ja reilu kaksi euroa kalliimpi Prismassa, mutta jopa 10 euroa kalliimpi Citymarketissa. Taulukon alle laskettu kokonaishinta ei kuitenkaan kerro kaikkea sillä eri tuotteita ostetaan eri määrät. En esim. joka kerta jauhelihaa ostaessani osta myös pyykinpesuainetta tai dödöä. Tästä johtuen hintoja pitäisi vertailla tuote kerrallaan ja laskea tämän perusteella keskimääräiset hintaerot saman tuotteen välillä eri kaupoissa. Keskimääräiset hintaerot kertovat enemmän koko kaupan hinnoista. Keskimääräiset hintaerot on laskettu taulukossa 2.

Taulukko 2. Tuotteiden keskihinta ja suhteelliset hintaerot keskihintaan nähden.

TuoteKeskiarvohintaLidlPrismaCitymarket
maitorahka 500g1,12−22,32%−11,61%33,93%
halvin raejuusto 450g1,93−1,32%−2,61%3,93%
hedelmä/pähkinämysli 750g3,02−2,33%−2,33%4,65%
halvin pekoni 1kg7,69−8,06%−2,99%11,05%
vapaat kananmunat 6kpl0,88−21,29%8,37%12,93%
spagetti 1kg0,97−7,53%−0,34%7,88%
makarooni 400g0,23−27,14%2,86%24,29%
penne rigate 500g0,93−8,60%2,15%6,45%
sikanautajauheliha 400g2,722,45%−4,90%2,45%
broilerin fileesuikale 1kg9,980,03%−0,07%0,03%
halvin maksalaatikko 400g1,08−29,63%10,19%19,44%
hernekeitto 435g0,83−26,51%−4,82%31,33%
rasvaton maito 1,5l1,25−1,20%1,20%0,00%
rypsiöljy 1l2,09−21,18%−0,16%21,34%
kerma 7% 2dl0,57−12,28%3,51%8,77%
ananaspalat isopurkki (340g)3,21−23,91%14,76%9,15%
paseerattu tomaatti 500g0,78−5,53%4,68%0,85%
sipuli 1kg1,290,00%0,00%0,00%
tomaatti 1kg3,76−4,44%3,55%0,89%
kurkku 1kg2,56−8,32%−6,76%15,08%
paprika 1kg2,289,37%−5,56%−3,81%
heinz ketsuppi 1kg2,44−1,92%−6,02%7,93%
halvin pikakahvi100g2,61−6,01%−4,86%10,87%
axe suihkugeeli 250ml2,76−6,16%−6,16%12,32%
head&shoulders 250ml3,55−7,41%−7,41%14,82%
axe spray deodorantti 150ml4,69−4,26%−4,26%8,53%
nestesaippua 1l1,7253,77%−11,80%−41,97%
konetiskitsbletit 40kpl2,71−21,59%−17,04%38,63%
kirjopyykinpesujauhe 2kg3,00−4,77%−11,76%16,54%
halvin huuhteluaina 1l1,11−7,24%17,65%−10,41%






Keskiarvo−7,51%−1,42%8,93%

Nyt saatiin tulokseksi huomattavasti paremmin hintaeroja kuvaavat suureet. Tulos on edelleen sama eli Lidl näyttäisi olevan halvin Prisman ollessa hyvin lähellä keskiarvo hintoja ja Citymarketin ollessa selvästi kallein kauppa. Lidl on taulukon 2 tuloksen perusteella noin 7,5 % halvempi kuin ruoka keskimäärin Suomessa ja Citymarket on noin 8,9 % kalliimpi kuin ruoka keskimäärin Suomessa. Näin suoria johtopäätöksiä tästä nyt ei tietenkään voi tehdä, mutta tulokset kertovat, että hintaerot ovat merkittävät!

Seuraavaa vertailua varten jätän selvästi kalleimman eli Citymarketin pois tarkastelusta ja vertaan Lidlin ja Prisman välisiä hintoja keskenään. Tämä siitä syystä, että tulen jatkossa käymään jommassakummassa kaupassa. Taulukossa 3 on esitetty yhden kuukauden aikana ostettavien ostoskorien hintavertailu Lidlin ja Prisman välillä. Yksittäisten tuotteiden kuukausikohtaisista kulutusmääristä tein karkean arvion, mutta tulos voidaan laskea suoraan euroissa, mikä havainnollistaa hintaeroja parhaiten.

Taulukko 3. Kuukaudessa ostettavien tuotteiden hintavertailu Lidlin ja Prisman välillä.
TuoteLidlPrismaMäärä (kpl)Lidl yht.Prisma yht.
maitorahka 500g0,870,996,005,225,94
halvin raejuusto 450g1,901,886,0011,4111,26
hedelmä/pähkinämysli 750g2,952,951,002,952,95
halvin pekoni 1kg7,077,460,604,244,48
vapaat kananmunat 6kpl0,690,954,002,763,80
spagetti 1kg0,900,970,330,300,32
makarooni 400g0,170,240,330,060,08
penne rigate 500g0,850,950,330,280,32
sikanautajauheliha 400g2,792,596,0016,7415,54
broilerin fileesuikale 1kg9,989,972,0019,9619,94
halvin maksalaatikko 400g0,761,192,001,522,38
hernekeitto 435g0,610,792,001,221,58
rasvaton maito 1,5l1,231,264,004,925,04
rypsiöljy 1l1,652,090,330,550,70
kerma 7% 2dl0,500,596,003,003,54
ananaspalat isopurkki (340g)2,443,684,009,7614,72
paseerattu tomaatti 500g0,740,826,004,444,92
sipuli 1kg1,291,291,501,941,94
tomaatti 1kg3,593,892,508,989,73
kurkku 1kg2,352,392,505,885,98
paprika 1kg2,492,151,002,492,15
heinz ketsuppi 1kg2,392,290,330,800,76
halvin pikakahvi100g2,452,480,200,490,50
axe suihkugeeli 250ml2,592,590,501,301,30
head&shoulders 250ml3,293,290,501,651,65
axe spray deodorantti 150ml4,494,490,502,252,25
nestesaippua 1l2,651,520,100,270,15
konetiskitsbletit 40kpl2,132,250,330,710,75
kirjopyykinpesujauhe 2kg2,862,650,501,431,33
halvin huuhteluaina 1l1,031,300,330,340,43









Yhteensä117,82126,39

Yllä olevan taulukon mukaan kuukauden ostokset maksavat Lidlissä keskimäärin 117,82 euroa ja Prismassa 126,39 euroa. Hintaero on 8,57 euroa kuukaudessa. Ero ei ole kovin suuren kuuloinen, mutta noin 120 euron ruokaostosten kohdalla tämä tarkoittaa, että Prismassa ostokset maksavat noin 7,27 % enemmän kuin Lidlissä.

Sinkun ostokset kuukaudessa ovat varmaankin suurin piirtein samaa luokkaa eli noin 120 euroa. Tämä tarkoittaa, että Prismasta ostaessasi saat bonusta yhden prosentin ja maksutapaetua puoli prosenttia (50 euroa < ostokset < 200 euroa). Etuja tulee yhteensä 1,5 %, joka tarkoittaa 126,39 euron ruokaostoksista 1,9 euron kuukausittaista bonusta. Vaikka bonus huomioidaan, niin Lidl on silti 5,66 % halvempi kuin Prisma. Toisin sanoen käymällä Lidlissä voit maksaa itsellesi 5 - 7 % bonuksen, jota ei tarvitse edes odotella mihinkään tilille vaan saat sen heti ruokaa ostaessasi.

Tämä todella avasi silmäni ja vertailun tekemisen jälkeen en ole käynyt ostamassa Prismassa kuin muutaman erikoisoluen. Edelleen halutessani ananas paloja omassa mehussaan siirapin sijaan, Keson raejuustoa, Saarioisen maksalaatikkoa tai LV:n huuhteluainetta menen Prismaan. Lisäksi yhtä tiettyä kanakastikkeeseen sopivaa mausteseosta (Garam Masala India) ei saa kuin Citymarketista ja viikonloppuisin esim. naudan sisäfilettä voi olla hyvässä tarjouksessa, joten kyllä Cittarissakin tulee käytyä. Kaikkea ei voi saada, mutta äänestän ainakin jaloillani ruuan edullisuuden puolesta ja valitsen jatkossa Lidlin.

4 kommenttia:

  1. Samankaltaiseen tulokseen olen itse, kuitenkin täysin "mutu"-tuntumalla, päässyt. Kuten kirjoititkin tuotteiden välillä voi olla suuriakin eroja. Me ostamme useammasta kaupasta, esim. Lidlistä haen ohimennen mm. pekonit, maitorahkat, maidon, kanamunat. Ja toisaalta jostain toisesta kaupasta joitain erikoistuotteita.

    Lidl on kuitenkin puhdasta ruokaa ostettaessa havaittu meidän tottumuksilla halvimmaksi ja ruokaa saa enemmän samalla rahalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllähän tää aika selvä pitäis olla!

      (Tänään ostetut) Wokkivihanneksetkin maksaa lidlissä vain 1,24 euroa verrattuna Citymarketin tarjoukseen kaksi pussia 4 eurolla. Lihan hinnassa ei odotusten mukaisesti ollut kovin suurta eroa. Sikanautajauheliha ja broilerin fileesuikale oli kilohinnaltaan lähes saman hintaista jokaisessa kaupassa. Muut tuotteet tekivät selvästi suurimman eron, vaikka aiemmin olin luullut, että nimenomaan paljon maksavat lihat merkitsevät paljon!

      Poista
  2. Tuota tuota.

    Ainakin täällä pohjoisessa saa nimenomaan pienissä Prismoissa (tai S-marketissa, jollainen lähikauppani sattuu olemaan) paikallista korvamerkittyä lähiruokaa, tuoretta kotimaista kalaa ja naapurissa tehtyä leipää.
    Jos ja kun syö vähän, kannattaa syödä laatua.

    Samaa mieltä olen siinä, että ässämafia on täysin kestämätön ilmiö pitkän päälle. Näkyy kaiken lisäksi tappavan Keskon ja Stockankin hiljakseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olet täysin oikeassa. Lildlin valikoima on puutteellinen ja esim. viime viikonloppuna, kun tein kavereille ruokaa, kävin ostamassa paremmat lihat cittarista.

      Poista