Sivut

Yritysanalyysit

torstai 11. syyskuuta 2014

Jos olisin heti panostanut laatuun...?

Kun aloitin sijoittamisen vuoden 2011 aikana, lähdin leikkiin ihan kokeilumielellä -- ja ostin Talvivaaraa, HAH! Ostin toisaalta myös Orionia ja Fortumia. Onneksi olin kokeilumielellä liikenteessä ja päädyin myymään kaikki osakkeeni nopeasti. Tein esimerkiksi Talvivaaralla voittoa lähes 60 %, sillä ostin osakkeet hintaan 2,4 euroa ja myin lähemmäs 4 euron hintaan. Voi sitä kiroamista, jos olisin ne pitänyt.

Tällöin olin työni ja asuinpaikkakuntani puolesta sellaisessa tilanteessa, että halusin ostaa auton. Vuoden 2011 - 2012 vaiheessa tililläni makasi noin 5000 euroa ja ostin lopulta auton helmikuun alussa 5900 eurolla. Yksi syy osakkeiden myyntiin oli juuri auton ostaminen. Tehdään pieni mielikuvitusleikki. Mitä jos olisin tyytynyt linja-autolla matkustamiseen ja laittanut autoon menneet pääomat osakkeisiin?

Tässä on tietenkin useita lopputulemia, riippuen siitä miten olisin korttini pelannut. Jos olisin jatkanut valitsemallani tiellä omistamalla Talvivaaraa, Fortumia ja Orionia tammikuun 2. päivä 2012, niin tuottoni olisi ollut melko heikko. Alla antikorjatut osakekurssit 2.1.2012:

Talvivaara 0,7 euroa
Fortum 17,0 euroa
Orion 15,3 euroa

Samojen yritysten osakekurssit ovat nykyisin melkolailla erinäköiset. Alla antikorjatut osakekurssit 11.9.2014 (WTC-iskut tapahtuivat muuten tasan 13 vuotta sitten):

Talvivaara 0,0611 euroa
Fortum 19,0 euroa
Orion 29,35 euroa

Lisäksi osinkoja yritykset ovat maksaneet seuraavanlaisesti:

Talvivaara 2012 nolla euroa, 2013 nolla euroa ja 2014 nolla euroa
Fortum 2012 1,0 euroa, 2013 1,0 euroa ja 2014 1,1 euroa
Orion 2012 1,42 euroa (, josta pääomanpalautus 0,12 euroa), 2013 1,3 euroa ja 2014 1,25 euroa

Mikä olisi ollut salkkuni tuotto, jos olisin autoon menneet rahat 5000 euroa sijoittanut tähän salkkuun tasaisin painotuksin? Oletetaan yksinkertaisuuden vuoksi, että osinkoja ei sijoitettaisi uudestaan. Olisin siis ostanut 2380 talvivaaran osaketta, 98 Fortumin osaketta ja 109 Orionin osaketta. Osingot mukaan luettuna Talvivaara positioni olisi tappiolla 91,27 %, Fortum positioni olisi voitolla 30,00 % ja Orioni positioni olisi voitolla mahtavat 117,78 %. Jos katsoo salkkuni kokonaisarvon kehitystä, niin 5000 euron sijoitus olisi kasvanut vain noin 5943 euroon, josta osinkoja olisi tullut tilille 736 euroa ja arvonnousua olisi noin 206 euroa. Vuosituotto olisi ollut siis kohtuu heikko, nimittäin vain noin 6,14 % p.a. Lisäksi toinen mielenkiintoinen huomio on, että tuotosta selittyy osingoilla jopa noin 78 %.

Mitä, jos olisinkin heti panostanut laatuu ja sijoitusstrategiani olisi ollut nykyisen kaltainen? Olisin valinnut salkkuuni ehkä hieman enemmän hajautusta ja ennen kaikkea osinkoaan kasvattavia yrityksiä, joilla on kilpailuetua ja vahvat taseet. Tehdään samanlainen mielikuvitusleikki toisenlaiselle salkulle, missä 5000 euroa on jaettu viiden OMXH:n laatuyhtiön välille tasajaolla.

Jos olisinkin ostanut 2. tammikuuta 2012 salkkuuni viisi laatufirmaa, joidan antikorjatut osakekurssi 2.1.2012 ovat alla, niin tuottoni olisi ollut todella hyvä:

Kone 20,5
Nokian Renkaat 26,25
Konecranes 15,0
Tikkurila 13,5
Sampo 19,75

Samojen yritysten osakekurssit ovat melko paljon korkeammalla tänään (pl. Nokian Renkaat). Alla antikorjatut osakekurssit 11.9.2014:

Kone 32,51
Nokian Renkaat 24,85
Konecranes 23,4
Tikkurila 17,18
Sampo 37,16

Osinkoja yritykset olisivat maksaneet seuraavanlaisesti (Koneen splitti ja lisäosingot huomioitu):

Kone 0,7+0,75 euroa, 0,875+0,65 euroa, 1,0 euroa
Nokian Renkaat 1,2 euroa, 1,45 euroa, 1,45 euroa
Konecranes 1,0 euroa, 1,05 euroa, 1,05 euroa
Tikkurila 0,73 euroa, 0,76 euroa, 0,8 euroa
Sampo 1,2 euroa, 1,35 euroa, 1,65 euroa

Oletetaan jälleen, että osinkoja ei uudelleen sijoiteta ja tarkastellaan 5000 euron salkun tuottoa. Vuonna 2012 olisin ostanut 49 Koneen osaketta, 38 Nokian Renkaiden osaketta, 66 Konecranesin osaketta, 74 Tikkurilan osaketta ja Sammon osakkeita olisin ostanut tasan 50 kappaletta. Osingot mukaan luettuna kaikki positioni olisivat voitolla. Nokian renkaat vähiten vain noin 10,3 % ja Sampo eniten noin 109,4 %. Salkun kokonaisarvo olisi kehittynyt noin 8145 euroon, josta osinkoja olisi tullut noin 934 euroa ja arvonnousua olisi noin 2232 euroa. Vuosituotto olisi ollut keskimäärin noin 18,48 % p.a., josta osingot olisivat selittäneet noin 30 %.

Laatusalkun tuotto olisi ollut siis merkittävästi parempi ja lisäksi tuotto olisi jakautunut tasaisemmin eri yhtiöiden välille. Tämä osoittaa mielestäni osakevalinnan tärkeyden. Tämä nostaa hyvin myös esiin osinkojen tärkeyden, jotka ylemmässä tapauksessa selittivät 78 % salkun tuotoista ja alemmassa tapauksessa 30 %. Jos osingot olisivat sijoitettu uudelleen, niin alemassa salkussa tuotto olisi ollut vieläkin parempi ja ero salkkujen välillä olisi ollut vieläkin suurempi. Lisäksi osinkojen merkitys olisi tällöin ollut vieläkin suurempi.

Tällä hetkellä olen melko tyytyväinen strategiaani ja tulen luultavasti pysyttelemään tällä tiellä usean vuoden ajan. Pieniä viilauksia ja ehkä muutamia isompiakin muutoksia matkan varrella varmasti tulee. Aion panostaa jatkossa yhtiöiden laatuun, sijoittaa yrityksiin, joilla on kilpailuetua ja oman pääoman tuotto on korkea. Tulen sijoittamaan yrityksiin, joiden johto ja pääomistajat pitävät osakkeenomistajan puolia tasapuolisesti ja pyrkivät kasvattamaan yritystään kannattavasti myös heikkojen aikojen yli. En pelkää riskiä, mutta haluan sijoituksiltani turvamarginaalia. Sijoitan mielummin pitkäjänteisesti vaikka sitten velkavipua käyttäen, kuin lyhytnäköisesti laittamalla kaikki munat samaan koriin. Sijoitushorisonttini on pitkä ja uskon, että pitkällä aikavälillä salkkuni tulee tuottamaan paremmin kuin pelkkä pankkitili. Täytyy vaan pitää mielessä, että se pitkä aikaväli -- se on todella pitkä.

2 kommenttia:

  1. Piipahdin blogiisi puolivahingossa, mutta muutaman pätkän lueskeltuani jäin koukkuun ja seuraavat tunnit menivätkin kahlatessa postauksia alkuvaiheista tähän hetkeen. Mielestäni olet selvästi tehnyt kotiläksysi erinomaisesti sijoituskirjallisuuden ja -työkalujen osalta, minkä lisäksi matemaattiset analyysisi eivät todellakaan ole mitään tusinatavaraa! Sain kimmokkeen opetella matemaattista analyysiä hieman syvällisemmin! Ihan mielenkiinnosta kysyisin miten paljon arvioisit käyttäneesi aikaa julkaisemiisi yritysanalyyseihin (esim. Tikkurila & Fortum)? Jatka samaan malliin, näitä on ilo lukea vähän paatuneemmankin osinkosijoittajan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Anonyymi ja mukava kuulla, että tekstit olivat kiinnostavaa luettavaa ja toivottavasti niiden jälkeen ei jäänyt oloa, että taas meni hukkaan elämästä pari tuntia.

      Matemaattisella analyysilla on se hyvä puoli, että numerot eivät valehtele. Toisaalta niissä pitää muistaa, että monet arvostusmenetelmät ovat todella herkkiä eri parametrien muutoksille. Jos odotat 7 % kasvua voit saada huomattavasti korkeamman arvon, kuin kasvun jäädessä vaikka 3 prosenttiin. Sama pätee myös esimerkiksi tuottovaatimukseen. Eli vaikka analyysi antaa yhden eksaktin arvon, niin siihen ei tule tuijottaa sokeasti ja laskelmat on aina hyvä tehdä konservatiivisesti. Lisäksi jonkinlainen turvamarginaali on aina hyväksi, jolloin sijoitus jää harvoin todella huonoksi vaan lähes aina saa edes kohtalaisen tuoton, jos firman fundamentteihin on tutustunut huolella.

      Tikkurilan kohdalla muistan kirjoittaneeni tekstiä useana sunnuntai päivänä. Samoin oli Fortumin kanssa. En osaa sanoa tarkkaa arviota. Yksittäisen tekstin kirjoittamiseen on varmasti mennyt kuitenkin yli 10 tuntia tehokasta aikaa. Eli varmaan kolme noin 5 tunnin rupeamaa.

      Toivottavasti jatkossakin tekstin pysyvät kiinnostavina, kiitos käynnistä!

      Poista