Sivut

Yritysanalyysit

lauantai 12. lokakuuta 2013

Miten vertailla ostokohteita eri aloilta?


Ensi viikolla tulevasta palkasta aion leijonan osan suunnata osakemarkkinoille Nordnetin tarjouksen innoittamana. Aion jättää tämän kuun ASP-talletuksen välistä ja sijoittaa sen sijaan osakkeisiin. Tarkoituksenani oli hajauttaa kolmen osakkeen kesken ostamalla Coca-Colan (KO), Wells Fargon (WFC) ja IBM:n (IBM) osakkeita, mutta Technopoliksen (TPS1V) eilisten uutisten jälkeen joudun uudelleen arvioimaan tilannetta. Tulevassa osakeannissa pyrin säilyttämään omistusosuuteni yrityksestä ja tulevista voitoista, joka tarkoittaa uusien osakkeiden merkitsemistä.

Osan lisäpääomasta joudun siis allokoimaan Technopoliksen antiin, joten varoja ei jää riittävästi kolmen osakkeen hajautukseen jenkkimarkkinoille. Tästä syystä ostan vain yhtä yritystä, mutta kysymys kuuluukin: mikä kolmesta antaa tällä hetkellä parhaan tuoton ja toteuttaa omaa strategiaani parhaiten? Näin myös tekstin otsikko saa selityksensä.

Miten vertailisit samassa tilanteessa kolmea täysin eri alalla toimivaa yhtiötä: kulutustuotteisiin keskittyvää Coca-Colaa, suurta jenkkipankkia Wells Fargoa ja kansainvälistä teknologiajättiläistä IBM:ää? Itse päädyin eräänlaiseen monimuuttuja-arvioiin, jossa tarkastellaan useita kriteereitä kaikkien yhtiöiden välillä ja eniten pisteitä saanut voittaa.

Ensinnäkin arvioon otin mukaan nykyisen arvostuksen ja osakkeesta saatavan tuoton. Käytin osakkeen todellisen arvon arviointiin Gordonin kasvumallia ja tuottoarvioon nykyistä osinkotuottoa, osingonjakosuhdetta, osakkeiden takaisinostotuottoa, ROE:ta sekä P/E, P/B ja P/S lukuja. 

Toiseksi otin huomioon strategiassani kirjaamani vaatimukset osinkohistoriasta, velkaisuudesta, liikearvosta sekä arvioin kilpailuetua, johdon laatua ja tuotteiden kysynnän säilymistä pitkällä aikavälillä. Nämä perustuivat osittain suoriin lukuarvoihin, osittain netissä eri puolilta poimimiin tietopaketteihin, kuten firmojen sijoittajasuhdesivuihin ja blogeihin.

Kolmanneksi arvioin sijoituksen pitkän aikavälin ominaisuuksia, kuten suomen verotusta (takaisin ostot parempia kuin osinko), hajautusta (IBM on jo salkussani suurella painolla), liiketoiminnan ymmärrettävyyttä (jos johto vaihtuu huonompaan suuntaan, niin miten bisneksen käy?), megatrendien vaikutusta ja innovatiivisuutta.

Neljänneksi arvioin myös spekulatiivisia osakkeen lähiajan tuotto-ominaisuuksia. Tämä siitä syystä, että olen myöhemmin tänä vuonna saamassa lisää rahaa osakesijoituksiini, joka mahdollistaa sijoittamisen myös tässä vertailussa salkustani ulkopuolelle jääviin yrityksiin. Tässä huomioin mm. "velkakattokriisin" vaikutuksen ja historiallisen tuoton tähän vuoden aikaan.

Näitä eri osa-alueita painottamalla hieman eri tavoin päädyin aina siihen tulokseen, että KO ei salkkuuni tällä kertaa eksy. KO sai selvästi alle 10 pistettä. WFC ja IBM sijoittuivat kärkeen, mutta pienellä erolla toisiinsa. IBM sai 14 pistettä ja WFC 10,6 pistettä ja tämän perusteella IBM:n paino tulee lisääntymään salkussani. Näillä pisteillä ei ole mitään absoluuttista merkitystä, mutta noin 20 pistettä on maksimipistemäärä riippuen eri osa-alueiden painotuksesta.

Tässä yhteenvetona vielä jotain vertailun tuloksia voittajan osalta:

· Gordonin kasvumallilla laskettu IBM:n osakkeen todellinen arvo P = D1/(r-g) = 225 USD, joka tarkoittaa noin 21 % aliarvostusta nykyisellä noin 186 USD hinnalla.
· Jos lasketaan IBM:n osakkeenomistajan saama tuotto staattisesti historiallisen ROE:n perusteella saamme tulokseksi ROE/(P/B) = 71,12 %/11,03 = 6,44 %. Tämä on selvästi alle 12 %:n, mutta staattinen tuottolaskelma ei ota huomioon kasvua ja tulen luultavasti muuttamaan strategiaani lähiaikoina tämän osalta.
· Osakkeen nykyinen P/E on 13,24, mutta vuoden 2015 tuloksella vain 9,3. Tässä pitää huomioida myös se, että IBM:n johdon antamat EPS ennusteet ovat olleet viime vuosina todella realistisia ja ne ovat jopa ylittyneet.
· Osinkoa IBM on nostanut 18 vuotta ja nykyinen matala osingonjakosuhde tulee tekemään tästä osinkoaristokraatin vuonna 2020.

ps. Miten itse vertailisit eri aloilla toimivia ostokohteita seurantalistaltasi?

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Aikataulua tulosjulkistuksiin

Tänään seurasin Fastenalin tulosjulkistusta ja osake droppasi noin 7 %, kun konsensusennusteesta jäätiin osakekohtaisen tuloksen osalta yhdellä sentillä. Fastenal on hinnoiteltu varsin kovin kertoimin, nimittäin yrityksen P/E on reilusti yli 30. Yritykseltä odotetaan, vähän niin kuin Koneelta, jatkuvasti odotuksia ylittäviä suorituksia ja reaktiot voivat olla isoja. Tämän perusteella jään mielenkiinnolla odottamaan lisää heiluntaan tuloskauden kiihtyessä.

Salkkuni yhtiöt julkaisevat tuloksensa alla olevassa aikataulussa:

Lokakuu:
16.10. IBM
23.10. Fortum
29.10. Aflac
31.10. Technopolis
31.10. Strayer Education

Marraskuu:
7.11. Tikkurila
14.11. Wal-Mart
19.11. Medtronic

Näistä erityisesti odotan Strayer Educationin ja Fortumin julkaisuja. Muilta yrityksiltä odotan tasapaksua suoritusta, ilman mitään mullistavaa uudistusta.

Fortum tuskin tarjoaa yllätyksiä, mutta mahdollisuudet odotuksia parempaan tulokseen on mielestäni olemassa. Venäjän tilanteesta saadaan luultavasti parempi käsitys ja samalla uskoisin, että tiedotetaan verkkojen myynnin etenemisestä sekä tehostamisohjelman saavutuksista.

Strayer Education on julkaissut mm. uuden etuohjelman, joka halventaa valmistuvan opiskelijan kurssikohtaisia kustannuksia. Saapi nähdä, miten se on vaikuttanut uusien opiskelijoiden määrään. Myös muut uudet avaukset firman johdolta Strayerin tilanteen parantamiseksi olisi mukavaa kuultavaa. Ongelmissa rämpivältä alalta on juuri nyt mahdollisuuksia voittaa markkinaosuuksia panostamalla laadukkaaseen koulutukseen kohtuu hinnalla ja kannustamalla sisäänkirjautuvia oppilaita (ts. maksavia asiakkaita) valmistumaan ja käymään kaikki kurssit läpi!

torstai 3. lokakuuta 2013

Q3 katsaus: +3,94 %

Salkkuni kehittyi positiiviseen suuntaan viime kvartaalilla. Arvo nousi 3,94 % vertailuindeksin noustessa yli 15 %. Lyhyen aikavälin liikkeitä on turha murehtia. Kvartaalilla tapahtui myös muutoksia salkkuni allokaatiossa, sillä myin Caverionin, YIT:n ja TeliaSoneran osakkeeni. Tilalle ostin mielestäni laadukkaampaa liiketoimintaa, nimittäin IBM:n osakkeita tarttui mukaan hintaan 182,8 USD. Kvartaalilla salkkuuni tupsahti myös muutamat osingot Wal-Martilta ja Aflacilta, 0,47 ja 0,35 USD per osake.

Olen tyytyväinen salkkuni tapahtumiin ja kehitykseen viime kvartaalilla ja jään odottelemaan tulevia tuottoja. Keskityn nyt kirjoittamaan ensimmäistä tekstisarjaani ja pidän tämän julkaisun lyhyenä. Jos jotain muuta elämään liittyvää tähän raapustelisin, niin auton myynti ei ole edennyt. Yritän saada tehtyä sen lähiaikoina, mikä mahdollistaisi pääoman lisäämisen salkkuuni. Löysin autostani hieman vikaa, minkä korjasin ennen myynnin jatkamista. Toiseksi veronpalautuksia on tulossa kohtuu hyvä määrä, jotka suuntaan myös säästöihin. Lisäksi töitä näyttäisi riittävän vaikka Suomessa on paljon irtisanomisia viime aikoina ollut. Palkan yleiskorotuskin on tulossa ensi kuun palkkaan.

Nordnetillä on tällä hetkellä tiettyjen jenkkiosakkeiden toimeksiannot alennettuun hintaan. Tämä herätti heti mielenkiintoni, sillä pienemmät toimeksiantomaksut mahdollistavat useampien ostojen suorittamisen. Tarjousosakkeista IBM on jo salkussani, Coca-Cola, ExxonMobile ja Wells Fargo ovat seurantalistallani, mikä nostaa entisestään mielenkiintoani. Jään harkitsemaan miten toimin näiden mahdollisuuksien suhteen. Palkka tulee 15.10., joka tapahtuu ennen tarjouksen päättymistä, joten uskon jonkinlaisen toimeksiannon tapahtuvan lähiaikoina. Esim. Coca-Cola tarjoaa tällä hetkellä yli 3 % osinkotuottoa ja arvostus on noin P/E = 20.

Nopeasti salkkuani vilkuilessa huomasin, että juuri nyt maksullista opetusta tarjoavat firmat, kuten salkkuyhtiöni Strayer Education ovat noin 4 % laskussa. En huomannut mitään uutista tai alan firman tulosjulkistusta asiaan liittyen, mutta aion tutkia asiaa. Jotain positiivistakin vielä tähän loppuun: Fortumin osake on lähellä vuoden korkeinta ja Tikkurila on lähellä ATH:ta :)